On my way
On my way

Tukahdutetut tunteet

Olen viime päivien aikana miettinyt paljon tunteita sekä etenkin niiden tukahduttamista. Sitä miksi joskus peittoamme negatiivisuuden ylienergisyyden tai positiivisuuden taakse. Veikkaan, että useampi teistäkin tietää ainakin yhden ihmisen, joka on aina positiivinen ja pirteä vaikka elämässä olisi mitä meneillään. Iloisuuden taakse on helppo piiloutua, sillä onhan positiivisuus ylipäänsä yhteiskunnassamme sellainen yleisesti tavoiteltava olotila. Negatiivisuutta taas pidetään tietynlaisena pahana ja negatiivisille tunteille ei saisi antaa valtaa elämässään. Jooga ja mindfulness kannustavat meitä hyvän olon tuntemiseen, aistimiseen sekä ylipäänsä sellaiseen rauhaisaan zen-olotilaan, jossa kaikki on hyvin. Kun olet lapsen lepoasennossa zen, tuntuu elämäkin kaikin tavoin paremmalta.

En missään nimessä kiistä sitä etteikö joogassa saisi tavoitella zen-olotilaa ja käyn itsekin tunneilla usein hakemassa puhtaasti mielenrauhaa levottoman päivän keskelle. Nautin siitä, että saan olla hetken olotilassa, jossa olen pelkästään minä ja kehoni. Olen kuitenkin pistänyt joogan suhteen merkille myös sellaisen ylienergisyyden sekä positiivisuuden. Kuinka jotkut selkeästi vievät kyseisen lajin ns. toiseen ääripäähän, eli mitä todennäköisimmin tukahduttavat negatiiviset tunteensa tunteakseen pelkkää hyvää – onhan jooga selkeästi rauhan ja hyvän mielentilan laji. Etenkin ohjaajissa on usein sellaista tietynlaista ylipositiivista latausta, jonka huomaan jollain tapaa mietityttävän itseäni. En tarkoita tätä nyt mitenkään pahalla tai osoita ketään sormella, vaan tuo on yksinkertaisesti alkanut mietityttämään – nostanut omalta osaltaan pintaan näitä ajatuksiani negatiivisista tunteista sekä niiden kätkemisestä.

Minullakin on tietynlaisia turvakeinoja joiden avulla saatan tukahduttaa negatiivisia tunteitani kuten vaikka tilanteissa joissa olen särkymässä henkisesti – isolla osalla meistä on. Olen myöskin paljon elämässäni tehnyt aktiivista tunteiden tukahduttamista jos olen kokenut, etten tule kuulluksi tai saa tunteilleni vastakaikua. Olen harhautellut itseäni, torjunut tunteitani sekä purkanut niitä tunneryöppyinä väärien ihmisten niskaan. Oma suhtautumiseni tunteisiin on aina ollutkin kovin ristiriitainen, sillä olen niin impulsiivinen persoona ja usein tunteiden vietävissä. Tunteet ovatkin paljon ohjailleet minua elämässäni – jopa enemmän kuin järki, mitä joissain asioissa ehkä jopa kadun. Nykyään katson näitäkin asioita hieman kauempaa jonka myötä olen myös oppinut paljon siitä, kuinka negatiivisetkin tunteet ovat ihan okei. Se, että koen surua, vihaa, katkeruutta, kateutta tai ihan mitä tahansa negatiiviseksi miellettyä tunnetta, onkin täysin okei. Tietenkään en sano, että kaikki tunteiden ilmaisutavat olisivat oikein, eli esimerkiksi muiden satuttaminen ei ole missän tilanteessa tai muodossa hyväksyttävää. Kuitenkin se, että voin itkeä tässä hetkessä tai jopa kokea sitä katkeruutta ihmistä kohtaan joka on kohdellut minua väärin, on inhimillistä ja hyväksyttävää. Tuossa tunteessa ei ole tarkoitus elää loppuelämää mutta sen myöntäminen ja kohtaaminen – se on enemmän kuin sallittua.

Itse uskon vahvasti siihen, että vuosia tukahdutettujen tunteiden ilmapiirissä eläminen aiheuttaa todella paljon hallaa meille. Niiden myötä saatat vetää jonkinlaisen roolin päälle etkä lopulta enää edes tiedä kuka sisimmässäsi olet. Monelle jo mainitsemani jooga saattaa olla tietynlainen tapa kanavoida sitä negatiivisuutta joka itsessä on sen sijaan, että kohtaisi tunteensa avoimesti. Jooga ei myöskään varmasti ole ainoa tapa, vaan tällaisina väylinä saattavat toimia jopa eri uskonnot tai ylipäänsä järjestöt/porukat, joissa pyritään yltiöpositiiviseen ajattelutapaan – sellaiseen hypeen, että elämä on niin siistiä eikä sitä tule haaskata mihinkään negatiiviseen. Edelleenkään en sano, että nuo tekevät pelkkää hallaa meille mutta haluan kuitenkin tuoda sellaisen kyseenalaistavan ajatuksen ilmoille. Mielestäni tunteet ovat nimittäin osa ihmisyyttä ihan siinä koko kirjossaan. Kun tunnemme, olemme elossa. Se, että kokee myös negatiivisuutta ei ole millään tapaa huono juttu eikä sitäkään tulisi tunteena torjua.

Veikkaan myös, että meissä jokaisessa on paljon tiedostamatonta tunnetta, joka on ikään kuin piilotettuna sisimmässämme. Nuo tunteet on syystä tai toisesta joskus aikanaan piilotettu ja sinne piiloon ne ovat muuten jääneetkin. Itsekin olen paljon joutunut viime aikoina miettimään esimerkiksi lapsuuteni tunnetiloja, jonka myötä olen joutunut toteamaan etten yksinkertaisesti muista, mitä olen useammissa tilanteissa tuntenut. Tiedän kuitenkin jo järki ajattelullakin että kyseisiin tilanteisiin on liittynyt vahvoja negatiivisia tunteita mutta en vaan saa niistä kiinni. Todennäköisesti tunnetila on ollutkin niin voimakas, että olen peitonnut sen kokonaan koska torjunta on ollut ainoa keino – se luontainen reaktio. Varsinkin lapsena kun ei ymmärrä tai osaa kohdata tunteitaan edes sitä määrää kuin ehkä aikuisena osaa, on aika tyypillistä toimia selviytymisvaiston varassa. Kun taas tunne on työnnetty todella kauas ja kenties peitottu se sillä itselleen tyypillisellä selviytymistavalla (itselläni pärjäävyys ja reippaus/käänteinen reaktio) on sitä vaikea edes muistaa tai kohdata näin vuosien jälkeen. Sitä ikään kuin luulee, että tuo tilanne on ollut itselleen tunnetasolla neutraali vaikka se on todellisuudessa saattanut traumatisoida tai vaikuttaa mieltä järkyttävällä tavalla.

Ei sillä, itse huomaan edelleen toimivani usein kuten lapsena toimin – useampi meistä toimii ellei ole kohdannut ja prosessoinut itseään sekä toimintaansa. Enkä sano, että tuo tapa olisi aina välttämättä huono sillä monella on täysin terveet käyttäytymismallit lapsuudesta opittuina. Halusin kuitenkin kirjoittaa aiheesta koska koen, että tässä ajassa jotenkin ihannoidaan hurjasti sellaista tietynlaista positiivisuutta, jonka taakse negatiivisuutta koetetaan tunteena selkeästi sulloa. Ja vielä kerran tähdennän etten tarkoita sitä, että negatiivisuudessa tulisi todellakaan elää mutta jos asiat herättävät meissä negatiivisia fiiliksiä, kannattaa tuokin tunne kohdata. Negatiivinen tunne ei todellakaan aina ole huonosta, vaan joskus se saattaa jopa alitajuisesti viestiä meille jotain tai ehkä jopa varoittaa meitä.

Ja ainahan se tukahdutettava tunne ei muuten edes ole negatiivisuus vaan se voi olla jopa positiivinenkin tunnetila. Jossain ympäristössä saattaa vallita niin vahva negatiivinen vire, että siellä on vaikea tuoda esiin hyviä tuntemuksiaan. Tiedän tavallaan tämänkin äärilaidan ja itse olen sinällään herkkä tunnetiloille, että saatan mennä jopa huomaamattani mukaan toisen ihmisen tunnetilaan, joka on toisinaan ollut myös se negatiivinen äärilaita.

Heräsikö teille ajatuksia aiheesta? Mitä itse ajattelette tunteiden tukahduttamisesta tai oletteko sitä kenties itse elämässänne tehneet ja jos niin millaisin tavoin?

Kuvat: Iines / edit: minä

Kommentit (6)

  1. Tiika

    Minä ajattelen, että jos joku vaivaa/ahdistaa niin puhun kyllä mutten jää asiaa rypemään. Pari/kolme tuntia puhumista ja asian miettimistä riittää 🙂 Eikä tämä tarkoita etten olisi kokenut ahdistavia asioita. Ajattelen vain että mitä sitä märehtimään kun asialle ei mitään voi. Jos voi niin teen asialle jotain. Elämä on liian lyhyt olemaan naama linkussa ja voivottelemaan! En osaa olla hiljaa jos joku vaivaa mutta heti avautumisen jälkeen voikin palautua omaan normaaki tilaan 🙂

    • On my way

      Mutta tuohan on hyvä tapa! Moni ihminen kun ei pysty puhumaan – se on jo aika iso juttu ja todella arvostettava tapa.

      Mielestäni kaikki tunteet on hyvä kohdata tavalla tai toisella kunhan ne kohtaa. Osa ihmisistä kaipaa syvempää ymmärrystä asioihin kuin toiset ja se taas saattaa joskus tarkoittaa pidempää prosessointia. Mutta turhanpäiväinen voivottelu ja valittaminen on ärsyttävää. Säästä jupiseminen ja arjen pienten vastustusten päivitteleminen mielestäni turhaa. Toisaalta myös tuollainen saattaa juontaa juuriaan jostain syvemmältä ja jos arki on yhtä valittamista, silloin kannattaa todellakin perehtyä missä se ongelman ydin on.

      Elämä on todellakin lyhyt, jonka vuoksi negatiivisuudessa ei kannatakaan velloa mutta negatiivisuus tulee silti uskaltaa kohdata jotta voi elää hyvää sekä tasapainoista elämää. 🙂 Kivaa iltaa sinne!

  2. Riikka

    Tosi hyvä kirjoitus jälleen kerran Jutta!
    Kun ihmiset ylpeänä kuvailevat itseään positiivisiksi ihmisiksi, jotka harvoin ovat huonolla tuulella/ vihaisia/ pettyneitä, kuulostaa tuo positiivisena oleminen hyveeltä. Että on jotenkin parempi ihminen kun on vaan pirteä ja iloinen koko ajan. Mä olen murtautunut tuosta pirteän ja iloisen (kyllä, kuvailin itseäni aiemmin niin) ihmisen roolista kun tajusin sen olevan mun selviytymismekanismi. En uskonut muuten kelpaavani muille, en halunnut olla hankala jne jne. Kuitenkin samaan aikaan koin ihan yhtä paljon surua, pettymystä ja muita ns. negatiiviseksi luokiteltuja tunteita. Kun ne tukahduttaa, joutuu kauemmas itsestään, ei ole niin vahva yhteys itseen kun ei ole niin herkillä kuulemassa sisintään. Vain sisäinen yhteys itseen ja itsensä ymmärtäminen luo sisäistä turvaa, joka olisi se avain oikeasti tasapainoiseen mieleen ja elämään. Sitä voi etsiä quick fixiä ulkoapäin kaikenlaisista lähteistä (muiden hyväksynnän haku, positivisen roolin vetäminen jne), mutta se on vain selviytymistä ja jättää tyhjän olon sisälle.

    Monet eivät halua kohdata tunteitaan, mitä vaikeat asiat ja ihmissuhteet aiheuttavat. Sitten sanotaan ettei vaan halua hautoa turhia. Mutta ihan oikeasti paras palvelus itselle olisi se tunteiden kohtaaminen, itsensä tutkiminen ”Mitä tunteita minussa herättää tää ihminen/ tilanne”. Koska silloi siitä loopista voi oikeasti päästä irti, jos vaan lakaisee maton alle asiat kohtaamatta niitä, toistaa sitä vuodesta toiseen samaa kaavaa ja kohtaa samoja tilanteita.

    Mun mielestä ”respond instead of reacting” on tosi hyvä ohjenuora. Ennen toimin tunne edellä ja lähinnä reagoin ulkoa tuleviin viesteihin. Silloin tipuin vaikeissa tilanteissa, jotka aktivoivat tunnelukkoni, lapsimoodiin ja reagoin selviytymällä tilanteesta (tilanteesta pakeneminen, piikit pystyyn puolustutuminen jne). MUTTA jos pysähdynkin, makustelen tilannetta ja tutkin itseäni, mitä tunteita se minussa herättää, voin oppia jotain itsestäni. Minulla on valta valita, miten toimin tilanteessa ja minun ei tarvitse toimia samoin kuin lapsimoodissa itseäni suojaten toimisin. Yritän ajatella vaikeista ihmissuhdekonflikteista ja tilanteista, että ne ovat tilaisuus oppia itsestä. Oma reaktio ja tunteet kertovat paljon meistä.

    Palatakseni tuohon positiivisuuteen vielä, hienoa kun joku on aidosti positiivinen. Se on jotain sellaista, mitä ei tarvitse hehkuttaa ja huudella tai todistella muille. Se on vain siinä ihmisen olemuksessa hyväksyvänä läsnäolona ja rauhana. Rauhana olla itsensä kanssa. Sitä kohti! <3

    • On my way

      Kiitos Riikka! 🙂

      Ihana kun jaoit tarinasi, kiitos siitä. <3 Todella viisaita sanoja joista näkee todella, että olet käynyt oman prosessisi läpi asian suhteen. Nimenomaan tuo, ettei menisi saman tien lapsimoodiin vaan miettisi asiaa/tilannetta hieman syvemmin ennen kuin suojaa itseään konfliktitilanteissa sillä tutulla ja turvallisella mekanismilla.

      Ja olen samaa mieltä viimeisistä lauseista myöskin, aito positiivisuus todella hehkuu ulospäin rauhallisenä ja hyvänä fiiliksenä. Väkisin yrittämisen mielestäni vaistoaa.

      Ihanaa päivää sinne ja kiitos vielä ajatuksia herättävistä sanoistasi.

  3. Iitu

    Kiitos taas monipuolisesta ja mielenkiintoisesta postauksestasi. Joogaan liittyen ajatuksia:

    Joogassa (mm. joogasutriin perustuen, teksti joka on useimpien joogasuuntausten pohjalla) itse asiassa sekä positiivisuus että negatiivisuus nähdään esteenä (klesa, affliction) kehitykselle. Perusteena on se, että posiitiviset kokemukset synnyttävät riippuvuutta ja takertuvaisuutta (attachment, josta joogaharjoituksella pyritään pääsemään eroon) ja negatiiviset kokemukset johtavat välttelyyn (aversion, joka osaltaan aiheuttaa esimerkiksi juuri tekstisi kuvaamaa negatiivisten tunteiden tukahduttamista). Joogaan ei istu “feel good”-ajattelumalli, sillä kaikessa materiaalisessa olemisessa epämukavuus on jotain jota ei ole mahdollista välttää (oleva väistämättä kokee kipua, heikkenee, sairastuu ja kuolee) ja harjoitus pyrkii opettamaan epämiellyttävyyden kohtaamista ja sietämistä (koska mieli luontaisesti hakeutuu mukavuuteen, mikä johtaa kiinnittymiseen ja mieli luontaisesti pakenee epämukavuutta, mikä johtaa välttelyyn).

    Jooga on kaupallistunut mutta se ei missään nimessä pohjimmiltaan istu osaksi wellness-ilmiötä, jossa tavoitteena olisi ”hyvä olo”, vaan se käsittelee perimmäisiä kysymyksiä (kuka olen, miksi olen, miten mieli toimii, mihin yksilön jatkuva tyytymättömyyden tunne perustuu ja miten voi elää merkityksellistä elämää). Rauhallinen olotila saattaa toki tulla harjoituksen sivutuotteena ja monen kohdalla säännöllinen harjoitus voi johtaa tasapainoisempaan mielentilaan. Joogaharjoitus ei kuitenkaan promoa tiettyä tapaa tuntea, vaan tunteminen on yksi mielen funktioista ja jooga tutkii mielen rakenteita ja toimintamalleja käytännön tasolla.

    Se, miten joogaa tunneilla opetetaan on sitten eri juttu, mutta se ei aina perustu välttämättä muuhun kuin ohjaajan henkilökohtaiseen tapaan ajatella. Jos tekemisen tavassa jokin mietityttää, kannattaa jutella ohjaajan kanssa että mihin ohjeistukset ja tunnilla tehtävät asiat perustuvat, näin saa paremman kuvan siitä mihin ohjaaja perustaa näkemyksensä. Ja olet ihan oikeassa siinä, että myös joogaharjoitus saattaa joillekin toimia eskapismin muotona.

    Kirjoitan tämänkaltaisista teemoista instagram-tililläni käyttäjänimellä @iitujoogama, jos sinua kiinnostaa lukea tausta-ajatuksia joogalle.

    Kiitos hyvästä blogistasi! 🙂

    • On my way

      Kiitos Iitu kommentistasi ja hyvistä ajatuksista! Todella monta pointtia joita en olekaan tullut ajatelleeksi, joten kiitos tästä. 🙂

      Itsehän en tosiaan ole perehtynyt joogaan sen syvemmin, vaan olen nimenomaan aloittanut joogan sen kaupallistuttua ja tultua suositummaksi – lähinnä siis rauhoittuminen ja kehon tasapainon tavoittelu mielessä. Olenkin aina ajatellut, että joogassa tavoitellaan mielenrauhaa ja hyvää oloa, joten hyvä pointti tosiaan jos näin ei pohjimmiltaan olekaan. Ihmiset toki saavat lajeista eri asioita ja aika paljon kyse on myös siitä, mitä itse haluaa lähteä lajista hakemaan. Tekeekö sitä siis täysin omat tarpeet kuten se rauhoittuminen ja hyvä olo edellä, vai tavoitteleeko jotain vielä syvemmin ja haluaako lajiin sukeltaa niin pitkälle, että tietää enemmän sen taustoja.

      Itse uskon tietyllä tapaa myös siihen, että mikä tahansa laji saattaa mennä ihmisillä ns. yli jolloin poiketaan pois siltä aidolta oman hyvinvoinnin tieltä. Liikunta saattaa lähteä lapasesta kun taas joogastakin tulla pakkomielle, jossa vaatii itseltään liikaa asioita. Ja kuten mainitsit ja minäkin tekstissäni mainitsin, todellisuuden pakoilemista saattaa liittyä joogaan mutta eipä tuotakaan voi tietysti yleistää.

      Kiitos viel sinulle ja käynkin kurkkaamassa tilisi. 🙂 Ja ihana kuulla, että blogistani pidät. <3

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *