On my way
On my way

Syntejäni x 10

Rehellisyyden nimissä en tiedä mistä blogista seitsemän synnin haaste on alun perin lähtöisin mutta useammissa blogeissa se on viime aikoina pyörinyt. Itsehän rakastan kaikenlaisia paljastuksia, haasteita ja ystäväkirjoja, joten pakkohan tähänkin on ottaa osaa! Päätin kuitenkin hieman omatoimisesti muokkailla haastetta ja jakaa teille enemmän syntejä kuin tuo haaste kehottaa. Seitsemän kuulostaa niin vähäiseltä, että oli pakko lisätä joukkoon muutama! Siispä ohessa kymmenen syntiäni eri elämän osa-alueilta.

Herkuttelusyntini – Mietin tätä pitkään, sillä periaatteessa en pidä mitään herkuttelua syntinä. Jos joku pitää kuitenkin mainita niin sanoisin karkit sekä jäätelön. Sipseistäkin pidän mutta harvemmin ostan pussillista kotiin. Ylipäänsä koen että voin herkutella koska vaan haluan, jos haluan. Noudatan hyvin pitkälti 80/20 sääntöä, mitä syömiseen tulee…

Ihonhoitosyntini – Ehdottomasti kasvojen ihon koskettelu! Koskettelen kasvojani jatkuvasti vaikka ihossani ei olekaan juuri koskaan epäpuhtauksia. Tuo on jonkinlainen tapa esimerkiksi koneella ollessa, että ne kädet vaan hamuilevat sinne kasvoihin. Etenkin otsa ja hiusraja ovat kriittistä aluetta ja ripsihuollon lähestyessä myös ripsienpidennykset…

Siivoussyntini – Inhoan lattioiden pesua ja moppaamista yli kaiken! Imurointi menee mutta moppaus, se on pahinta. En osaa tarkemmin selittää kuin että tuo on vaan niin vaivalloista vaikka yksiössä asunkin. Jo sen pesuveden valmistaminen ja likaisen mopin käsin puristaminen sekä pesuveden vaihtaminen – monin tavoin inhottavaa puuhaa…

Parisuhdesyntini – Varmaankin äkkipikaisuuteni ja se, etten välttämättä ota aina riittävästi toista ihmistä huomioon. Olin kuusi vuotta ainut lapsi ja olen elänyt pitkiäkin ajanjaksoja sinkkuna, jonka vuoksi minulla on vahva oma tahto ja välillä olen kai vähän itsekäskin.

Ystävyyssyntini – Ehkä juuri se, etten kykene hallitsemaan monia ystävyyssuhteita samaan aikaan. Tai en ainakaan vaalimaan noita suhteita samanlaisella intensiteetillä. Nykyään kaipaankin ystävyyssuhteiltakin helppoutta ja mutkattomuutta – sellaista että on kivaa ilman jatkuvia ongelmia koska dramaattinen ja ongelmien täyteinen elämä on niin raskasta.

Hiussyntini – En selvitä hiuksiani riittävän hyvin jonka vuoksi niissä on jatkuvasti takkuja. Olen noin muutenkin erityisen laiska hiusteni kanssa enkä oikeastaan juuri koskaan tee niihin naamioita tai muutenkaan ”hemmottele” niitä kuten varmaan pitäisi.

Pukeutumissyntini – Musta, ehdottomasti. Tällä hetkellä olen kuitenkin onneksi innostunut myös väreistä koska ne kuitenkin sopivat minulle. Kesän tavoitteeni onkin etten osta mitään mustaa – en ainakaan mustia haalareita tai maksimekkoja, joita kaapista löytyy useampia. Juuri nyt väreistä eniten houkuttavat punainen, oranssi ja keltainen. Niin ja kaikki hempeät kesäiset maksimekot!

Työsyntini – Ehdottomasti ajanhallinta! Parhaimmillani olen hyvinkin tehokas mutta pahimmillaan sitten käytän aikaani aivan liikaa hioen jotain pikkujuttuja. Vaikka noin muuten olen aika suurpiirteinen ihminen, niin työssä tulee välillä suoritettua vähän liikaakin ja oltua aika vaativa itseä kohtaan. Myös pomottaminen ärsyttää ja se, että joku antaa minulle neuvoja asioissa jotka koen kyllä osaavani.

Kengät Vans* / Farkut H&M / T-Paita House of Brandon* / Aurinkolasit House of Brandon* / Kello ja käsikoru Cluse*

Treenisyntini – Varmaankin se, että kyllästyn säännöllisin väliajoin esimerkiksi salilla käyntiin, jonka vuoksi tulee pidettyä sellaisia tasaisia taukoja. Olen kova innostumaan mutta kohta tuo into jo lopahtaakin. Juokseminen on varmaan ainut laji johon en ole tainnut koskaan kyllästyä.

Kodinhoidollinen syntini – Vaatteiden pesukoneessa seisottaminen. Olen kyllä innolla pesemässä pyykkiä päivittäin ja laittamassa konetta pyörimään mutta siinä kohtaa kun kone pysähtyy, pitkitän pyykkien kuivumaan ripustamista. Saatan käydä avaamassa vaan pesuluukun mutta annan silti pyykkien odottaa enkä osaa sanoa miksi. Ei kai vaan ole mielipuuhaani?

Onko teillä jotain samankaltaisia syntejä kuin minulla?

Kuvat: Iines / edit: minä / *Tuote saatu blogin kautta

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *