Ruokaisat miniomeletit

Useamman kerran viikossa päiväni alkaa omeletin voimin. Suorastaan rakastan hotellimaisia täytettyjä munakkaita, joihin on heitetty väliin kaikkea kuullotetusta paprikasta pinaattiin ja valkosipuliin. Omeletti on paitsi helppo ja herkullinen aamiainen, myös ravintoarvoiltaan erinomainen. Proteiinipitoisuutensa vuoksi se sopii kivasti nimenomaan päivän käynnistämiseen, sillä juuri silloin sitä energiaa erityisesti kaivataan! Ja kuten olen moneen otteeseen todennut, proteiinipitoinen aamiainen on itselleni ehdottomasti se juttu.

Tänä aamuna innostuin kokeilemaan sen perinteisen yhden suuren munakkaan sijaan minikokoisia omeletteja, jotka paistoin pienille letuille tarkoitetulla pannulla. Tein omeleteista kasvispainotteisia (kuten aina), mutta niiden päällehän on vapaus heittää oikeastaan mitä ikinä haluaa – oman maun mukaan.  Lopputulos oli erittäin onnistunut ja tällä aamiaisella pärjäsi kyllä helposti useamman tunnin ajan! Voisin muuten myös kuvitella, että lapsiperheissä nämä miniomeletit voisivat toimia aika kivasti.

Jospa siis viikonlopun aamiaisideat ovat vielä hukassa, niin tästä vaan rohkeasti kokeilemaan!

Ruokaisat miniomeletit (GL, M)

Taikina:

  • 3 kananmunaa
  • 0,5-1 dl makeuttamatonta kaurajuomaa
  • Ripaus laadukasta suolaa

Täytteet:

  • Paprikaa
  • Tomaattia
  • Pinaattia
  • Valkosipulin kynsi
  • Mausteita (käytin yrttimaustetta, kurkumaa, chiliä ja mustapippuria)

Pilkotaan paprikat, tomaatit ja valkosipulin kynsi pieneksi ja kuullotetaan ne kevyesti pannulla. Sillä välin valmistetaan omelettitaikina, eli kaadetaan blenderiin kananmunat, neste ja ripaus suolaa. Hurautetaan ja annetaan blendaantua ehkä puolen minuutin ajan, jotta taikinasta tulee kivan kuohkeaa. Lämmitetään liesi ja sulatetaan kookosöljy minilettupannulle. Kaadetaan jokaiseen letulle tarkoitettuun koloon taikinaa ja annetaan hetki esikypsyä, jonka jälkeen lisätään kuhunkin omelettiin lusikallinen täytteitä.

Muuten tosiaan paistellaan normaalisti mutta ainut huomio on se, että nämä munakkaat kannattaa kypsentää miedolla lämmöllä ja riittävän pitkään, jotta täytteet ikään kuin jäävät omelettiin kiinni. Kun koko satsi on paistettu, puristetaan päälle hieman sitruunanmehua ja lisätään rinnalle tuoretta pinaattia.

Annoksesta tulee ehkä noin 8-10 pientä omelettia.

Oikein rentouttavaa perjantai-iltaa jokaiselle!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *