Pinnallinen Tinder

Jossain kohtaa vannoin etten menisi missään vaiheessa Tinderiin. Se kuulosti korvaani deittisovellukselta ja deittisovelluksethan ovat niille epätoivoisille, jotka haluavat väkisin löytää jonkun. Meni oikeastaan tasan vuosi että lämpenin ajatukselle ja oivalsin, ettei kyse ole todellakaan mistään epätoivoisten kanavasta vaan kaikkihan siellä ovat. Veikkaan etteivät minua kymmenen vuotta nuoremmat ole edes ajatelleet Tinderin liittyvän jotenkin epätoivoon mutta se on tämä vuosikymmenen ero. Tässä iässä alkaa itse asiassa huomaamaan kuinka kaikkeen muutokseen ja kehitykseen ei olekaan välttämättä heti valmis. Ne tietyt mielikuvat jotka ovat syntyneet tässä vuosien varrella, ovat osa aika syväänkin juurtuneita.

Tinderissä siis ollaan edelleen aika vaihtelevalla fiiliksellä. Alkuun olin ehkä vähän innoissani ja mielenkiinnolla svaippailin profiileja mutta aika nopeasti kyllästyin. Huomasin jotain pelottavaa itsessänikin, nimittäin syynäsin profiilit todella tarkkaan ja katsoin kuviakin hyvä kun en suurennuslasin avulla. Huomasinkin että svaippaan lähestulkoon jokaisen vasemmalle – ihan vaan jo varmuuden vuoksi. Mietin tuossa kohtaa nimittäin jo niin pitkälle, että JOS tämän ihmisen kanssa tulisikin match, olisinko valmis menemään hänen kanssaan treffeille ja uhraamaan aikaani? Otin homman jotenkin liian vakavasti ja oikeastaan se mistä sain itseni pahiten kiinni, oli tuo pinnallisuus. Kuinka pinnallisesti sitä katsookaan profiilin kuvia kun ne ovat ainoa asia mistä voit saada jotain irti? Tosielämässä kun homma ei ainakaan minun kohdallani mene noin. En todellakaan ihastu aina niihin mallipoikiin saatikka vaadi toisen ulkonäöltä täydellisyyttä. Jos rehellinen olen, ihastun nykyään kokonaisuuteen jossa persoona on tärkeimmässä roolissa. Ei sillä, kyllä ulkonäönkin tulee miellyttää mutta miellyttää voi niin monella tavalla tarkoittamatta että tulee olla sixpack tai kympin kasvot – itse asiassa epätäydellisyys kiehtoo täydellisyyttä enemmän. Tinderissä jotenkin vaan sokaistuu sille todellisuudelle koska tarjolla ei ole muuta kuin kuvat ja ehkä joku pieni tekstin pätkä josta harvoin mitään irti saa.

Pidänkin Tinderiä tämän lyhyen tutustumisajan perusteella aika pinnallisena paikkana. Uskon että siellä on paljon ihmisiä jotka eivät ole pinnallisia tai ulkonäkökeskeisiä mutta se tapa jolla ihmisistä tykkäillään, on vaan niin kovin pintapuolinen. Ehkä juuri tuon vuoksi en koe Tinderiä sinällään itselleni parhaaksi tavaksi verkostoitua mutta eipä tuosta nyt haittaakaan ole. Toisaalta toinen seikka jonka olen huomannut, on että harva match johtaa mihinkään sen enempään. Tinderissä on selkeästi sellainen ”luovuttamisen” ilmapiiri, eli ei jakseta tarttua niihin matcheihin tosissaan. On helpompi melkeinpä jättää toinen tapaamatta tai edes keskustelu avaamatta. Tinder vie myös paljon aikaa. Kun aloitat selaamisen, saatat puolen tunnin jälkeen havahtua siihen, että hei sormi puutuu jo. Toisaalta Tinder on myös yhdistänyt ihmisiä. Se vaan vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Ihan vasta kuulin kuinka eräs ystäväni ystävä löysi sitä kautta rakkauden siinä kohtaa, kun oli jo luovuttamassa koko sovelluksen suhteen. Ja siis löytyyhän noita muitakin tarinoita. En tosin tiedä oliko se Tinderin kulta-aika jo sovelluksen alkumetreillä ja onko homma tässä kohtaa lässähtänyt vähän sellaiseen hällä väliä meininkiin? Tinder pidetään olemassa olevana mutta siihen ei erityisemmin panosteta tai aikaa uhrata? Toisaalta itse lukeudun varmasti juuri tuohon porukkaan. Profiilissani ei ole kuin kuvat ja laitan näkyvyyden aina pois päältä jos en itse selaile profiileja, eli se siitä että olisin muka itse jotenkin esimerkillinen tai erityisen aktiivinen sovelluksen suhteen…

Toisaalta tässä kohtaa varmasti näkyy myös se jokaisen oma persoona. Itse en ole ehkä niin avoin ihminen kohtaamaan kymmeniä uusia ihmisiä enkä aidosti jaksa ravata treffeillä vaan tutuakseni uusiin tyyppeihin. Olen aina inhonnut treffejä ja kaikki miessuhteeni joista on tullut jotain enemmän, ovat alkaneetkin muilla tavoin kuin sillä perinteisellä ravintolassa vaikeilulla. Toisaalta missään nimessä en sano etteikö olisi hyvä tapa käydä mahdollisimman paljon treffeillä koska onhan se faktaa, että mitä enemmän ihmisiä tapaa sitä helpommin sieltä joukosta löytää ihmisen jonka kanssa synkkaa. Ehkä itse kuitenkin edelleen salaa jaksan uskoa sellaiseen vanhanaikaiseen tutustumiseen, eli kasvokkain tapahtuvaan kohtaamiseen vaikka se ei enää tätä päivää taidakaan olla. Samaan aikaan annan myös Tinderille siinä mielessä mahdollisuuden, että pidän sen olemassa olevana. Onhan sitä kautta tullut jo useampikin match eivätkä keskustelutkaan ole olleet nyt aivan totaalista ajan hukkaa. Hauskin on ehkä se että törmäsin Tinderin kautta ihmiseen joka liittyy menneisyyteeni ja hänet tapaankin oikein mielelläni. Ehkä tuo sovellus ei nyt aivan turhanpäiväinen ole vaikka se niin kovin pitkälti mielestäni pinnallisuuteen perustuukin.

Koetteko te muut Tinderin pinnalliseksi deittisovellukseksi? Tai heräsikö muuten ajatuksia aiheen tiimoilta?

Kommentit (12)
  1. Kannattaa antaa tinderille mahdollisuus. Itse löysin nykyisen poikaystäväni tinderistä, vaikka en sieltä mitään poikaystävää koskaan odottanut löytäväni. Tästä saattoi olla myös apua, koska en ottanut sovellusta itsekään kovin vakavasti vaan deittailin ”huvikseni”. Nyt asun kuitenkin yhdessä tinderistä löytämäni poikaystävän kanssa ja taivalta on takana 2.5 vuotta 🙂 koskaan ei tiedä, mihin jotkin viattomat deitit voivatkaan johtaa.

    1. Kyllä annankin, ehdottomasti. 🙂 Siksi se on siis olemassa olevanakin ja tänäänkin vähän svaippailin. 😀

      No vähän samalla linjallahan täälläkin mennään, ilman stressiä tai paineita. 🙂 En ole siellä siis siksi, että olisi pakko joku löytää ja sinkkuus jotenkin ahdistaisi vaan olen onnellinen itsekseenkin. Mutta ehkä nyt vaan voisi vähän vapautua ja enemmän käydä niillä viattomilla deiteillä. 😉 Veikkaan että tuokin asia vaatii vaan hieman sitä, että ylittää sen kynnyksen ja sitten deittailu alkaakin jo sujumaan melkeinpä rutiinilla.

      Ja ihana tuo sinun tarinasi, valaa kyllä varmasti moneen uskoa. 🙂

  2. Äideille on tehty hieman samanlainen sovellus (momzie) kuin Tinder ja oon kyllä samoilla linjoilla sun kanssas. Siis ei mikään deittisovellus vaan ihan jossa voi ettiä vaunulenkkiseuraa/leikkiseuraa yms käyttäjinä vaan äidit vauvoineen 😀 Siihen jää jotenkin koukkuun mutta harvoin tuoltakaan on mihinkään johtanut yhtä tai kahta vaunulenkkiä pidemmälle. En siis ole Tinderissä (sattuneesta syystä 😀 ) mutta jossain vaiheessa kokeilin tota momzieta. Ja sielläkin oli juuri noin että matcheja tulee mutta harva sitten vie niitä pidemmälle… Harmi sinänsä vai pitäisikö sitä vaan itsekin olla aktiivisempi.. Ehkä… Vai kuvastaako nämä vain nykyajan todellisuutta? Ei jakseta keskittyä mihinkään sen kauemmin? Kiva kattella kuvia ja svaippailla mutta ei muuta?

    1. Hahah eihän?! 😀 No mutta omalla tavallaan kuitenkin aika hauska sovellus jos sitä kautta voisi löytää ”äippäkavereita”. Tosin varmasti kaikissa tällaisissa sovelluksissa on tuo huono puoli että siinä kohtaa kun et tunne sitä matchiasi, ei sinällään ole iso kynnys olla tapaamatta tuota ihmistä. Ehkä se on nimenomaan sitä ettei jakseta keskittyä tai loppupeleissä edes luoda niitä uusia ihmissuhteita. Kaikilla on kuitenkin se oma arki ja elämä, johon olisi ehkä ajatuksen tasolla mukava sisällyttää vaikka uusi ystävä mutta ei kuitenkaan olla käytännössä sitten valmiita tekemään mitään sen eteen…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *