On my way
On my way

Syötävän herkullinen kasvonaamio

Paljon erilaisia kasvonaamioita kokeilleena rima niiden suhteen on noussut aika korkealle. Nykyään kosmetiikkatuotteen tuleekin olla aidosti jotenkin erottuva tai erityislaatuinen, että kirjoitan siitä yhtään mitään. Paljon saan kosmetiikkaa testiin ja rehellisesti vaan murto-osa päätyy blogiin. Ne tuotteet, jotka tänne kuitenkin päätyvät, ovat aina jollain tavalla uniikkeja ja niiden takana voin todella seisoa. Juuri tuollainen on myös tänään hehkuttamani aivan ihana ja ylellinen luksusnaamio, jonka voisin vaikka syödä! Kyse on *Evolven Radiant Glow kasvonaamiosta, joka kirkastaa sameankin ihon ja tuoksuu hurmaavan suklaiselta.

Kasvonaamiossa itselleni tärkeintä on, että naamio sopii iholleni ja aikaan saa hipiässäni jotain positiivista. On se sitten pehmeys ja puhtauden tunne tai kauniina hehkuva iho, tärkeintä on, että jotain tapahtuu. Tämä Evolven Radiant Glow ”suklaanaamio” on kaikkea tuota, eli tekee ihosta vauvamaisen pehmeän ja samaan aikaan kirkastaa sekä rauhoittaa. Naamio sisältää mm. kookoksenkuorijauhetta, raakakaakaota sekä luonnollista sokeriuutetta, jotka yhdessä tekevät ihosta pehmeän ja kosteutetun. Raakasuklaahan sisältää tunnetusti antioksidantteja, jotka hemmottelevat ihoa ja auttavat ylläpitämään täydellistä kosteustasapainoa. Kookoksenkuorijauhe puolestaan kuorii iholta kuolleen ihosolukon, jolloin kasvojen hipiästä tulee puhdas ja raikas. Naamion sisältämä manteliöljy pehmentää ihoa ja sokeriuute jättää ihon sileäksi. Kokonaisuus on rehellisesti sanottuna aika täydellinen ja sen kruunaa vielä tuo aivan ihana viettelevä suklaan tuoksu sekä naamion koostumus, josta itse pidän kovasti. Naamio on siis hieman paksumpaa, ehkä jopa vähän liisterimäistä ja se pysyy iholla erinomaisesti koko vaikutusajan kuivumatta ihoa kiristäväksi.

Tämä hehkuttamani naamio on itselleni todella uusi tuttavuus ja olenkin ehtinyt käyttämään tuotetta vaan pari hassua kertaa. Silti joidenkin kosmetiikkatuotteiden osalta jo se yksikin käyttökokemus riittää vakuuttamaan ja tämä Evolven naamio on muuten juurikin tuollainen. Kerran tai pari viikossa viiden minuutin ajan käytettynä tämä suklaanaamio todella edesauttaa kauniin ja hyvinvoivan ihon ylläpidossa ja palauttaa iholle kauniin hehkun. Ihanan kokonaisuuden lisäksi on pakko antaa erityismainintaa luonnonmukaisuudesta, sillä 100 % naamion raaka-aineista on luonnonmukaisia ja 82,24 % luomutuotettuja.

Tällä hetkellä on pakko sanoa, että tässä on kyllä aivan suosikki naamioni Juice Beautyn hedelmähappokuorintojen rinnalla. Evolvella on muutenkin kaikkea ihanaa, joista mainittakoon toinenkin uusi tuttavuus, nimittäin kevyesti päivettävä vartalovoide sekä paljon blogissakin hehkuttamani hyaluronihapposeerumi, joka on aivan mieletön! Muita brändin tuotteita en ole vielä ehtinyt kokeilemaan mutta koska nämä muutamat ovat olleet sen verran vakuuttavia, eivät muutkaan tuotteet jää varmastikaan testaamatta.

Onko joku teistäkin kenties hurahtanut tähän ihanaan suklaanaamioon tai ylipäänsä Evolven tuotteisiin?

*Naamio sponsoroitu

Kommentit (2)

  1. Tinde

    Toi on ihan huikea! Tuoksu on mieletön ja naamio tosiaan jättää kasvot ihanan pehmeiksi ja kuulaiksi!

    • On my way

      Niinpä, samaa mieltä! 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *