Täydellinen kasvovesi

Moneskohan kerta lienee jos totean, että kasvovesi on itselleni yksi ihonhoidon kulmakivistä? Olen nimittäin maininnut asian täällä useampaankin otteeseen, enkä varmaan koskaan voi kasvoveden merkitystä ihonhoidossa korostaa. Omien kokemuksieni mukaan kasvoveden käytön lopettaminen aiheuttaa etenkin otsaan pientä epätasaisuutta ja tekee ihon kauttaaltaan hieman sameaksi. Kyseinen havainto on tosiaan joskus todella tehty, kun kasvovesi loppui enkä ostanut muutamaan viikkoon uutta purnukkaa. Siispä itselleni ainakin tuo ihoa puhdistava ja ihohuokosia supistava vesi on ihonhoidon ehdoton ykköstuote.

MossaMossa

Olen nykyään ihonhoidon suhteen kovin varovainen ja kokeilenkin tuotteita aina pullo kerrallaan. Haluan nähdä mahdollisimman selkeästi jos joku aiheuttaa reaktioita ja etenkin sitä leuan POD -ihottumaa tosiaan edelleen hieman pelkään, vaikka se onkin pysynyt talven jälkeen onneksi kokonaan poissa. Jos tosiaan olen yhtään varovainen, niin luomukosmetiikan suhteen olen erityisen varovainen…

Tästä huolimatta lähdin kuitenkin testailemaan epämukavuusaluettani ja aloitin viikko sitten uuden kasvoveden käytön. Vanha purkki loppui ja tilalle piti saada äkkiä uusi. Tällä kertaa päätin ottaa riskin ja kokeilla luomukosmetiikka merkki *Mossan mustikkauutetta sisältävää kasvovettä, josta olin paljon hyvää kuullut. MOSSA merkkinä on tosiaan itselleni täysin uusi tuttavuus, vaikka nimi onkin ollut viime aikoina silmilläni ja korvillani siellä täällä. Ystäväni esimerkiksi kehui merkin vartalovoiteet maasta taivaisiin, joten niitäkin on ehdottomasti vielä testattava! Omassa kaapissani puolestaan testausta odottaa Mossan juonteita madaltava kuorintanaamio.

Mossa

Turhaan ei ole Mossaa merkkinä kehuttu, sillä nyt on pakko kyllä antaa täältäkin muutama positiivinen kehu! Oma ihoni nimittäin suorastaan rakastui kyseiseen kasvoveteen ja mikä parasta, tuote todella toimii täydellisesti. Kasvovesi on suunnattu normaalille ja sekaiholle mutta mielestäni kyseinen vesi ei ole ihoa laisinkaan kuivattava. Oma ihonihan on sekoitus vähän kaikkea, vaikka ehkä lähimpänä normaalia loppupeleissä liikutaan. Talvella kärsin kyllä ajoittaisesta kuivuudestakin, mutta rasvaisuus taas ei ole ongelmani muuta kuin luomissa. Mossan kaikki tuotteethan sisältävät anti-aging -vaikutteisia antioksidantteja, sekä pohjoismaissa kasvaneiden marjojen aktiiviaineita, kuten nyt esimerkiksi juuri mustikkaa. Itselleni tuo anti-age meininki alkaa olemaan jo näin kolmekymppisenä muuten aika ajankohtaista…

Parasta tässä kasvovedessä on kuitenkin tuoksu. En ehkä ostaisi kovin montaa tuotetta välttämättä tuoksu edellä mutta pakko sanoa, että tämän suhteen voisin ostaa purkin ihan vaan tuoksun takia! Rakastan mustikoita ja sitä niiden aitoa luonnollista metsän höystämää tuoksua. Tämä kasvovesi tosiaan tuoksuu juuri luonnosta poimituille mustikoille, eikä laisinkaan millekään keinotekoiselle. Se rauhoittaa ihoa ja nesteen koostumus jättää iholle pienen tuntuman levityksen jälkeen.

Vaikka tämä Mossan tuote on luonnonkosmetiikkaa, ei se ole todellakaan hinnalla pilattu. Jos mietitään, että useamman markettimerkin kasvovedet pyörivät  jossain reilun viiden euron kieppeillä, ei ole paha maksaa luomukosmetiikasta kahtatoista euroa. Tuon hinnan nimittäin löysin ainakin Sokoksen Verkkokaupasta. Mossaahan myydään myös esimerkiksi Ruohonjuuressa ja Biodellyn verkkokaupassa.

Ylipäänsä aivan ihana tuote kesäisille mökkireissuille tai festareille. Jos mukaan pitäisi valita ainoastaan yksi tuote, ottaisin kasvoveden. Puhdistuksenkin voi hoitaa pelkällä vedellä mutta kasvoveden vaikutusta ihoon ei voi korvata millään muulla.

Onko MOSSA muuten merkkinä kenellekään tuttu? Itse olen tämän jälkeen kovin innoissani ja haluaisinkin testata merkin muitakin tuotteita! Jos on jotain jota voitte vinkata niin kertokaahan ihmeessä. 🙂

*Mossan kasvovesi sponsoroitu

Kommentit (4)
  1. Mossaan tutustuin joskus vuosi sitten ja onkin tullut käytettyä pari purkkia juurikin tätä mustikka-sarjan kasvovettä ja -rasvaa, lisäksi mulla on ollut valkoherukkapuhdistusvaahto 🙂 Oon kokeillut nyt uutena yliopiston apteekin omaa luonnonkosmetiikkasarjaa, mutta aion kyllä palata takas Mossaan kunhan kaapista purkit kuluu loppuun 😉

    1. Oi kuulostaapas ihanalta tuo puhdistusvaahto! Se siis seuraavaksi testiin. 🙂

  2. Itse olen käyttänyt Mossan tuotteita jo pidemmän aikaa, päivä-(lakka) ja yövoide (karhunvatukka) ja nyt uusimpana ihastuksena misellivesi (vadelma)! Aivan mieletön tuote, en ole ikinä ollut kasvovesien ystävä vaan puhdistanut kasvot vaan esim. vaahtomaisella putsarilla, mutta tuo misellivesi on niin ihana tuote että en kyllä enä takaisin vaihda 🙂 Tuoksu ja se tunne minkä se jättää iholle, todella kosteutettu ja virkistävä! Aiemmin suosin Madaraa, mutta Mossan tuotteet ovat hinnaltaan hieman edullisempia, eivätkä kyllä jää laadussa jälkeen. Madarallakin on kyllä aivan ihania tuotteita, mm. kasvonaamio. 🙂

    1. Kiva kuulla, että muillakin samoja kokemuksia merkin tuotteista! 🙂 Itsekin rakastuin nimenomaan tuoksuun, mutta myös se fiilis iholla esimerkiksi kasvoveden jälkeen on aivan ihana.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *