Täydelliset kulmakarvat

Tällä hetkellä kulmakarvojen microblading on todella suosittua. Itsellänikin kävi tuossa keväällä mielessä, että pitäisikö, kunnes unohdin koko homman. Kyllähän tuo varmasti helpottaisi arkea ja meikkaamista mutta toisaalta, on hyvin helppoa (ja halpaa) värjätä kulmia itsekin kotosalla. Teen sen ehkä kerran kuussa, jotta saan karvojeni lovikohdat piiloon mutta onhan se totta, että väri pysyy skarppina suunnilleen viikon ajan. Kulmakarvojen meikkaaminen on siis rutiini, joka tulee tehtyä aina muun meikin ohessa enkä nyt sinällään koe sitä mitenkään hirveän vaivalloiseksi asiaksi.

Olen kirjoittanut kulmameikistäni ennenkin mutta koska tyylimieltymykseni vaihtelevat jonkun verran vuodenaikojen mukaan, ajattelin kirjoitella päivitettyä postausta aiheesta. Tällä hetkellä pidän nimittäin eniten paksuista ja näyttävistä kulmista, jotka on kuitenkin meikattu luonnollisella tavalla. Haluan, että jälki on pehmeää mutta samaan aikaan kuitenkin skarppia. Esimerkiksi ainoastaan kynällä meikatut kulmakarvat eivät ole toimineet hetkiin ja suosinkin puuhaan pehmeää kulmaväriä. Itse asiassa tähän alkuun voisin esitellä tuotteet, joita kulmakarvameikissäni käytän.

Oriflamen Giordani Gold -kulmakarvakynä (sävy brown) – Tässä kynä, joka on valehtelematta paras kautta aikain! Kulmakynä on juuri täydellisen sävyinen itselleni ja sen jälki on ihanan pehmeää. Itsehän inhoan liian kovia kulmakarvakyniä, sillä niillä teet helposti liian meikatun näköiset kulmat, joiden jälki näyttää vaan turhan kovalta.

Anastasia Beverly Hills Dipbrow Pomade – kulmakarvaväri (sävy Ash Brown) – No tämä sitten on taas ehdottomasti maailman paras kulmakarvaväri! Useampi lienee tuotteesta kuullutkin ja itse en ainakaan helpolla tästä pois vaihtaisi. Voisin luopua kynästäkin, mutta tämä väri on ja pysyy meikkipussissani! Kulmaväri on ihanan pehmeää ja levittyy karvoihin luonnollisesti. Voisin kuvitella, että tämä toimii myös kaikista vaaleimmillekin kulmille erinomaisesti, sillä lopputuloksesta on helppo saada värin avulla luonnollinen.

Ecotools Define Shade -kulmakarvasivellin – Yhtä paljon kuin itse kulmakarvavärillä on merkitystä, on merkitystä myös sillä siveltimellä, jolla väriä kulmiisi levität. Itsehän rakastan Ecotoolsin siveltimiä ja lähestulkoon kaikki siveltimet meikkipussissani ovatkin merkiltä. Laatu on kohdillaan ja mikä parasta, merkki on vihreä. Tässä kulmakarvasiveltimessä parasta on sen viistomainen pää ja täydellinen napakkuus – sivellin ei ole liian kova mutta ei pehmeäkään.

Silk Oil Of Morocco -detailer – No tässä sitten aivan paras pensseli kulmakarvojen viimeistelyyn ja/tai kulmakarvakynän pehmentämiseen. Tuohon Ecotoolsin verrattuna tässä on sivellin joka tosiaan pehmentää jälkeä ja tällähän kulmia ei varsinaisesti piirretä. Pidän siveltimestä kuitenkin juuri sen pehmentävän vaikutuksen vuoksi ja käytän tätä tavallisesti sen kulmakarvakynän jäljen pehmentämiseen sekä viimeistelyyn ennen ripsivärin levitystä.

Lumene Blueberry Wild Curl -mascara – No nyt joku varmaan ihmettelee miksi ripsiväri löytyy kulmakarvapostauksesta? Kuten taannoin mainitsin, omaan todella itsepäiset kulmakarvat ja nimenomaan karvojen yläosa laskeutuu hieman alaspäin. En tiedä onko syy ihan vaan ominaisesti kulmissani vai siinä, että aikanaan nypin niitä myös tuolta ylhäältä. Kulmakarvageelit eivät pidä kulmiani ojossa kuin hetken, joten jäljelle jää hiuslakka sekä ripsivärit. Jostain syystä olen kuitenkin kallistunut jälkimmäiseen, sillä mielestäni varsinkin tällä jykeväpäisellä vedenkestävällä ripsivärillä karvat pysyvät ojennuksessa aivan mielettömän hyvin!

Yllä kulmani siis luonnontilassa, värjäyksestä aikaa jo muutama viikko.

Ihan alkuun teen kevyet rajaukset kulmakarvakynällä, jotta saan muodon selkeämmin esille. Nimenomaan tuo karvojen yläosa on itselleni se haaste, koska linja ei ole skarppi ja karvat kasvavat jotenkin jännästi alaviistoon. Tässä kohtaa myös pehmennän hieman kulmakynän jälkeä Morocconin siveltimellä, jolloin kynän jälki ei jää turhan vahvaksi.

Seuraavaksi sitten Anastasian kulmaväriin. Levitän sen karvoihin Ecotoolsin siveltimen viistomaisella päällä ja nimenomaan pienin töpöttävin liikkein. Väriä kannattaa ottaa siveltimeen ihan vaan pieni sipaus kerrallaan, sillä se on todella pigmenttistä ja sitä tulee helposti liikaa! Lopuksi käyn karvat vielä läpi Morocconin siveltimellä, joka pehmentää mukavasti lopputulosta.

Ja ihan lopuksi sitten vielä ripsiväriä kevyesti karvoihin, jotta lopputuloksesta tulee tuuhea ja kulmat nousevat ylöspäin. Ainut miinus siitä, että vedenkestävän ripsivärin joutuu kulmista ihan meikinpoistoaineella puhdistamaan, mutta pakko kuitenkin sanoa, että on kyllä sen väärti  kulmissani!

Ja yllä sitten sitä lopputulosta! Välillä on muuten jännä, että kulmakarvat onnistuvat aivan täydellisesti ja sitten on päiviä ettei niitä meinaa saada millään ojennukseen. Tänään tilanne oli jotain siltä väliltä, ei ehkä se täydellisin mutta ei nyt aivan huonoinkaan lopputulos.

Jatkossa kulmakarvat tulevat olemaan vielä tärkeämmässä roolissa, sillä jään nyt pitkästä aikaa ripsitauolle. Kävin viime viikolla huollattamassa ripseni viimeistä kertaa hetkiin *Beauty Anniinassa ja nyt sitten kohti taukoa! Tarkoitus olisi olla ilman ripsiä ainakin pari kuukautta sen jälkeen, kun ne ovat pudonneet – katsotaan kuinka käy. Suosittelen muuten ehdottomasti Anniinaa jos mietit ripsienpidennyksiä tai olet niistä haaveillut. Omissa silmissäni on tällä hetkellä D-kaarevuus volyymeista ja pituutena 10-11 mm.

Jos heräsi jotain kysymyksiä kulmakarvoihini tai niiden meikkaustyyliin liittyen, niin kysykäähän ihmeessä? Toivottavasti vinkeistä oli jollekin teistä hyötyä. 🙂

*Ripsihuolto sponsoroitu

Kommentit (10)
  1. Kiitos hyvin toteutetusta postauksesta! Monesti tullut ihailtua sun kulmia, joten postaus oli enemmän kuin toivottu.
    Omaan myöskin alaspäin kääntyvät kulmakarvat, joita olen aina hiuslakalla taltuttanu sillä kulmakarvageelit ei jaksa niitä pystyssä pitää. Nyt kokeilin sun ripsivärikikkaa ja ai että <3

    1. Eipä kestä, mukava jos tuli tarpeeseen. 🙂

      Heh joo, ovat kyllä ärsyttävän hankalat… Kulmakarvageelit eivät tosiaan riitä, hiuslakka on ihan jees. Ripsiväri kuitenkin mielestäni se paras kikka, joten huippua jos sait siitä myös avun! Itse en ainakaan enää luopuisi… 😉

  2. Panosta vs pihistä tuotteista olisi kiva taas lukea pitkästä aikaa 🙂

    1. Kiitos vinkistä! Kirjoitin sen ylös. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *