Sisäisistä peloista ja niiden voittamisesta

Jokaisella meistä on pelkoja. Usein sisäiset pelot liittyvät traumoihin tai johonkin jo kokemaamme ikävään, joka nousee pintaan tietyissä elämäntilanteissa uudestaan ja uudestaan. Aina pelot eivät edes liity mihinkään huonoon tai vaikeaan elämäntilanteeseen vaan joskus ihan jo pelkästään se, että menee hyvin, saattaa laukaista pelkotiloja. Mitä jos kaikki kohta romahtaakin – mitä jos hyvä onni kääntyy? Itse olen kokenut viime aikoina elämässäni nimenomaan edellä mainitsemani kaltaisia pelkotiloja. Asiat tuntuvat menevän vähän turhankin hyvin, jonka vuoksi olen säännöllisin väliajoin löytänyt itseni pelkäämästä. Pelkäämästä, mitä jos historia toistaakin itseään ja mitä jos asiat kuitenkin lopulta kääntyvät huonoon suuntaan? Pelkään tietynlaisia menneisyyden malleja ja kaavoja etenkin ihmissuhteissa. Ne ovat minussa niin syvällä, että välillä jopa mietin, miten ihmeessä en osaa realisoida tunteitani ja ajaudun niihin vanhoihin pelkotiloihin kerta toisensa jälkeen? Pelko ottaa ikään kuin minusta vallan ja mieli jatkaa automaattisesti sen ruokkimista. Tämän seurauksena saatan ahdistua todella paljon ja vieläpä useimmiten aivan täysin turhasta.

Kävin viime viikolla pitkästä aikaa Eerikinkadun kivikaupassa. Sain sieltä kiven, joka on tarkoitettu nimenomaan pelkoihin – antamaan ymmärrystä ja samalla päästämään irti jostain vanhasta joka sitoo. Heti saadessani kiven, oivalsin, mihin se on tarkoitettu. Juuri tällaisten pelkojen kanssa olen viime aikoina kamppaillut ilman, että olisin osannut oikein suhtautua niihin. Vaikka kuvittelin että terapia olisi auttanut minua päästämään irti ja etenemään, olen huomannut että todella moni asia minussa on erittäin syvällä. Jokin sellainen turvattomuuden tunne on nimittäin läsnä vahvasti elämässäni ja vaikka periaatteessa tiedostan asioiden todellisuuden ja sen, ettei tarvitse pelätä, jokin osa minusta silti alitajuisesti pelkää. Veikkaan tämän johtuvan pitkälti lapsuuden olosuhteista sekä kiintymyssuhdemallista, joka on itselläni selkeästi ristiriitainen. Kyseisessä kiintymyssuhdemallissa ihminen tarkkailee jatkuvasti muiden tunnetiloja, jonka seurauksena uupuu tai ahdistuu herkästi. Itse huomaan tekeväni tuota vähän liikaakin ja ikään kuin jatkuvasti tarkkailen muiden reaktioita. Tuohon tarkkailuun liittyy myös jonkinlaista jännitystä ja etenkin muiden hermostuneisuus aiheuttaa minussa sisäistä pelkoa. Huomaan myös poimivani muiden käytöksestä tiettyjä elementtejä, joita sitten yhdistelen menneeseen ja niiden perusteella teen alitajuisia johtopäätöksiä, jotka eivät perustu todellisuuteen.

Olen paljon miettinytkin sitä, miten syvällä monet pelot meissä ovat. Vaikka kuinka realisoimme pelkoja ja pyrimme ajattelemaan järjellä, moni asia on sidonnainen jo elettyyn elämään ja sitä kautta vaikuttaa nykyisyyteen. Mielestäni koskaan ei voidakaan puhua, ettei menneisyydellä olisi minkäänlaista merkitystä. Menneisyydellä on erittäin suuri vaikutus ja ellemme prosessoi siellä tapahtuneita traumoja tai muita vaikeita asioita, seuraavat nuo kokemukset meitä lopun elämää. Toisaalta itse ainakin huomaan, että vaikka tiedostan paljon ja nimenomaan pelkojen suhteen tiedostan mistä ne johtuvat ja mikä niitä laukaisee, en silti kykene aina pysäyttämään tunnereaktioita. Pelko on jossain syvemmällä ja vahvasti olemassa olevana. Enkä oikeastaan usko että sen voittamiseen auttaa kuin aika sekä luottamus – se että uusissa ihmissuhteissa saa rakennettua vahvan luottamussuhteen, jonka myötä tiedostaa ettei vanhojen traumojen tarvitse toistaa itseään. Usein on kyse myös omasta sisäisestä prosessista ja jopa itseluottamuksesta. Elämäänsä ei pidä kannatella muiden varassa, vaan sen tulisi olla omassa hallinnassa.

Pelko on loppupeleissä kuitenkin hyvin inhimillinen tunne, eikä siitä sen vuoksi kannata tuntea huonoa omaatuntoa. Se mitä kannattaa kuitenkin tehdä, on opetella tunnistamaan pelkonsa ja sitä aiheuttavat tekijät. Muuten jos emme hahmota käytöstämme tai sitä, mistä se johtuu, käyttäydymme kuin lapsi – tiedostamattomasti vaistojen varassa. Pelot on mahdollista voittaa, kuten muutkin epämiellyttävät tunteet. Itselleen on kuitenkin annettava aikaa prosessoida. Traumat eivät poistu yhdessä yössä tai kiintymyssuhdemalli vaihdu toiseen muutamassa kuukaudessa. Toki pystymme vaikuttamaan kaikkeen kokemaamme myös ihmissuhteiden kautta, eli kun valitsemme elämäämme turvallisia ja rakastavia ihmisiä, on meidän todennäköisesti helpompaa luopua peloista ja luottaa.

Itse olen esimerkiksi lukenut, että ristiriitainen kiintymyssuhdemalli on mahdollista muuttaa ajan kanssa turvalliseksi, jos on parisuhteessa turvallisen osapuolen kanssa. Se mikä vaara näihin asioihin kuitenkin aina liittyy, on että ristiriitainen ajautuu toisen ristiriitaisen kanssa ja hylkäämisen tunnelukon kanssa painiva ikään kuin vetää puoleensa näitä hylkäämiskokemuksia vahvistavia henkilöitä. Tässäkin siis tarvitaan tiedostamista – sitä että on valmis muuttamaan luontaisia toimintamalleja ja kiinnittämään niihin huomiota. Todella herkästi ihminen nimittäin ajelehtii ellei asioita tiedosta ja sitä kautta ota ikään kuin hallintaan. Helppoa tämä ei kuitenkaan aina ole ja etenkin tilanteessa, jossa traumoja löytyy, vaatii se usein niin aikaa kuin kärsivällisyyttäkin.

Onko teillä kokemusta peloista, jotka herkästi nousevat vielä vuosien jälkeenkin pintaan? Millaiset keinot olette kokeneet parhaiksi pelkojen taltuttamisessa?

 

Kuvat: Mikaela / edit: minä

hyvinvointi ihmissuhteet onnellisuus parisuhde
Kommentit (6)
  1. Kyllä itse olin 7 vuotta parisuhteessa ja olen epäillyt että parisuhteessa olin itse läheisriippuvainen (anxious preoccupied) ja kumppani välttelevä (avoidant). Kumppani veti ja työnsi jatkuvasti ja suhde oli yhtä vuoristorataa. Voin nyt itse paremmin eron jälkeen vaikka kumppania onkin ikävä välillä. Olen päättänyt itse myös tehdä asialle jotain ja olen yliopiston kautta pääsemässä ehkä kelan tukemaan psykoterapiaan. Kiintymyssuhdeongelmia on mahdollista muuttaa nimenomaan kognitiivisella psykoterapialla. Haluan aloittaa prosessin, koska en halua joutua enää vastaavaan suhteeseen jossa on tuollainen dynamiikka. Yleensä turvattomasti kiintyneet vetävät toisiaan puoleensa. Kun oma kiintymyssuhde on saatu muokattua turvalliseksi, en varmasti edes katselisin tuollaista draamaa mitä edellinen suhteeni oli, vaan ymmärtäisin etten halua sellaista omaan elämään. Kuitenkin koska turvallisesti kiintyneet sitoutuvat toisiinsa, väestössä on kuulema entistä enemmän näitä välttelevän persoonallisuuden omaavia henkilöitä mitä vanhemmaksi tulemme. Eli huoli siitä että kohtaan samanlaisten ongelmien kanssa painivan miehen, kuin millainen exänikin oli, on täysin aiheellinen. Exäni oli hieno mies monella tapaa, mutta hän ei pystynyt keskustelemaan ongelmista kunnolla saati sitoutumaan mihinkään. Menin siinä itse vuosien yrittämisen jälkeen aika rikki, paloin loppuun ja lopulta kadotin itseni ja olin ihan kynnysmatto. Ja vasta eron tuoma etäisyys on auttanut näkemään asiat eri perspektiivistä. Onkin tärkeää miettiä omalta kannalta että miksi olin suhteessa jossa mies ei keskustellut ja sitoutunut kunnolla ja se syy siihen että jäin ei ole vain ex-miehessäni, vaan minussa itsessäni. Olen huono asettamaan rajoja ihmisille ja olen vasta nyt alkanut opettelemaan sitä. Parisuhteessani tunsin että kumppani oli jatkuvasti niskan päällä ja hänellä oli henkinen yliote minuun. Kiintymyssuhdemalleihin tutustuin vasta eromme jälkeen, kun etsin selitystä tapahtuneelle ja kuvaus välttelevästä persoonallisuudesta oli kuin suoraan exästäni kirjoitettu. Jos minulla olisi ollut tietoa kiintymyssuhteista, olisin pystynyt suhtautumaan asioihin paljon analyyttisemmin ja olisin kyennyt jo ehkä suhteen aikana järjellistämään tapahtumia. Onkin hullua, että kiintymyssuhdeasiat eivät ole missään esillä, kun kaikilla kuitenkin jonkinlainen kiintymyssuhdemalli on, ja vain noin 50% väestöstä on turvallisia. Jos haluat keskustelufoorumeja aiheesta lukea, tässä on englanninkielinen foorumi jossa on tullut pyörittyä: http://jebkinnisonforum.com/ On outoa, että suomenkielellä kiintymyssuhteista on kirjoitettu todella vähän. Aivan huikeaa että nostit aihetta esiin blogissasi. Aivan upea aihevalinta ja en ole edes ehtinyt kokonaan tätä tekstiä vielä edes lukea, koska aloin suoraan kirjoittaa tätä kommenttia kun luin tekstistä alun, mutta nyt syvennyn siihen.

    1. Kiitos kokemuksesi jakamisesta! Hankala aihe jonka puit viisaasti sanoiksi. <3

      Minulla on myös vastaavia kokemuksia ihmissuhteissa, eli sitä että olen sokeasti ajautunut ristiriitaisen kiintymysmallin omaavien kanssa "yhteen" ja olen myöskin paininut rajojen asettamisen kanssa. Vasta terapian myötä olen oppinut itsekkäämmäksi rajojeni suhteen, eli en enää veny muiden tarpeet edellä, vaan kunnioitan itseäni enkä esimerkiksi hyväksy sitä, että toinen päättää sen miten asiat käsitellään tai käsitelläänkö niitä ollenkaan. Toki tässäkin on edelleen sitä työsarkaa, eli välillä huomaan olevani epämiellyttävässä tilanteessa koska en ole ilmaissut omia tarpeitani riittävän selkeästi. Mutta pikkuhiljaa parempaan päin.

      Itsehän olen myöskin tutustunut kiintymyssuhdemalleihin vasta erottuani, eli hyvin samoja kokemuksia. Hain tuolloin myöskin paljon syitä tapahtuneelle ja paljonhan tuo sitten selittikin. Harmillisen vähän asiaa kyllä käsitellään, joten pitää varmasti nostaa jatkossakin esiin! Moni varmasti ymmärtää itseään paremmin kun tiedostaa, miten tuo kyseinen malli meihin vaikuttaa sieltä lapsuudesta käsin. Ja kiitos, kurkistan foorumille! Aihe kiinnostaa paljon, joten mielenkiintoista käydä lukemassa asiasta hieman laajemminkin.

  2. Paljon viisaita sanoja. Tekstisi huokuu suuresti kognitiivis-behavioraalisen terapian tavoitteita, siinä on jo tunnistettu ongelma tai käytösmalli ja tarkoituksena on muokata omaa käyttäytymismallia, suhtautumistapoja ja ajatuksen kulkua. Voimia asioiden läpikäymiseen, se kannattaa pidemmän päälle aina.

    1. Kiitos! <3 Mielenkiintoista, juuri tuollaisessa tilanteessa ajattelenkin olevani. Ja kiitos kovasti tsempeistä! Uskon että ajan kanssa asiat tosiaan muuttuvat parempaan ja parempaan suuntaan. Mutta ilman työtä siihen pisteeseen ei tosiaan päästä, vaan se vaatii minulta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *