Tuoksujuttuja

Tuoksu kertoo paljon kantajastaan. Monesti siitä voi päätellä hieman ihmisen luonnetta, ammattia, mielenkiinnonkohteita tai vaikka ihan ajatusmaailmaakin. Itsehän miellän voimakkaan mausteiset tuoksut tulisempiin taitelijasieluihin ja raikkaat kukkaistuoksut taas korkeasti koulutettuihin lukutoukkiin. Näin karrikoidusti sanottuna. Tuoksu luo todellakin mielikuvia ja saattaa herättää jopa muistoja omasta elämästä.

Itse olen hyvin hygieeninen ihminen ja minulle puhtaus on tärkeää. Puhtaat hiukset, puhdas iho, puhtaat lakanat, puhdas koti… Nuo kaikki seikat ovat tulleet iän myötä kokoajan tärkeämmiksi ja tärkeämmiksi. Puhtaus on kanssaihmisten kunnioittamista ja se antaa sinusta viboja ulospäin. Esimerkiksi työelämässä puhtaasta ja huolitellusta lookista on todellakin hyötyä. Itse ainakin teen lähityöskentelyä mieluummin kokonaiskuvaltaan siistien ihmisten kanssa, kuin vaikka hieltä haisevien. Saattaa kuulostaa nyt vähän julmaltakin mutta noin se nyt vaan menee. Puhtaus on kaiken a ja o, sekä ihan varmasti yksi avain elämässä eteenpäin.

Itselläni on ollut samantyylinen maku tuoksujen suhteen vuodesta toiseen. Makeaa tai mausteista, ehkä aika voimakastakin. Kukkaistuoksut tai hempeät sporttituoksut eivät ole minua. Rakastan esimerkiksi Lancômen La vie est belleä, Escadan Magnetismia ja Victor & Rolfin Flowerbombia. Kesällä minut hurmasi Just Cavalli. Ihanan mausteisia ja voimakkaita tuoksuja jokainen! Budapestin reissulta ostin tosiaan tämän Flowerbombin ja on se kyllä hintansa väärti. Aivan ihanan mausteinen mutta kuitenkin naisellinen. Ei mikään liian sokerinen mutta silti semi tujakka. Parfyymeista myös aivan erityisen paljon, sillä ne pysyvät iholla toiletteja niin paljon paremmin. Täytyykin käydä taas suihkaisemassa, mmm.

Löytyykö teiltä joku suosikkituoksu tai tuoksuja joihin haksahdatte vuodesta toiseen?

IMG_4778IMG_4776

Kommentit (2)
  1. laiskis-pulskis
    23.12.2015, 12:50

    Flowerbomb ja Magnetism on munkin suosikkeja! 🙂 Lisäksi Thierry Muglerin Angel on todella ihana, mutta niin erikoinen, että jakaa vahvasti mielipiteitä. Itse rakastan sitä, mutta käytän vain isoissa juhlissa. Eräässä sellaisessa tilaisuudessa ystäväni kommentoi tuoksua ” hyi kamala, onks toi joku hirvee hiuslakka mikä haisee?” 😀
    Uusin ihastukseni on Lancomen Tresor la Nuit, se täytyy ostaa vaikkapa joulunjälkeisalesta. Ja vielä yksi ihanuus täytyy mainita, Carolina Herreran 212 Sexy. Se tuoksuu täydelliseltä pahviliuskalla, mutta muuttuu valitettavasti minun ihollani epäsuotuisaan suuntaan, joten en voi käyttää. Summa summarum, hajuvedet on ihanaa arjen luksusta! 😀

  2. Olen huomannut, että lähes kaikki tuoksut joihin ihastun sisältävät vaniljaa ja myskiä. En kuitenkaan pidä oikein vahvoista tuoksuista, vaan lähinnä vaniljan ja myskin tuomasta lämmöstä. Tämänhetkinen suosikkini on Trussardin My Name, sitä ennen käytin pidemmän aikaa Gaultierin Classiquea, joka on kyllä tuota Trussardia tymäkämpi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *