Pipariset raakapallot ja suklaafudge (GL, M)

Kuten jo kuun alussa lupailin, on blogiin tulossa joulukuun aikana herkullisen jouluisia reseptejä! Ja vaikka reseptini tosiaan poikkeavat hieman perinteisistä jouluherkuista terveellisyydellään – ei tämä tarkoita sitä, etteikö jouluna olisi lupa herkutella ihan kaikella mahdollisella. Itse ainakin aion syödä Pandan konvehteja niin paljon, kuin sielu sietää, mutta siinä ohessa on kuitenkin kiva nautiskella niillä hieman terveellisemmilläkin herkuilla. Jokaisen suupalan ei ole pakko sisältää satoja kaloreita, vaan joukossa voi olla myös parempia valintoja.

Jouluinen suklaafudge

Itsehän tykkään aloittaa joulun fiilistelyn jo hyvissä ajoin ja siksipä nimenomaan kaikenlaiset jouluiset herkut kuuluvat koko joulukuun ajan enemmän tai vähemmän ruokavaliooni. Pyrin kuitenkin valitsemaan terveellisemmin ja säästämään ne perinteisemmät joulunamit sitten aattoon. Ennen joulua tunnelmaa voi hyvin viritellä hieman paremmillakin valinnoilla, kuten vaikka ihanilla raakaherkuilla!

Näin Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi haluankin jakaa teille heti kerralla pari herkullista reseptiä, joiden valmistaminen käy käden käänteessä – ja joiden ravintoarvot eivät ole ihan sieltä huonoimmasta päästä! Toivottavasti saatte näistä inspiraatiota terveellisempään jouluun ja sen odotukseen. <3

Pipariset raakapallot (M, GL)

  • 15 pehmeää *Luontaistukun taatelia
  • 1,5 tl piparkakkumaustetta
  • 1/2 tl kardemumma
  • 1/2 tl kanelia
  • Pieni loraus agavea
  • 1 dl luomu kaurahiutaleita
  • 0,3 dl luomu kookosöljyä 
  • Kookoshiutaleita (koristeluun)

Sulatetaan kookosöljy vesihauteessa. Kaadetaan blenderiin pehmeät taatelit, mausteet, agave, ja kaurahiutaleet. Blendataan tasaiseksi massaksi. Lopuksi kaadetaan joukkoon myös kookosöljy ja jatketaan blendausta. Kun taikina on valmista muotoillaan siitä pieniä palloja, jotka kastetaan kookoshiutaleissa. Laitetaan valmiit pallot pakkaseen jähmettymään ennen tarjoilua. Itsehän säilytän palloja kokoajan pakkasessa, josta niitä sitten aina napostelen. Taikina ei jäädy.

Kyseiset pallot ovat muuten aivan super hyviä! Vievät kielen mennessään ja mielestäni maku on juuri sopivan piparinen. Halutessaanhan näistä voi tehdä ns. raakapipareitakin, eli käyttää piparimuottia muotoiluun. Silloin tosin suosittelen ainakin kaksinkertaistamaan taikinamäärän, jotta sitä on riittävän paljon. 🙂

Pipariset raakapallot

img_4082-4

Suklaafudge (GL, M, RAW)

  • 1,2 dl *Luontaistukun kookosöljyä
  • 1 dl *Luontaistukun raakakaakaota
  • Ripaus laadukasta suolaa
  • 1/3 tl Urtekramin lakujauhetta
  • 1 dl luomu maapähkinävoita (pehmeää)
  • 0,4 dl agavea

Sulatetaan kookosöljy vesihauteessa. Sekoitetaan kuivat aineet, agave ja maapähkinävoi kulhossa tasaiseksi massaksi. Lisätään joukkoon öljy ja sekoitellaan. Kaadetaan valmis seos leivinpaperin päälle syvään lautaseen tai kulhoon, jotta massasta tulee hieman paksumpaa. Laitetaan pakkaseen jähmettymään useammaksi tunniksi – itse pidin yön yli. Siivutetaan leikkuulaudan päällä palasiksi ja nautiskellaan. Myös tätä fudgea voi säilöä pakkasessa jatkuvasti näin halutessaan!

Ja tästäkin pakko sanoa, että NAM. Ihanan tuhtia suklaata, johon maapähkinävoi antaa herkullisen snickersmäisen vivahteen. Aivan mieletön herkku vaikka sinne joulupöytään konvehtien rinnalle! 🙂

Jouluinen suklaafudge

Jos päädytte reseptejä kokeilemaan, tulkaahan kertomaan mitä piditte!? Niin ja oikein rentouttavaa itsenäisyyspäivää jokaiselle. Nauttikaahan vapaapäivästä. 🙂

*Luontaistukun tuotteet testiin saatuja. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *