On my way
On my way

Suhde ruokaan kuvaa suhdetta elämään

Törmäsin taannoin jossain somen syövereissä lauseeseen ”Suhde ruokaan kuvaa suhdetta elämään”, joka todella kolahti. Miten hyvin sanottu, sillä tuohan pitää täysin paikkansa. Liian usein syömisen hallinnalla pyritään kontrolloimaan elämää, tunteita ja ajatuksia. Usein hallittu kontrolli ruoan kanssa on parempi kuin hallittu kaaos. Kun kykenemme pitämään ruokahimot kurissa – pysyy elämä näennäisesti muutenkin paremmin hallinnassa. On hassua miten niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin syöminen, on tehty tänä päivänä aivan hemmetin vaikeaa! Vaikka tällä hetkellä trendinä onkin rentous ruokailemisen suhteen, kyllä edelleen väitän, että senkin kanssa mennään helposti yli. Balanssin tavoittelu onkin itse asiassa usein aika hallittua, vaikka oltaisiin ulospäin olevinaan kovin rentoja. Olen myös sitä mieltä, että ihmiset jotka puhuvat paljon ruoasta ja elämä pyörii noin muutenkin sen ympärillä, ovat harvoin asian kanssa tasapainossa. Siinä kohtaa kun ruoalle ei uhrata montaakaan ajatusta päivän aikana, voidaan mielestäni puhua hyvinvoinnista ja ”normaalista” tilasta. Toki normaali suunnitelmallisuus on ihan okei, mutta sellainen jatkuva ruokaan keskittyminen mielestäni jo enemmän sairasta kuin tervettä.

En missään nimessä puhu tässä mitenkään korkealta, sillä vaikka en olekaan varsinaista syömishäiriötä koskaan sairastanut, kyllä minullakin on ollut erilaisia vaiheita ruoan kanssa. Ja ehkä nimenomaan siksi osaankin katsoa noita aikoja taaksepäin olematta sokea ja rohkenen myöntää, että aina kaikki ei ole ollut ihan kunnossa. Oli ajanjakso kun pelkäsin sokeria ja rasvaa syöden järkyttävästi makeutusaineita. Oli myös aika kun ”karppasin” eli en syönyt juurikaan hiilareita – pasta ja riisi olivat jatkuvassa pannassa. Aikanaan menin myös todella vähäisillä ruokamäärillä ja suhteeni ruokaan oli paikoitellen jopa ortorektinen. Vaikka noista ajoista on jo vuosia, yhdistän silti edelleen kyseiset ajanjaksot myös siihen omaan henkiseen olotilaan. En voinut hyvin ja koin tarvetta kontrolloida elämääni myös ruokavalion avulla. Ajattelin että kun syön todella ”terveellisesti”, olen hyväksytympi ja parempi kaikin puolin. Jopa parisuhteessa yritin todistaa paremmuuttani syömällä esimerkillisesti. Ruokavalioni oli kuitenkin kaukana terveellisestä ja se, miten asetin oman hyvinvoinnin ikään kuin toissijaiseksi, on aika pelottavaa. Myöhemmin sitten sainkin järkyttävät vatsaongelmat ja veikkaan, että pitkään jatkunut epäterveellinen kokonaisuus osittain laukaisi tuollaisen yliherkkyystilan kehossani.

Näin jälkikäteen miettien ymmärrän hyvin, mistä noissa ajanjaksoissa on ollut kyse. Vaikka en ole koskaan ollut tunnesyöjä, joka hakee pettymyksen hetkellä suklaalevyn, kyllä minäkin olen alitajuisesti kontrolloinut elämääni ruokavalion avulla. Kontrolli on turvallinen tunne, sillä silloin kaikki on ikään kuin sinun käsissä. Jos mietitään elämäntilannetta, jossa koko muu pakka on kaaoksessa, saattaa syöminen ja sitä kautta oma keho olla ainut asia, jota kykenet itse kontrolloimaan. Tämä johtaa hyvin usein syömishäiriöihin ja muuhun häiriökäyttäytymiseen ruokailun saralla. Tänä päivänä kun mietinkin suhdettani syömiseen, kulkee se hyvin pitkälti samassa linjassa elämäntilanteeni kanssa. Kuvailisin tämän hetkistä elämänvaihettani jonkinlaiseksi suvantovaiheeksi, eli arki rullaa mukavasti ja voin henkisesti hyvin. Kun olen arjessa onnellinen, myös suhde ruokaan on rento, eikä sitä itse asiassa tarvitse edes sen enempää vakuutella – ei itselle saatikka muille. Jaksan enemmän panostaa ruokavalioon ja huomaan, että arjessa tekee automaattisesti parempia valintoja kun voi hyvin. Merkittävä huomio on myös se, että tunteiden ja vaikeiden asioiden käsittely on vapauttanut minua kaikilla elämän osa-alueilla. Kun oma henkinen suhde on paremmalla tolalla, heijastelee se automaattisesti muihinkin elämän osa-alueisiin – myös syömiseen.

Sanokoon kuka tahansa jotain muuta, mutta mielestäni kaloreiden laskemiselle ja ruoan punnitsemiselle ei ole normaalipainoisen elämässä mitään järkevää perustetta. Tuossa kohtaa kun koetaan tarvetta tietää grammalleen, mitä suusta alas menee, ei voida puhua terveellisyydestä samassa lauseessa. Toki tämä on vain minun mielipide, mutta pidän ruoan punnitsemista yhtenä suurimmista itsekontrollin väylistä. Todellisuudessa ongelma on jossain paljon syvemmällä ja jotta se tarve punnitsemiselle katoaa, tulee asioita avata henkisellä tasolla. Usein nuo ongelmat liittyvät nimenomaan tunne-elämään ja muihin historiamme käsittelemättömiin haavakohtiin. Vähän samalla tapaa kuin ongelmiaan on helppo hukuttaa alkoholiin, saattaa ruoan kontrollointi toimia jollekin vastaavanlaisena pakokeinona. Jonkin verran on myös ihmisiä, joilla tuo ruoan kontrolloinnin kohde vaihtelee elämäntilanteen mukaan. Koko elämä menee ikään kuin sellaisen tasapainon hakemiseen ruokailun saralla, vaikka todellisuudessa ruoka ei itsessään ole se ongelma, vaan ongelma on jossain syvemmällä. Saatetaan ihmetellä miksi suhde ruokaan on niin kompleksinen, vaikka todellisuudessa asioille löytyy aina selitys.

Siispä mietitäänhän tänään omaa suhdetta ruokaan ja peilataan sitä sitten elämään. Löytyykö sieltä yhtäläisyyksiä tai voisiko itselleen myöntää, että tarve kontrolloida onkin tarvetta hallita jotain tunteita sen itse ruoan sijaan?

Kuvat: Iines / edit: minä

Kommentit (2)

  1. Riikka

    Tosi hyvä näkemys asiaan ja olipa hyvin kirjoitettu! Allekirjoitan nuo ajatukset täysin. Ruoan kontrollointi tavalla tai toisella on yksi addiktioista, millä pitää kipu loitolla oikeasta haavasta. Addiktiot lopulta vie enemmän kuin antaa ja syömisen kontrolloinnilla voi luoda itselleen henkiset kalterit, joiden sisällä on ahdas olla. Mä näen, että syömisen ongelmista toipuminen onnistuu vain kohtaamalla itsensä ja todelliset haavat addiktion takaa. Lopulta monella syömisen kontrolloinnissa on kyse siitä, että kokee tulevansa vain sillä tavoin hyväksytyksi ja rakastetuksi. Siinä vaiheessa kun pääsee ymmärryksessä sille tasolle, että pystyy hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja uskoo olevansa hyväksytty ja rakastettu ilman tiettyä ulkokuorimuottia, vapautuu syöminenkin ja se alkaa rullata omalla painollaan.

    • On my way

      Kiitos! Olen kanssasi samoilla linjoilla, hienosti kiteytit asian ja tuit ajatuksiani. 🙂 Hankala aihe ja asia noin ylipäänsä, koska syömisen kontrollointia verhotaan milloin milläkin ”tekosyyllä” ja syöminen on niin henkilökohtainen asia, että siihen voi olla ulkopuolisena hyvin hankala puuttua. Siksi halu kohdata asiat tulee tosiaan lähteä itsestä, kuten sinäkin mainitsit.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *