Treenitavoitteita vuodelle 2019

Treenitavoitteet ovat meistä jokaisella yksilölliset. Ne voivat myös muuttua vuosien varrella ja itsekin olen lukuisia kertoja muuttanut kurssia sen suhteen, mitä asioita tavoittelen treenaamisella. On ollut kausia kun olen halunnut keskittyä pelkkään aerobiseen kun taas kausia, jolloin lihaskuntotreeni on ollut itselleni se energian ja motivaation lähde. Yksi asia joka ei ole kuitenkaan koko aikana muuttunut, on halu, mielenkiinto ja intohimo treenata! Urheilu on aina ollut itselleni yksi hyvinvoinnin lähtökohta ja olen oppinut siihen pienestä pitäen. Tänäkin päivänä huomaan treenaamattomuuden vaikutukset ennen kaikkea mielialaani, jonka vuoksi usein puskenkin itseni harjoituksiin vaikka aina ei todellakaan tee mieli. Toki asia erikseen ovat tilanteet, joissa olen syystä tai toisesta heikossa kunnossa, jolloin itselleen on syytä olla armollinen. Väkisin ei kannata vääntää eikä missään nimessä oman hyvinvoinnin kustannuksella! Flunssat parannan aina loppuun saakka ja pidän muutenkin viikossa vähintään kaksi lepopäivää. Levon ja palautumisen suhteen olenkin tarkka ja niistä en lipsu.

Vuosi 2018 on mennyt treenien suhteen aika tehokkaasti, mutta vuodelta 2019 odotan vielä tätäkin vuotta enemmän. Aikoihin minulla ei ole ollut sen suurempia treenitavoitteita, jonka vuoksi sellaisia ajattelin kohta vaihtuvalle vuodelle asettaa. Haluan haastaa itseäni vuonna 2019 aivan uudella tavalla myös fyysisesti, enkä vaan tehdä samanlaista treeniä viikosta ja kuukaudesta toiseen. Siispä tänään jaan kanssanne uuden vuoden treenitavoitteet, joihin minä aion tähdätä!

Räjähdysmäisen kunnon kasvattaminen

Olen aina ollut luontaisesti kestävyysurheilija. Kehoni toimii parhaiten pitkäjänteisessä työskentelyssä enkä oikein pidä epämukavuuden/rasituksen tunteesta, jota räjähdysmäinen sykkeet kohottava treeni aiheuttaa. Treeni turvallisessa maastossa on sellaista, joka on itselleni huomattavasti mieluisampaa koska tiedän, miltä se tuntuu, mitä seuraavaksi tapahtuu ja ikään kuin hallitsen tilanteen. Samaan aikaan joku osa minussa haluaa kuitenkin haastaa itseä ja mennä myös epämukavuusalueelle. Räjähdysmäinen kunto onkin itselleni asia, jota haluan kehittää kohta alkavana vuonna. Keinot siihen ovat toki moninaiset, eli treeniin voi hakea vaihtelua niin salilla, juoksulenkeillä, porrastreeneissä tai ihan vaikka vaan ryhmäliikunnan kautta. Pääasia että viikossa olisi edes yksi räjähdysmäinen treeni, joka veisi kuntoa aivan uudenlaiselle tasolle.

Lihaskunto minttiin

Lihaskunnon suhteen innostus treenaamiseen on vaihdellut tässä vuosien varrella ehkä kaikista treenimuodoista eniten. Välillä salitreeni innostaa, kun taas tulee ajanjakso ettei se kiinnosta yhtään – näin oli viimeksi kesällä. En ole oikein koskaan ollut mikään bulk-henkinen tyyppi, eli en ihastele kasvavia lihaksia tai tähtää entistä massiivisempiin painoihin. Sen sijaan sellaista vahvaa tunnetta kehossa ihannoin ja siihen haluan jatkossakin pyrkiä. Haluan kyetä lankuttamaan mukavan verran aikaa ja olla kokonaisuudessaan ryhdikäs sekä urheilullinen. Ihastelen sellaista sopivaa lihas erottuvuutta, eli mitä tulee treenien ulkoisiin tavoitteisiin, haluan kroppani myös näyttävän sporttiselta laihan tai löysän sijaan. Vuonna 2019 aion siis treenata mukavasti lihaskuntoa ja saada kehoon sekä ulkoista että sisäistä voimaa lisää!

Joogaa ja lihashuoltoa

Joogaa on tullut harrastettua viimeisen puolen vuoden ajan todella vähän, josta olen muutamaan otteeseen täälläkin maininnut. Ensi vuonna olisikin tarkoitus saada jooga jälleen osaksi arkielämää ja rutiineja. Joogahan vähentää tunnetusti stressiä, parantaa keskittymiskykyä, vilkastuttaa lymfan kiertoa sekä tasapainottaa kehon serotoniinitasoja, jotka ovat ainakin itselläni herkästi ailahtelevat. Joogalla on ylipäänsä paljon terveydellisiä hyötyjä, joita ainakin itse kaipaan! Minulle jooga on toiminut myös lihaksia hoitavalla tavalla, eli avannut lihasjumeja sekä ylipäänsä kehoa tehden siitä notkeamman. Olen ehkä maailman surkein venyttelijä, joten joogassa näitä venytyksiä tulee tehtyä ikään kuin automaattisesti osana harjoitusta. Suosikkini on ehdottomasti hot jooga, jossa tarkoitus olisi käydä kerran viikossa. Yoga Nordicin keskipäivän tunnit ovat edullisia ja toimivia!

Entistä parempi kestävyyskunto

Myös kestävyyskunnon saralla tavoittelen parempaa kuntoa kuin vuonna 2018! Vaikka koen että kuntoni on tällä osa-alueella jo valmiiksi hyvä, kyllä silti aina voi haastaa itseään. Olen juossut puolimaratonin kerran, joten mietin, olisiko ensi keväänä aika juosta se toiseen otteeseen? Siinä olisi ainakin treenitavoitetta keväälle jos ei muuta! Joskus unelmoin myös maratonin juoksemisesta, mutta veikkaan ettei aikani tällä hetkellä riitä niin suunnitelmalliseen harjoitteluun, jota maraton vaatii. Jonkinlaisen tarkemman tavoitteen aion kuitenkin kestävyyskunnollekin asettaa, kunhan ilmat lämpenevät ja ulkona tulee enemmän juostua!

10 punnerrusta!

Rehellisyyden nimissä, en pysty punnertamaan miesten punnerruksia alas saakka kovin montaa. Tämä harmittaa jostain syystä itseäni kovasti, joten tulevana vuonna aion harjaantua punnertajana! Kuten jo mainitsin, haluan olla sisältä päin voimakas ja siksi koen että tällaiset pienet tavoitteet voivat ajaa eteenpäin kehityksessä. En tiedä mikä on sellainen normaali määrä, jonka hyväkuntoinen nainen jaksaa punnertaa miesten punnerruksia, mutta kymmenen tuntuu mielestäni aika kohtuulliselta? Myös leuanveto on asia, jossa olen armottoman huono… Veikkaan että saan maksimissaan yhden leuan jos sitäkään. Pieniä juttuja, mutta kuitenkin hyviä tavoitteita uudelle vuodelle!

Treenitavoitteiden lisäksi haluan panostaa parempaan ruokavalion sekä levon yhdistelmään. Uskon että kehitys tapahtuu levossa ja oikeanlainen ravinto tukee tätä prosessia. Myös henkinen hyvinvointi on yhteydessä fyysiseen, joten siihenkin tulee toki oma panoksensa antaa!

Millaisia treenitavoitteita teillä on vuodelle 2019?

treeni-ja-ravinto elamantapa kuntosali treeniohjelmat
Kommentit (6)
  1. Tosi hyvä muuten harjotella leuanvetoja vastustuskumppareiden kanssa tangossa mun uus lemppariliike!

    1. Ahhaaa, kiitos hei vinkistä! 🙂

  2. Pakko kysyä mitä aurinkopuuteria käytät? Näyttää hyvältä! 🙂

    1. Jo vuosia suosikkini on ollut Benefitin Hoola -aurinkopuuteri. 🙂 Eli sitä on myös kuvissa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *