On my way
On my way

Parhaat etanatuotteet x 3

*Sis. mainoslinkkejä

Viime vuonna innostuin korealaisesta kosmetiikasta, johon kuuluvat osana etanatuotteet. Etanaseerumia sisältävä kosmetiikka tulikin itselleni tutuksi viime vuoden lopussa yönaamion, eli ”sleeping packin” myötä, jonka jälkeen olen pikkuhiljaa ottanut käyttööni muitakin etanatuotteita. Etanoista erittyvä lima on tosiaan korealaisen kosmetiikan yksi suurimmista innovaatioista, joka on saanut ainakin minut vakuuttumaan! Vaikka alkuun ajatuskin tuosta limasta ihonhoidossa hieman ällötti, unohtui ajatus käytännössä hyvin nopeasti. Liman kyllä tunnistaa tuotteiden koostumuksesta, mutta muuten kosmetiikka on melkeinpä tuoksutonta sekä väritöntä. Ja jotta vältytään jatkossakin epämiellyttävältä mielleyhtymältä, tykkään puhua ihan vaan etanakosmetiikasta tai etanauutteesta sen varsinaisen liman sijaan. Siispä näillä nimityksillä mennään tämänkin postauksen ajan, jotta jokunen teistäkin rohkenisi kiinnostua siitä, mistä puhun, eikä ainakaan tuomitsisi kosmetiikkaa ikävien mielikuvien vuoksi.

Se miksi etanakosmetiikkaa suosin, johtuu puhtaasti siitä, että tiedostan sen positiiviset vaikutukset ihoon. Etanauute siis uudistaa ja parantaa ihon kuntoa, sekä toimii antibakteerisesti. Etanauute tehostaa ihon luonnollista uudistumisprosessia sekä korjaa jo olemassa olevia vaurioita, joita voivat olla esimerkiksi aknearvet tai erilaiset tummentumat/epätasaisuus. Uute sisältää luonnostaan myös hyaluronihappoa, joka on etenkin tällaisen +30-vuotiaan ihon paras ystävä! Lisäksi myönnän kai vähän olevani tietynlaisten mielikuvien ”uhri”. Ajatus korealaisten upeasta ihosta saa nimittäin haluamaan nimenomaan heidän salaisuutensa! Tästä syystä korealainen kosmetiikka on itselleni luonnonkosmetiikan rinnalla sellaista, jota suosin ja tulen varmasti tulevaisuudessakin suosimaan. Tällä hetkellä käytössäni on useampia korealaisen kosmetiikan tuotteita, joista tosiaan etanaseerumia sisältävä Mizon Snail -sarja aika kärjessä! Sarjasta minulla on kolme suosikkia, jotka haluan tänään teille esitellä.

Aivan ensimmäisenä haluan nostaa kärkeen näistä kolmesta sen tuotteen, josta on tullut viime aikoina suosikkini! Nimittäin Mizon Snail Repair Intensive Ampoule -seerumi*, joka sisältää jopa 80 % etanauutetta. Seerumi on koostumukseltaan hyvin miellyttävää – kirkasta, ohutta ja nopeasti ihoon imeytyvää. Se sopii loistavasti käytettäväksi yövoiteen tai vaikka sleeping packin alla. Itse suosin seerumia tyypillisimmin iltaisin, eli kokemuksia meikin pohjalla toimivuudesta minulla ei ole valitettavasti ainakaan toistaiseksi jakaa. Mutta se, jonka olen käytön myötä havainnut, on että ihosta tulee oitis tasainen, kuulas ja heleä. Seerumin koostumus on sellaista, että se ikään kuin ”paikkaa” ihoa ja tuon vaikutuksen näkee sekä tuntee käytön jälkeen! Suosittelen siis lämmöllä kokeilemaan! Itsellänihän on käytössä pari muutakin seerumia, joten etanaseerumia käytän suunnilleen joka toinen ilta yövoiteen alla. Parastahan on, jos seerumin pariksi voi laittaa saman sarjan kasvovoiteen ja muutamana iltana viikossa vielä sleeping packin! Itse huomaan, että nykyään tykkään käyttää saman sarjan tuotteita aina yhdessä tai vähintään niin, että käytän korealaista kosmetiikkaa yhdessä ja luonnonkosmetiikkaa taas yhdessä. Jotenkin jaksaisin uskoa siihen, että saman sarjan tuotteet ikään kuin tukevat toisiaan?

Toisena päästään uuteen suosikkiini, nimittäin Mizon Snail Repair Intensive -kasvoveteen*, joka täydentää etanatuotteilla tehtävää ihonhoitorutiinia puhdistuksen jälkeen. Kasvovesi paitsi hoitaa, kosteuttaa ja suojaa, se tekee ihosta myös vastaanottavaisemman muuta kosmetiikkaa varten. Kasvoveden jälkeen laitan siis aina poikkeuksetta iholleni etanaseerumin, jolloin rutiini täydentyy saman sarjan tuotteilla. Kasvovesi pitää sisällään mm. 30 % etanauutetta, hyaluronihappoa sekä rohtosammakonputkea. Sen vaikutukset ovat kuten muussakin etanakosmetiikassa, eli korjaavat, rauhoittavat sekä uudistavat. Ja toisin kuin voisi ehkä ajatella, tuote sopii loistavasti myös herkälle ja ärsyyntyneelle iholle, eikä siinä ole juurikaan mitään tuoksua.

Kolmantena haluan mainita sen aivan ensimmäisen etanatuotteen, johon suorastaan rakastuin viime syksynä. Kyseessä on tietenkin Mizon Snail Wrinkle Care -sleeping pack*, eli yönaamio, jonka voi laittaa iholle muutamana iltana viikossa ihonhoitorutiinin päätteeksi. Naamio sisältää 50 % etanaseerumia, peptidejä sekä lääkeyrttejä, joten sen sanotaan vaikuttavan etenkin jo ilmestyneisiin hienoihin juonteisiin niitä häivyttävällä tavalla. Yönaamio myös tehostaa voiteiden imeytymistä ja suorastaan boostaa ihoa yön aikana. Sen käyttöä ei kuitenkaan suositella päivittäiseksi, jotta iho ei pääse siihen tottumaan. Tykkäänkin suosia tuotetta parina iltana viikossa – oikeastaan niinä päivinä, kun iho on ollut muutenkin vähän kuivempi tai samea. Sleeping packin käytön jälkeisenä aamuna eron huomaa ihossa hyvin selkeästi, sillä se on erityisen kosteutettu ja kuulas!

Nyt moni varmaan ihmettelee, miten ihoni kestää sekä etanatuotteita että hedelmähappoja, joista olen paljon myöskin blogissani puhunut. Ihoni on tosiaan aina ollut hyvin normaali, eli sellainen joka ei reagoi herkästi oikein mihinkään muuhun kuin stressiin lievällä POD -ihottumalla tai ilmastonvaihteluihin. Voin siis huoletta testailla erilaisia tuotteita, joita saan työni puolesta, mutta nykyään teen sen sillä eroavaisuudella että käytän aina tuotteet loppuun ennen kuin avaan uuden purkin. Eli tällä hetkellä peilikaapistani löytyy sarja korealaista/etanakosmetiikkaa, jonka rinnalla suosin luonnonkosmetiikan ”settiä”. Käytän jokaisen purkin aina loppuun, enkä tosiaan ota enää kosmetiikkaa vastaan samalla tavalla kuin joskus aikaisemmin otin. Tällainen tiettyjen tuotteiden jatkuva käyttäminen vaikuttaa positiivisesti myös ihon kuntoon, sillä silloin sitä näkee ne tuotteiden todelliset vaikutukset sen sijaan, että käyttäisi jotain vain kerran jonka jälkeen siirtyisi seuraavaan.

Kosmetiikka on kieltämättä yksi intohimoistani ja nykyään rakastan tuotteita, joiden positiiviset vaikutukset huomaan ihossani! Tuntuu ihanalta että vihdoin tällä ikää olen selkeästi löytänyt ne linjaukset, joita ihonhoidossa suosia. Vaikka kaiken sanotaan lähtevän ennen kaikkea sisältä päin, itse uskon myös siihen, että ulkoisillakin seikoilla on paljon vaikutusta siihen, miltä iho näyttää ja tuntuu.

Otan edelleen oikein mielelläni vastaan suosituksia etanatuotteista, mikäli sinulta sellaisia löytyy?

Rentouttavaa sunnuntaita!

*Tuotteet sponsoroitu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *