On my way
On my way

Pizza gluteenittomalla pohjalla

Pizza on yksi suosikki tavoistani herkutella. Tai aina ei välttämättä tarvitse puhua edes varsinaisesta herkuttelusta, sillä pizzastakin on mahdollista loihtia terveellinen. Paljonhan on kyse siitä, mihin pohja valmistetaan ja millaisin täyttein pizza koristellaan. Minun on nyt rehellisesti pakko myöntää, etten kykenisi syömään mitään kebabravintoloissa valmistettua rasvassa uivaa muutaman euron tonnikala-ananas pizzaa, vaan minulle hyvä pizza on laadukkaisiin täytteisiin valmistettu ja maultaan jotain muuta kuin rasvalta maistuva. En itse asiassa edes miellä pizzaa erittäin rasvaiseen tai ”roskaruokaan”, koska kyse on todella pitkälti siitä, millaisen pizzan valitset tai päätät valmistaa.

Omassa taloudessani pizzaa tulee valmistettua nykyään valitettavan harvoin. Herkemmin sitä syö sen pizzansa valmiina ravintolassa kuin ostaa kaikki tarpeet kotiin. Pizzan valmistaminen on kuitenkin niitä juttuja, joka kuulostaa hankalammalta kuin onkaan. Muistin tämän nimittäin jälleen eilen, kun päätin viettää sitä kuuluisaa pizzaperjantaita. Ostinkin kaikki täytteet kotiin ja oivalsin, että tämähän kävikin aivan käden käänteessä! Valmistin pizzan gluteenittomaan pohjaan, jonka tein alusta alkaen itse. Valmiit pohjat ovat itselleni sellainen iso ei, koska pohjan loihtiminen on yksi helpoimmista osuuksista pizzan valmistuksessa. Täytteiksi valikoin suosikkejani pinaattia, laktoositonta vuohenjuustoa, mansikoita sekä avokadoa. Yksi juttu, jonka kuitenkin unohdin kaupassa käydessäni täysin, oli juustoraaste argh! Elämäni ensimmäistä kertaa siis valmistin juustoraastettoman pizzan, josta on muuten pakko sanoa, että yllätyin positiivisesti. Ehkä vuohenjuusto pelasti tilanteen mutta ei ihme kyllä maistunut sille, että jotain todella oleellista olisi puuttunut.

GLUTEENITON VUOHENJUUSTO-MANSIKKA PIZZA

  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1,5 dl kädenlämpöistä kaurajuomaa (tai vettä)
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • Ripaus suolaa
  • 4 dl gluteenittomia jauhoja (sekoitin tattari, manteli sekä kaurajauhoja)

Täytteet:

  • Mansikoita
  • Tomaattimurskaa
  • Laktoositonta vuohenjuustoa
  • Pari avokadoa
  • Mustapippuria
  • Oreganoa
  • Tuoretta pinaattia
  • Juustoraastetta

Alkuun valmistetaan pohja kaatamalla kädenlämpöinen kaurajuoma (tai muu neste) muovikulhoon, johon lisätään leivinjauhe sekä suola. Sekoitetaan ja lisätään oliiviöljy. Lopuksi joukkoon kaadetaan jauhot pienissä erissä, mieluiten siivilän läpi. Itse käytin omatekoista jauhoseosta, eli laitoin n. 2 dl tattarijauhoja, 1 dl mantelijauhoja sekä 1 dl kaurajauhoja. Mitään yhtä oikeaa kaavaa tähän jauhojen suhteuttamiseen ei ole, eli kannattaa mennä vähän sen mukaan mikä tuntuu itsestä hyvältä. Jos taikina tarttuu edelleen tuon 4 dl jälkeen käsiin, niin lisää joukkoon vielä pienissä erissä jauhoja niin kauan, että taikina on vaivattavissa ilman tarttumista. Tuo tarttuminenkin on hyvin pitkälti kiinni siitä, mitä jauhoja käytät. Kun taikina on valmis, annetaan sen kohota leivinliinan alla noin 10 minuutin ajan.

Kun pohja kohoaa, valmistetaan täytteet siivuttamalla reilu määrä mansikoita, pari avokadoa sekä n. 90 g vuohenjuustoa. Siinä vaiheessa kun pohja on kohonnut riittävästi, levitetään se leivinpaperin päälle pellille pyöreään muotoon. Itse tykkään tehdä pohjasta erittäin ohuen, mutta tässä ollaan jälleen makuasioiden äärellä. Kun pohja on itselleen mieluisan paksuinen, levitetään sen päälle tomaattipyree/murska. Jos olisin muistanut juustoraasteen, olisin ripotellut sitä jo tässä kohtaa hieman tomaattimurskan päälle. Raasteen päälle lisätään täytteet ja lopuksi ripotellaan pizzan päälle mausteista mustapippuri ja oregano. Myös juustoraastetta kannattaa lisätä vielä aivan lopuksi, jolloin se viimeistelee pizzan. Paistetaan uunin keskitasossa 180 asteessa noin puoli tuntia. Kun pizza on valmista, ripotellaan päälle tuoretta pinaattia oman maun mukaan. Myös rucola toimii erinomaisesti pinaatin korvikkeena!

Eipä muuta kuin oikein rentouttavaa lauantaita jokaiselle! Itse suuntaan aivan näillä näppäimillä juoksulenkille sillä ilma on jälleen mitä parhain. Muuten luvassa on oikein rento viikonloppu ilman sen suurempia suunnitelmia, mikä tekee välillä enemmän kuin hyvää!

Kommentit (2)

  1. ninna

    täytyy hieman korjata muutama asia: leivinjauhe sekoitetaan jauhojen kanssa ei veteen, öljy lisätään viimeiseksi, taikina tulee jättää hieman löysäksi gluteenittomuuden takia psyllium lisäisi sitkoa, kohotus 30min tai jopa jääkaapissa yön yli tulee mehevämpi, oregano ehdottomasti tuoreena päälle maku kärsii paistamisen aikana, mansikat lämmitettynä ei kuulosta kovin hyvältä laittaisin tuoreena päälle, uunissa 30min aika pitkä aika mitens olisi esipaisto? muuten en minäkään ravintolapizzaa söisi ainakaan mitään halpis kebabpaikassa hygienia epäilyttää. eikä se 5e pizza voi olla kovin laadukas? Halvemmalla pääsee kotona. käytätkö eines pakastepizzoja joskus? valmiita pakastepohjia? niitäkin on onneksi hyvin,.

    • On my way

      No hyvin onnistui pohja vaikka sekoitinkin leivinjauheen nesteeseen, itse asiassa olen tehnyt noin aina. En ole ajatellut että järjestyksellä olisi suurta väliä… Psylliumia en itse käyttänyt mutta voihan sitäkin lisätä halutessaan. Tämä nyt oli minun reseptini, eli jokainen tehköön kuten haluaa. Ja mansikat uunissa toimivat mielestäni hyvin! Eli makuasioita sanoisin mutta toki ne voi lisätä tuoreeltaankin, kuten vaikka kaikki pizzan täytteet. Ja paistoaika toimi hyvin, eli sitäkään en reseptissäni lähtisi muuttamaan. 🙂

      Juu, tuskin viidellä eurolla saa kovin laadukasta pizzaa ja ylipäänsä kebabravintoloiden hygieniataso arveluttaa… Enpä oikeastaan koskaan osta pakastepizzoja tai valmiita pohjia. En vaan erityisemmin välitä ja koska pohjakin on niin helppo valmistaa itse. Jos syön pizzaa niin sitten syön sitä ravintolassa tai tosiaan teen itse. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *