Puistonpenkillä pohdittua

Olen viime aikoina pistänyt merkille, että elämässäni on ollut todella vähän tilaa spontaanille tekemiselle, joka ei liity tavalla tai toisella työhön tai johonkin jo valmiiksi suunniteltuun. Olen kuitenkin pohjimmiltani ihminen, joka rakastaa tehdä asioita hetken mielijohteesta ja ekstempore. Huomaan että usein suunnitelmat tappavat luovuuden ja siksi haluan elää elämääni ilman liian tarkkaan suunniteltua tulevaisuutta. Toki arki on useimmiten sellaista, että päällä on tiukempi aikataulu eikä millekään ”turhalle” ole aikaa – tai näin me ajatellaan. Todellisuudessa ajankäyttö on aina käsissämme ja luomme aikaa niille asioille, joille haluamme aikaa antaa. Eilen olikin pitkästä aikaa iltasella sellainen hetki kun tuntui sille, että haluan lähteä haahuilemaan. Kävellä spontaanisti jonnekin ilman päämäärää, tarkoitusta kuvata kuvia matkan varrella tai ikuistaa yhtään mitään someen. En kertonut tästä kenellekään, äänittänyt ääniviestiä matkalta tai muutakaan, mitä tyypillisesti teen. Kaikki aika tulee nykyään jotenkin hyötykäytettyä ja paikoitellen havahdun siihen, kuinka tuollainen ahdistaa!

Kävelin Alppipuistoon, jossa en ole muuten koskaan istuskellut vaikka lukuisat kerrat olen puiston poikki lenkkeillyt. Siinä puistonpenkillä istuskellessani mietin, miten hienoa on kun kaupungin keskelle on rakennettu puistoja ja nimenomaan sitä tarkoitusta varten, että ihmiset voisivat siellä istuskella ja ihmetellä maailman menoa. Rauhallisemmassa puistossa on tilaa ajatuksille ja kaupunkilaisen on mahdollista olla hetki luonnon helmassa. Kuinka moni kuitenkaan istuu puistossa? Jos rehellinen olen, alkuun hieman nolotti jos joku näkee ja miettii, eikö minulla ole ketään ystäviä kun täällä yksin istuskelen? Pelkäsin myös mahdollisia pultsareita ja niestejä, jos sellaisia jostain ilmaantuisi? Menikin hetki että kykenin rauhoittumaan hetkeen ja unohtamaan ympärillä olevan maailman. Siinä istuskellessani mietin aika laajalti asioita. Mietin tämän hetkistä elämäntilannetta, kuinka hyvässä paikassa olen monellakin tavalla. Töitä on niin paljon kuin vaan haluan tehdä ja työni on hyvin monipuolista. Ei ole myöskään sitovia työaikoja tai rahahuolia. Olen monellakin tavalla tilanteessa, josta aikoinaan saatoin vain haaveilla. Nyt odottelen starttirahapäätöstä ja mikäli se myönnetään, on toiminimen aika, josta sitten alkaakin virallisesti elämä yrittäjänä. Yrittäjyys kieltämättä hieman jännittää, vaikka periaatteessa pohja kaikelle on jo rakennettu. Mutta tuohan se kuitenkin paljon uutta ja vaatii itseltä enemmän tietynlaista asioista huolehtimista.

Mietin myös tammikuussa päättynyttä ihmissuhdetta, joka oli ensimmäinen minua syvältä liikuttanut sitten muutama vuosi takaperin päättyneen parisuhteen. Olin alkuvuodesta hyvin surullinen, mutta ihmeellisesti muutamassa kuukaudessa kuitenkin voimaantunut. Ihmissuhdepostauksia toivottiin taannoin kun kyselin Instagramin stooreissa teidän postaustoiveita, mutta tässä tosiaan syy siihen, miksi en ole hetkeen mitään ihmissuhteista kirjoittanut. Tosin ehkä niidenkin aika vielä tulee, joten lupaan kirjoitella sitten kun taas sille tuntuu! Tinderiä en ole jaksanut uudestaan ladata – vaikka sentään treffeillä vasta kävin. Huomaan kuitenkin olevani jälleen niin torjuva ja hankala, etten oikein tiedä mitä ajatella tai tuntea, jonka vuoksi on helpompaa olla sekoittamatta ketään tilanteeseeni. Ja tässähän tullaan muuten jälleen siihen, kuinka aina mietin lähtökohtaisesti sitä, etten halua satuttaa toista tai aiheuttaa toiselle pahaa mieltä. Jos olen epävarma, silloin olen sitä enkä missään nimessä voisi jatkaa kenenkään näkemistä jos en ole siinä täysillä mukana! Moni ehkä vaimentaisi tällaiset tunteet koska eihän muutamien treffien jälkeen ole tilivelvollinen vielä yhtään mistään, mutta minä en osaa. Tuntuisi todella väärältä jatkaa näkemistä jos jo lähtökohtaisesti omat fiilikset ovat sekavat.

Mielessäni kävi myös kohta lähenevät syntymäpäivät ja se, kuinka täytän jo 32-vuotta – vastahan täytin 30! Aivan uskomatonta, miten nopeasti aika menee ja vaikka moni asia on mennyt vuodessa eteenpäin, kyllä aika silti juoksee välillä turhankin nopeaa. Tämä taas todistaa sen että elämä on nyt eikä viiden vuoden päästä. Jokaisesta päivästä tulisi nauttia ja ennen kaikkea antaa tilaa myös niille spontaaneille hetkille! Lupasinkin itselleni eilen tsempata asian suhteen ja antaa itselleni enemmän tilaa tulla ja mennä hetken mielijohteesta. Etenkin kun kesä lähenee, mahdollistaa se taas aivan eri tavalla seikkailut ja pitkään ulkona vietetyt illat. Jo jonkin aikaa olen myös haaveillut pidemmästä ajanjaksosta ulkomailla ja nyt näyttäisi että sen aika olisi sitten heinäkuussa. Nämä ovat tosiaan tällaisia pieniä suuria asioita, joita voimme elämässä punnita ja päättää, toteutammeko ne vai jätämmekö toteuttamatta? Aina jos mietit kumman sitä valitsisi, suosittelen valitsemaan toteutuksen. Liian usein ihmiset nimittäin polkevat haaveitaan ja ajattelevat ”sitten joskus kun” – ei mitään sitten, vaan jos jostain haaveilee tai jotain haluaa tehdä, unelmat kannattaa toteuttaa nyt! Huomenna voi olla jo liian myöhäistä. Ja jos ajattelet ettei rahaa ole, niin usko pois, raha kyllä järjestyy! Ikinä koskaan unelmiaan ei kannata laiminlyödä siksi, ettei joku maallinen asia näennäisesti anna periksi. Jokainen meistä keksii keinot – enkä nyt tarkoita pankin ryöstämistä. Asioilla on tapana järjestyä.

En muista kauan puistossa istuskelin, mutta saattoi siinä vierähtää herkästi jopa puolisen tuntia. Kävelin vielä jonkin aikaa tuon jälkeen ja veikkaan että jos joku tuttu tuli vastaan, tuskin moikkasin, sillä niin omissa ajatuksissani olin. Illalla mietin vielä kertaalleen, kuinka olin kaivannut tuollaista pientä omaa hetkeä kodin ulkopuolella. Olo tuntui kevyeltä ja mieli jotenkin kovin virkistyneeltä. Vaikka en jutellut kenenkään kanssa tai saanut ulkopuolelta uusia näkökulmia asioihin, silti oma ajatuskehäni ikään kuin raikastui. Usein nimittäin huomaan että saatan jumiutua joihinkin ajatuksiini ja sen ajatusrallin katkaiseminen saattaa olla todella hankalaa. Eipä sitä turhaan sanota että lähtemällä pois tutusta ja turvallisesta, saatamme nähdä asiat hieman eri perspektiivistä tai oivaltaa jotain tärkeää.

Päivän muistutus onkin se, että otetaan välillä aikaa itsellemme ilman mitään aikatauluja, somea tai muitakaan sitoomuksia. Kaiken ei tarvitse aina olla niin suunniteltua tekemistä tai tehokasta. Spontaanius kunniaan!

Ihanaa tiistaita ja halaus!

Kuvat: Iines Aaltonen