Tarvitaanko proteiinijauheita?

Oma suhtautumiseni proteiinijauheisiin on vaihdellut rutkasti vuosien varrella. Oli vaihe jolloin käytin kyseisiä jauheita jokaisen treenin jälkeen ja vaihe jolloin en suosinut niitä laisinkaan. En ole oikein koskaan ollut erityisen ehdoton suuntaan tai toiseen, mutta tällä hetkellä voin sanoa niitä ruokavaliossani hyödyntäväni. Teen sen siksi, että koen proteiinin saamisen tärkeäksi osaksi ruokavaliotani. En tokikaan väitä ettenkö saisi sitä myös muualta, mutta jauheen avulla voin tukea proteiinin saantia entisestään. Tässäkin asiassa on tietysti hyvä pitää kohtuus mielessä ja siksipä jauheita ei tarvitsekaan näin perus kuntoilijana mätätä päivässä lusikka tolkulla.

Proteiinijauhe

Koska itse suosin lähestulkoon maidotonta ruokavaliota, en saa proteiinia tyypillisistä maitokunnan tuotteista. En myöskään syö kanaa (tai lihaa ylipäänsä), joten en saa sitä tuostakaan hyvin tavallisesta lähteestä. On kuitenkin harhaluuloa yhdistää proteiini aina pelkästään edellä mainitsemiini ruokiin sillä proteiinin lähteitä, kun on olemassa paljon muitakin! Koen, että syömällä monipuolisesti erilaista ravintoa saan aivan varmasti riittävästi prodea. Suosin mm. kananmunia, erilaisia soija- ja kauratuotteita, papuja, lohta, kvinoaa, kikherneitä, pähkinöitä ja avokadoja. Näiden esimerkkien rinnalla sitten vielä proteiinilisiä – eli proteiinijauheita.

Se missä poikkean ehkä monesta muusta on, etten yhdistä jauheiden käyttöä oikeastaan millään tavalla sali/liikuntaharrastukseeni. En tankkaa proteiinia, koska haluaisin kasvattaa hurjasti lihasmassaa, vaan ajattelen asiaa ehkä laajemmasta perspektiivistä. Haluan tehostaa proteiinin saantia ruokavaliossani, joten miksi en käyttäisi proteiinilisiä? Proteiinilisien avulla voin tukea proteiinin saantia – tehdä sen saamisesta helppoa ja vaivatonta. Kun heität smoothien joukkoon 1-2 rkl hamppuproteiinia, muuttuu juomasi kertaheitolla vielä tavallista proteiinipitoisemmaksi. Ei sillä, että sitä proteiinia nyt hulluna tarvittaisiin mutta kyllä kehomme sitä kuitenkin jonkun verran kaipaa.

IMG_0072-2

Kuinka sitten suosin proteiinijauheita ja mitkä niistä ovat käytössäni? Ensinnäkin on pakko sanoa, että omaan makuuni eivät ole mitkään maustetut versiot. Ällöttävin muistoni liittyykin johonkin suklaan makuiseen esanssijauheeseen, jota tuli joskus kokeiltua. Tiedän kuitenkin, että todella monelle juurikin erilaiset maut proteiinilisissä ovat niitä lemppareita. On ihanaa saada arkeen ripaus suklaata proteiinin muodossa – enkä siis tuomitse. Kukin valitsee itselleen sopivan jauheen ja sillä selvä. Nämä ovat makuasioita, joista on turha kiistellä! Oma vatsani on herkkä, joten se ei myöskään kestä makeutusaineita suurissa määrin tai varsinkaan säännöllisesti käytettynä. Itselleni parhaat vaihtoehdot ovatkin maustamattomat versiot ja mieluiten vielä kasviperäiset sellaiset. Aivan lemppareitani proteiinijauheista ovatkin hamppu-, herne- sekä riisiproteiini. Hyvänä seuraavana vaihtoehtona tulee laadultaan hyvä laktoositon ja maustamaton hera, joka on koostumukseltaan aivan ihana varsinkin pannaritaikinassa!

Jokainen edellä mainitsemiani proteiinilisiä maistanut tietää, että makuhan on kasviperäisissä lisissä sellaisenaan aika karvas, eikä missään nimessä ainakaan itselleni uppoa pelkkään veteen sekoitettuna. Suosinkin proteiinijauheita lähinnä smoothieiden joukossa, banaanipannaritaikinassa, puurossa sekä leivonnassa. Maustamaton hera taas on maultaa ns. mauton, joten se voisi jopa mennä melkeinpä sellaisenaankin jonkun nesteen joukossa? Käytän sitä kuitenkin kuten kasviperäisiäkin heroja – aina johonkin sekoitettuna. Tykkään heittää proteiinia vähän kaiken sekaan ja yksi parhaista ideoista on ollut alkaa käyttämään sitä myös leivonnassa. Varsinkin heran koostumus tuo leivonnaisiin miellyttävää koostumusta ja kuohkeutta. Hamppuproteiini puolestaan sopii mainiosti suklaisiin leivonnaisiin raakasuklaan pariksi.

Proteiinijauheet

Koen, että proteiinilisät ovat yleensäkin hyvä lisä ruokavaliooni. Koska pyrin monipuolisuuteen, en nää mitään syytä miksi en suosisi myös lisäproteiinia jauheen muodossa? Oikeastaan enemmän vastauksia löydän siihen miksi suosia, kuin miksi en suosisi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että proteiinijauheissakin on eroja. On useampaa erilaista laatua ja ravintosisältöä. Suosittelenkin aina lukasemaan sen läpi ennen ostopäätöksen tekoa!

Olen tämän tammikuun ajan CUPONATIONIN hyvän olon ja treenifiiliksen lähettiläs, joten tämän postauksen yhteydessä haluankin vinkata teille muutamista erinomaisista alennuksista koskien  postauksen aihetta – proteiinilisiä! Mass.fi verkkokauppa yhdessä CUPONATIONIN kanssa tarjoaakin teille loistavia tarjouksia ja alekoodeja, joihin pääset käsiksi TÄÄLLÄ. Linkin takaa löytyy mm. -20 % koodi, jolla saat säästöä ostoksistasi koskien vaikkakin juuri mainitsemaani proteiinia ja/tai muita lisäravinteita. Mass.fi:llä on muuten valikoimissaan myös erityisruokavalioita tukevat proteiinilisät ja esimerkiksi hamppu -ja riisiproteiinia löytyy laadukkaana heidän valikoimistaan. Kannattaa tsekata!

Suosittelen myös kurkkaamaan muutkin CUPONATIONIN hyvää oloa ja treenifiilistä koskevat alekoodit! Niihin pääset käsiksi tämän linkin takaa.

Tuleeko teidän suosittua proteiinilisiä ruokavaliossanne? Jos – niin mitkä ovat suosikkejanne? 

Kommentit (2)
  1. Hei! Kannattaa tutustua ajatusviivan käyttöön tekstissä. Ajatusviiva on tehokeino, ja liian usein toistuessa tekee tekstin lukemisesta ”rankkaa”. Lisäksi esim. ensimmäisessä kappaleessa ajatusviiva ei kuulu tuohon kohtaan ollenkaan. Mukavia kirjoitushetkiä ?

    1. Moikka, kiitos vinkistä! En ole kirjoittajana mikään pro ja siksipä tällainen palaute on ehdottomasti hyvää. Kiitos siis sinulle! Kiinnitän jatkossa erityishuomiota. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *