Tyhjyyden tunteesta

Viime aikoina on ollut ihan mielettömän hauskoja retkiä ja hetkiä. Ystävien kanssa on tullut pidettyä kivaa ja mentyä sen minkä on vaan jaksanut ja ehtinyt. Olen ottanut rennommin, en murehtinut tippaakaan huomisesta ja suhtautunut elämään spontaanisti. Kaiken tuollaisen hauska toinen kääntöpuoli on kuitenkin jonkinlainen tyhjyyden tunne. Tavallaan se fiilis, kun kaikki kiva loppuu ja oletkin jälleen yksin kotona. Ei kuulu kuin jääkaapin hurina ja ratikoiden etäinen kolina. Tuossa hetkessä koet ehkä ihan pienen hetken olevasi yksinäinen. Vaikka käytännössä tiedät ettet ole yksin ja ympärilläsi on ihania ihmisiä, ihmisten seurassa vietetyt tiiviit viikonloput vaan saavat olon tuntumaan jälkikäteen jotenkin no – tyhjältä.

En tiedä, mutta nyt olen ehkä ensimmäistä kertaa aikoihin alkanut tuntemaan noita sinkkuuden miinus puolia. Kun tähän mennessä olen vaan nauttinut vapaudestani, nyt koen, että olisi niin ihanaa tavata upea ihminen, jonka kanssa jakaa elämää. Olen maininnut useammalle läheiselleni jopa siitäkin, että ensimmäistä kertaa elämässäni olen jollain tasolla alkanut haaveilemaan lapsista ja perheestäkin. Erityisen vahva tunne minulle tuli ihan vasta lenkillä käydessäni, kun näin ehkä viisissä kymmenissä olevan naisen joka kuvasi teinipoikaansa skeittilaudan kanssa ilta auringossa. Vaikka tuo hetki oli kovin arkinen, oli se kuitenkin jollain tavalla hyvin kaunis ja herätti minussa tunteen, kuinka ihanaa voisi olla joskus äiti. Eikä välttämättä se pelkkä äitiys vaan perhe. Se, että olisi oma ehjä perhe. Joku yhteenkuuluvuuden tunne on ehkä se, mitä itse kaipaan.

Uskon, että nämä tunteet joita nyt tunnen, ovat aika tyypillisiä syitä siihen, että osa ihmisistä seurustelee jatkuvasti – vaihtaa edellisestä suhteesta seuraavaan. Myös se, että koko ajan matkustelee, menee ja tulee, tekee paljon töitä tai pitää monta rautaa tulessa, on keino hukuttaa tyhjyyden tunne. Tyhjyys, kun tulee tavallisesti juuri siinä kohtaa, kun jotain elämässä päättyy. Joskus tyhjyyden tunteita voi tuntea myös silloin, kun elämässä on kaikki erityisen hyvin. Kun tulee tilanne ettei edes oikeastaan tiedä, että mitä seuraavaksi, kun kaikki on niin erinomaisesti. Ainahan kyse ei välttämättä ole mistään isommasta vaan ihan vaikka juuri hauskasta viikonlopusta tai päättyvästä työprojektista. Paljonhan sanotaan, että ihmiset tekevät kaikkensa täyttääkseen tuota tyhjyyttä joka tulee kuitenkin aina jossain kohtaa elämää eteen. Itsekin olen ehkä osittain tuota tapaa vaalinut, sillä välillä on vaan ollut sellainen fiilis ettei halua kohdata itseään ja tuntemuksiaan.

Kaikenlaiset tuntemukset kuitenkin kuuluvat elämään. Jotta elämästä selviää, tulee tunteitaan kyetä myös kohtaamaan. Tyhjyyden tunne on kaikkea muuta kuin mieluisa ja ymmärrän täysin, miksi niin moni sitä pakenee. Aina elämä ei kuitenkaan ole mieluisaa, vaan elämään kuuluu niitä kurjempiakin hetkiä. Jotta kykenemme nauttimaan tästä kaikesta ja iloitsemaan, tulee meidän uskaltaa kohdata myös negatiivisemmatkin tuntemukset – karkuun on aivan turha juosta, sillä ne tunteet odottavat meitä muuten aina edessä päin. Mielestäni ratkaisu tyhjyyden tunteeseen on yksinkertaisesti kohdata itsensä ja sisimpänsä. Se, että ymmärrät mistä tunne johtuu ja uskallat myöntää sen itsellesi. Jokaista tunnetta on helpompi käsitellä, kun niiden syyt oivaltaa.

Tunnetteko te koskaan elämässänne tyhjyyden tunnetta? 

Kuvat: Taru / Edit: minä

Kommentit (13)
  1. <3 koskettava kirjoitus. En itse koe tyhjyyden tunnetta tällähetkellä koska aikani kuluu töissä lähihoitajana vanhuksia hoitaen ja omia kahta pientä lasta hoitaen. MUTTA muistan aikanaan kun tunsin tyhjyyttä sisälläni. No, välillä tunnen sitä edelleen. Isäni kuoli vuosia sitten.. hyvä ystäväni menehtyi viimevuonna. Tyhjyyden/yksinäisyyden tunnetta voi tuntea niin monella tapaa. Vaikka on perhe vieressä mekastamassa…vaikka töissä olet ihmisten ympäröimä… ne menee ja tulee. Mutta halusin sanoa sinulle satunnaisena lukijana että olet <3 kaikkea hyvää sinulle.

  2. Todella hyvä kirjoitus.

    Pystyn täysin samaistumaan kirjoitukseesi. Itse olin kokenut viime aikoihin asti tyhjyyden tunnetta. Vaikka peruspilarit elämässä olivat kohdallaan, työ, ihanat ystävät, kiva koti ja koska olen sinkku, niin nautin myöskin siitä, että sain päättää kaikesta itse. Silti jokaisen kiva viikonlopun, tapahtuman ja kavereiden kanssa vietetyn ajan jälkeen koin ääretöntä ahdistuneisuutta, yhtäkkiä en pystynyt olla enää yksin kotona. Se tunne, kun istuin sängylläni ilman minkäänlaista ohjelmaa tiedossa, menin täysin ahdistuneeseen tilaan, itkin yksinoloani ja koin olevani 26-vuotiaana todella epäonnistunut elämässä: sinkku, epätietoinen tulevaisuudestani (haluaisinko vielä opiskella), pieni vuokrayksiö , tuntui että jokainen läheinen omisti jotain : miehen,lapsen,oman kodin tai valmistui parhaillaan vaikka yliopistosta.
    Tein puolen vuoden verran sitä, että kun perjantaina pääsin töistä, odotti kotona jo pakatut laukut ja lähdin sitä tyhjyyden tunnetta joka kerta karkuun, milloin vknloppureissuun tai ystävien luokse, olin täyttänyt kalenterini aina kuukausi kerrallaan eteenpäin. Aikaa ei enää riittänyt spontaaneihin tekoihin. Ei mennyt kauaakaan, kun romahdin täysin, olin aivan lopenuupunut, elimistö oli niin henkisesti kuin fyysisestikin todella väsynyt.
    Eräs ystäväni huomasi tämän kaiken lävitseni, vaikka hyvin osaan peitellä pahaa oloani, olinhan sentäs aina se porukan ”vitsinheittäjä”, kehotti ystäväni minulle, että hakisin ammattiapua ja kävisin puhumassa jollekin.
    Idea tuntui aluksi absurdilta, olihan asiat elmässäni perjaatteessa hyvin. Sulattelin ideaa jonkin aikaa,kunnes rohkenin kirjoittamaan sähköpostia eräälle terapeutille. Sovimme pian ajan jollon tapaisimme, ensimmäisellä tapaamiskerralla romahdin täysin, en ollut ikinä ajatellut että olen niin heikko ja tunteellinen ihminen. Olin aina koennut olevani vahva ja itsenäinen.
    Tänä päivänä terapiani on päättynyt ainakin toistaiseksi, ja oloni on erilaisempi ja parempi kuin viimeiseen kahteen vuoteen. Olen armollisempi itselleni, en ahdistu tulevaisuuden luomista paineista vaan olen miettinyt että miehen,lapsen,perheen aika on kuin on ja jos vaikka haluaisin lähteä vielä opiskelemaan, mikä estää. Elämä on tässä ja nyt. Tänä päivänä en täytä kalenteriani, vaan annan spontaaneille hetkille tilaa, en vähättele itseäni tai vertaile muihin, jokainen täällä elää omanlaisensa elämän. Olisi jotenkin hassua, että kaikkien pitäisi toistaa samat kaavat. Ne hetket elämässä, mitä yleensä vähiten odottaa, on niitä parhaimpia. Enää ei tee pahaa olla yksin kotona, ei edes vknloppuisin, vaikka muut olisi menossa missä tahansa. Tästä kaikesta kiitän terapeuttiani.

    Sun tekstisi oli äärettömän hyvä ja halusin vastata vaikka tästä pitkä tulikin, luen muutenkin päivittäin blogiasi ja pidän tästä paljon, koska tekstisi ovat aitoa elämää,ei jatkuvaa ”aamupalaksi shamppanjaa ja mansikoita hotellin lakanoissa” -höpötystä 😀
    Toivottavasti sunkin tyhjyyden tunne-olosi helpottuu <3

    1. Voi mikä kommentti, kiitos sinulle siitä! Aikamoisen matkan olet käynyt ja mieletöntä, että rohkenit hakemaan tilanteeseen jossain kohtaa apua.

      Niin, välillä itsekin sorrun siihen, että vertailen omaa elämääni muiden elämään ja mietin kuinka en ole saavuttanut sitä tai tätä ja olenpa vielä sinkkuitunutkin juuri kolmenkympin kynnyksellä. Juuri tuo on kuitenkin se tärkein asia, eli jokainen meistä elää täällä oman näköisensä elämän. Jokaisen elämä menee omalla tavallaan ja jokaisen elämässä on ne omat murheensa.

      On tärkeää kyetä kohtaamaan itsensä ja jäämään kotiin vaikka muut olisivat menossa. Yksin olemisen ei kuulu ahdistaa, vaan päinvastoin. Elämää ei kuitenkaan voi rakentaa muiden ihmisten varaan vaan täällä ollaan ihan yksilöinä. Upeasti kiteytit asian ja rohkaiseva kommentti tosiaan kaikin puolin.

      Ihana kuulla, että tykkäät lukea. Tuollainen palaute tsemppaa aina jatkamaan vaikka usein mietin, että kehtaanko julkaista vai en. Itse asiassa tämäkin teksti meinasi jäädä arkistoihin, kun mietin onko se jotenkin liian henkilökohtainen tai avoin. Ilmeisesti se oli kuitenkin hyvä julkaista. 🙂

      Ihanaa kesää sinne! :))

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *