On my way
On my way

Ravintolisät hyvinvoinnin tukena

Kaupallinen yhteistyö: NORDIQ Nutrition

Koska syksy saapui ja talvikin kolkuttelee jo kohta ovella, korostuu ravintolisien merkitys. Vaikka itse käytänkin laadukkaita ravintolisiä ympäri vuoden, tähän vuodenaikaan kiinnitän niiden käyttöön vielä oikein erityisesti huomiota. Huolehdin, että saan varmasti kaiken tarvitsemani, sillä ruokavalionikaan ei valitettavasti aina riitä olemaan tarpeeksi monipuolinen. Syksyllä jyllää myös erilaiset flunssa aallot ja immuniteetti ylipäänsä saattaa olla alhaalla kesän rientojen jäljiltä. Nyt jos koskaan onkin hyvä aika katsastaa ravintolisät kuntoon ja nimenomaan valita ne itselleen tärkeimmät ja omaa hyvinvointia tukevat tuotteet.

Itsehän olen tosiaan jo vuosia käyttänyt ainoastaan laadukkaita ravintolisiä. Minulle merkkaa se, että brändi jota suosin valmistaa puhtaita, korkealaatuisia ja luonnollisia lisäravinteita, jotka ovat riittävän vahvoja sekä vaikuttavat todella terveyteeni. Oikeastaan sen jälkeen, kun muutama vuosi sitten kärsin pidempään vatsavaivoista, laitoin koko ravintolisä valikoiman uusiksi. Kaapistani ei löydy enää sitä halvinta mahdollista purnukkaa, vaan todella panostan siihen, mitä tuotteita käytän. Mielestäni ravintolisät ovat nimenomaan satsaus itseensä ja omaan terveyteen. En kuitenkaan tarkoita tällä sitä, että kaapissa tulisi olla kymmeniä purkkeja, joiden avulla saavutat maksimaalisen hyvinvoinnin, vaan kyse on yksilöidyistä tarpeista. Ihan jo muutamakin laadukas ravintolisä saattaa riittää jos valitset nimenomaan ne omaa hyvinvointiasi ja elämäntilannettasi tukevat tuotteet. Tärkeää on myös muistaa, että lisäravinteilla ei korvata monipuolista ruokavaliota vaan niillä tuetaan hyvinvointia. Niiden avulla voidaan antaa keholle jotain sellaista, jota se ei välttämättä pelkästä ravinnosta onnistu ammentamaan.

Itse suosin tällä hetkellä hyvin pitkälti NORDIQ Nutritionin ravintolisiä, joista olen kirjoittanut muutaman kerran aikaisemminkin blogissani. Tutustuin merkkiin jo viime keväänä, jolloin aidosti ihastuin paitsi mielenkiintoisiin ja hieman erikoisempiinkin tuotteisiin, myös heidän filosofiaansa. Kyseinen sarja nimittäin valmistaa täysin vegaanisia, puhtaita ja lisäaineettomia lisäravinteita, joissa ei ole käytetty myöskään mitään täyte- tai makeutusaineita. Vitamiinit ja kasviperäiset yhdisteet ovat mahdollisimman puhtaassa bioaktiivisessa muodossa, mikä luonnollisestikin auttaa saamaan ravintolisistä maksimaalisen hyödyn irti. Valmisteissa on käytetty todella laadukkaita raaka-aineita kuten mm. valkosipulia, rosmariinia, kamomillaa, tyrniä, persiljaa, kurkumaa ja lääkinnällisiä sieniä. Olen tosiaan käyttänyt NORDIQ:n tuotteista muutamia jo hieman pidempäänkin ja sen perusteella en voi kuin kehua! Jotenkin se näiden ravintolisien laadukkuus ja vaikutus niin henkiseen kuin fyysiseenkin vireystilaan on vaan niin huomattava.

Mitä ravintolisiä sitten suosin erityisesti tällä hetkellä?

Kuten jo tuossa yllä mainitsin, ravintolisät kannattaa miettiä yksilöllisten tarpeiden ja vaatimusten mukaan. Koskaan ei kannata syödä jotain, koska kaverikin syö vaan ennemminkin miettiä, tarvitsenko minä juuri tuota ravintolisää? Toki aina voi kokeilla ja testailla mutta mielestäni fokus kannattaa pitää nimenomaan siinä oman kehonsa kuuntelemisessa ja sen tarpeiden huomioimisessa. Itse syön esimerkiksi tällä hetkellä NORDIQ Nutritionin sarjasta säännöllisesti neljää ravintolisää, joista jokaisen koen itselleni juuri nyt tarpeelliseksi. Nuo neljä ravintolisää tukevat niin henkistä kuin fyysistäkin vireystilaani juuri nyt ja vaikuttavat terveyteeni kokonaisvaltaisesti.

NORDIQ Nutrition B-Complex

Tämän lisäravinteen käytön aloitin jo joku aika sitten, sillä se auttaa B -vitamiineja toimimaan optimaalisesti. B-Complex sisältää adaptogeenejä, jotka tasapainottavat kehoa ja mieltä haastavissa elämäntilanteissa sekä auttavat myös vastustuskyvyn ylläpidossa. Tässä onkin aivan mielettömän hyvä lisäravinne jokaiselle stressaavaa elämänvaihetta läpi käyvälle sekä kiireiselle! Itse koen, että tämä tuote on ollut juuri minulle erinomainen ravintolisä nyt, kun henkinen olotilani on ollut jo pidempään uupunut ja alavireinen. Yksi aspekti on luonnollisestikin myös kasvissyönti, eli B -vitamiinin saamista joutuu enemmän valvomaan, kun sitä ei saa automaattisesti lihasta.

NORDIQ Nutrition Immune Complex

Tätä ravintolisää olen käyttänyt kaikista NORDIQ:n tuotteista pisimpään. Olen kirjoittanut Immune Complexista muutaman kerran aikaisemminkin blogissani ja todellakin pelkästään positiivista! Ravintolisä auttaa tukemaan kehon immuuni puolustusjärjestelmää sekä suoliston mikrobitasapainoa. Tällä hetkellä vastustuskyvyn kohottaminen on enemmän kuin ajankohtaista, joten tämän lisäravinteen suosiminen on ainakin omalla kohdallani erityisen tärkeää. Voit syödä Immune Complexia vaikka läpi talven tai ottaa sitä kuuriluontoisesti aina silloin, kun kohtaat elämässäsi erityisen stressaavan ajanjakson tai vaikka koet olevasi altis flunssalle. Itsehän olen selättänyt lukuisat orastavat flunssat tämän lisäravinteen avulla ja voin todella sanoa, että se toimii! Ravintolisä sisältää mm. mustaseljaa, oliivilehtä, astragalusta, maitaketta ja valkosipulia.

NORDIQ Nutrition Cognitive Complex

Kognitiivista suorituskykyä tukeva Cognitive Complex on erinomainen lisäravinne erityisesti kaikille fyysisesti, psyykkisesti ja henkisesti kovilla oleville. Eikä välttämättä tarvitse edes olla ihan siellä äärirajoilla mutta jos kaipaa nimenomaan kognitiivista puolta kohottavaa (muisti, oppiminen, havaitseminen, ajattelu) lisäravinnetta, on tämä erinomainen vaihtoehto. Itse suosin Cognitive Complexia sen vuoksi, että minun on vaikea rauhoittua ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Olen hyvin levoton ja kuten joku aika sitten kirjoittelin, valitettavan usein en ole läsnä. Uskon, että ravintolisän syöminen vaikuttaa pidemmällä aikavälillä positiivisesti mieleeni ja toivon mukaan rauhoittaa sitä. Tuote sopii muuten erinomaisesti tukemaan myös joogaa ja meditaatiota sen rauhoittavan vaikutuksensa vuoksi! Sen lisäksi myös erityisesti opiskelijat ja vaativaa ajatustyötä tekevät voivat saada tästä lisäravinteesta apua.

Female Complex

Female Complexin puolestaan aloitin ihan vasta, joten pidemmän aikavälin tuloksia en osaa teille vielä jakaa – niitä tulossa kuitenkin myöhemmin. Kyseessä on erittäin mielenkiintoinen lisäravinne, joka tukee nimenomaan naisen terveyttä ja hormonitoimintaa. Tästä voi saada avun esimerkiksi PMS -oireisiin, mielialan vaihteluihin sekä vaihdevuosiin. Tuote sisältää adaptogeenejä jotka auttavat myös stressin sietokyvyssä sekä rauhoittumisessa. Itsehän olen erityisen kiinnostunut kaikesta hormonitoimintaan liittyvästä, joten tässä on kyllä ehdottomasti tuote, jonka vaikutuksia odotan innolla! Varsinkin vaikutus PMS -oireisiin kiinnostaa, sillä ne ovat valitettavasti tulleet iän myötä minunkin kohdalla ajankohtaisiksi. Myös se, miten ravintolisä vaikuttaa hormonitoimintaan ja mielialoihin noin yleisellä tasolla kiinnostaa kovasti!

Näiden neljän ravintolisän lisäksi myös yleispätevä Multi Nutrient löytyy kaapistani. Tuo ravintolisä sisältää monipuolisesti tuorepakastettuja kasveja, mineraaleja ja synergisiä yhdisteitä. Varsinkin reissuilla tämä on aivan mielettömän hyvä purkki, sillä harvoin matkalle jaksaa kantaa koko lisäravinne arsenaalia mukanaan. Yhdessä purkissa on oikeastaan kaikki oleellinen, jolla pärjää sen viikon tai parin reissun.

Laadukkaiden lisäravinteiden lisäksi NORDIQ Nutritionin valikoimista löytyy erinomaisia urheiluravinteita meille, jotka treenaamme! Itse suosin sieltä etenkin ennen ja jälkeen treenin nautittavia vegaanisia proteiinijauheita, joita käytän smoothien tai soijarahkan joukossa. Pidän myös Hydration kasvijauhesekoituksesta, jota käytän aina salilla vesipulloveden joukossa, sillä se nesteyttää mukavasti ja korvaa menetettyjä elektrolyytteja. Välillä tuli kesällä juostuakin tuo juoma mukana, sillä varsinkin pidemmillä juoksulenkeillä sitä kaipaa usein nesteytystä. Kaikki urheiluravinteetkin ovat vegaanisia ja mikä parasta, ne eivät sisällä mitään makeutusaineita, jotka tuntuvat olevan urheiluravinteille enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Sen verran innoissani olen itse NORDIQ Nutritionin ihanasta sarjasta, että toivon teidänkin tutustuvan heidän tuotteisiinsa oikein ajan kanssa! Valikoimissa on tosiaan yhteensä kymmenen erilaista ravintolisää ja viisi urheiluravinnetta, joista mainitsin postauksessa nyt vaan osan.

Tähän loppuun haluan jakaa teille alekoodin, jonka sain NORDIQ Nutritionin verkkokauppaan! Tällä alekoodilla saatte NORDIQ:n koko verkkokauppan valikoimasta -10 % alennuksen lokakuun loppuun saakka. Alekoodi on JH2017 ja verkkokauppaan pääset TÄSTÄ.

Jos heräsi kysymyksiä tai ajatuksia mainitsemiini lisäravinteisiin liittyen, laittakaahan ihmeessä kommenttia tulemaan? Kerron mielelläni lisää omista käyttökokemuksistani. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *