Parasta juuri nyt

Pyrin nykyään elämässä yleiseen positiiviseen ajattelutapaan. Vaikka minulta löytyykin se pessimistisyyden tunnelukko, sen tiedostaminen on saanut minut pyrkimään täysin toiseen suuntaan. Toki edelleen on asioita, joiden suhteen en välttämättä ole aina se optimistisin mutta pyrin ylläpitämään elämässäni hyvää yleisvirettä. Kun ylläpidän hyvää yleisfiilistä, on arkikin sujuvampaa. Niin hassulta kun se ehkä jonkun korvaan kuulostaakin, aloitan nykyään päiväni miettimällä kolme asiaa, jotka ovat elämässäni juuri nyt hyvin. Tuo toimii ainakin minulle vaikka missään nimessä se ei tarkoita sitä, ettenkö voisi tuntea myös kurjia tunteita jos jokin antaa niille aihetta. Kuitenkin sellainen yleinen optimistisuus on se, jota haluan elämässäni vaalia. Uskon nimittäin, että asenne ratkaisee aina, on kyse mistä tahansa asiasta.

Tänään haluan jakaa kanssanne yhdeksän asiaa, joista olen iloinen juuri nyt. Joukossa on niin pieniä arkisia juttuja kuin sitten hieman suurempiakin kokonaisuuksia.

Ensi viikolla lähden Malediiveille! 

Tämä matka tuli suhteellisen extempore tai oikeastaan reissua oli kyllä suunniteltu mutta kohde vaihtui lennossa kaupunkilomasta paratiisiin. En kuitenkaan heittäydy reissussa täysin reporangaksi, eli teen kyllä tuolta käsin töitä jonka vuoksi tännekin on luvassa tulevan viikon lopulta lähtien upeita maisemia ja fiiliksiäni Malediiveilta käsin. Tuskin maltan odottaa, sillä onhan kyseessä kuitenkin aikamoinen paratiisisaari enkä ole käynyt tuolla koskaan aikaisemmin. Lupaan päivitellä myös Insta Storieta aktiivisemmin, joten jos et vielä minua tuolla seuraile niin löydyn sieltä nimimerkillä @judezzi.

Juoksulenkit ulkosalla.

Nyt kun lumet ovat sulaneet teiltä ja aurinko paistaa, on ollut aivan ihana aloittaa lenkkeilykausi. Ei sillä, juoksin kyllä läpi talven mutta salin juoksumatolla. Olen nykyään todella laiska talvijuoksija, sillä inhoan kylmyyttä ja muutenkin pelkään hengitystieinfektioita joille kylmässä ilmassa juokseminen altistaa. Ulkona juokseminen on kivoilla keleillä kyllä niin paljon mieluisampaa kuin sen juoksumaton kuluttaminen. 45 minuuttia menee aivan hujauksessa ja keho saa hyvinkin erilaista vastusta maastosta.

Tennarit!

Yksi parhaista jutuista keväässä on se, että on lupa jälleen siirtyä käyttämään tennareita. Nilkat paljaana en vielä uskalla kulkea mutta kohta sekin on taas mahdollista! Tällaiselle mukavuudenhaluiselle ihmiselle tennarit ovat aivan parhautta ja raskaiden talvikenkien jälkeen on niin ihanaa siirtyä kevyempään meininkiin. Tennareista omia suosikkejani ovat Vansit ja Adidakset.

Ystävät.

Tällä hetkellä elämässäni on niin huikeita tyyppejä, etten voi olla kuin kiitollinen. Ystäväpiirini on nykyään todella tiivis ja läheinen, jonka vuoksi sitä kokeekin jatkuvasti sellaista tietynlaista turvallisuudentunnetta. Aina rinnalla on ihmisiä, jotka tukevat vaikean paikan tullen mutta osaavat myös iloita onnistumisistasi. On mahtavaa myöskin tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on – vikoineen päivineen. Ehkä osaan siksi olla tästä niin kiitollinen, sillä aina elämässäni ei tosiaan ole ollut samanlaista verkostoa. Tuskin maltan odottaa kesää ja kaikkia yhteisiä reissuja sekä illanviettoja, joita ystävieni kanssa on jaettavana!

Elämän tärkeät oivallukset.

Rakastan sitä tunnetta, kun oivallan itsestäni tai elämästä jotain erittäin tärkeää. Vaikka välillä noiden oivallusten syntymiseen vaaditaan muutama kyynel ja kipeä asioiden kohtaaminen, on palkinto silti mieletön. Sanoisin, että asioiden käsittelyn kautta syntyvä vapautumisen tunne on se, joka tekee onnelliseksi – se keventää sitä taakkaa, jota repussaan kantaa. Tällä hetkellä prosessoin elämässäni niin paljon asioita, että tämä on tietyllä tapaa itselleni sellaista uuden kasvun aikaa ja en voi kuin iloita siitä, että olen rohjennut tähän prosessiin lähteä!

Luomu kurkumalatte!

Hurahdin ensin matcha latteen mutta tämä viimeisin hurahdukseni on kotona valmistettu kurkumalatte eli golden milk. Valmistan lattea nykyään päivittäin yhden kupillisen, tavallisesti iltapäivisin. Latten valmistaminen on todella helppoa, eli kiehautetaan muutama desilitra kaurajuomaa, johon sekoitetaan luomu kurkumiinijauhetta. Itselläni on ollut käytössä blogin kautta testiin saatu Viridian merkkinen jauhe, mutta yhtä hyvin kurkumalatte toki onnistuu ihan vaan mausteeseenkin valmistettuna. Kurkumiinihan hillitsee tulehduksia, jonka vuoksi se on aivan erinomainen vastustuskyvyn ylläpitäjä!

Keväthiukset.

Lähinnä siis se, että hiukset eivät ole enää sähköiset vaan ne ovat todella hyvinvoivat – pitkät, vahvat ja kiiltävät. Omalla kohdallani ilmasto kyllä vaikuttaa hiusten kuntoon ja tällä hetkellä tukka onkin oikeastaan aika täydellinen kunnoltaan. Väri on juuri nyt todella tumma eli musta mutta ehkä kesää kohden mentäessä saatan raidoittaa sitä hieman? Yhtä vaaleaan en aio palata kuin viime kesänä, sillä hiukseni kuivuvat runsaasta raidoituksesta jopa haastavan paljon. Ehkä kuitenkin muutamat keventävät raidat sinne tänne voisivat olla paikallaan?

Lähiaikoina toteutuvat blogiyhteistyöt.

Koska kirjoitan blogia työkseni, kuuluvat kaupalliset yhteistyöt blogini sisältöön mutta kuitenkin sopivissa määrin. Seuraavien kuukausien sisään on tulossa yhteistöitä, joista olen erityisen innoissani ja toivon, että myös te innostutte niistä. Tiedän, että kaupalliset kampanjat aiheuttavat närää osassa – ja näin tulee varmaan aina olemaan – mutta toivoisin, että merkintä ”kaupallinen yhteistyö” ei tulevaisuudessa muuttaisi lukijan suhtautumista tekstiin tai sen sisältöön ainakaan kovin radikaalisti. Itse esimerkiksi myyn yhteistöitä myös itsenäisesti ja aina silloin lähestyn nimenomaan niitä yrityksiä, joiden tuotteita minulla on jo käytössä ja joiden palveluja olen saattanut suosia jopa vuosia. Kyse ei siis ole rahan kiilto silmissä tehdyistä kampanjoista, vaan siellä takana seison minä täysin omalla persoonallani.

Sävyttävät huulivoiteet

Viime kuukausina on tullut käytettyä jatkuvasti vähemmän ja vähemmän huulipunia. Kun huulipunia ei hetkeen käytä, näyttää sitä yhtäkkiä kovin meikatulta ja ”vieraalta” jos sitä huulensa sattumoisin meikkaakin. Ennen rajasin huuleni päivittäin ja huulipuna oli tosiaan se meikkini ehdoton kulmakivi mutta toista se on nykyään. Välillä ehkä toivoisin, että jaksaisin panostaa mutta tällä hetkellä eniten tulee käytettyä ehdottomasti sävyttäviä huulivoiteita. Suosikkini on Stockalla myytävä Hydracolor sävyssä 22 mutta kaikenlaisia kevyen värisävyn omaavia huulivoide vinkkejä otetaan vastaan!

Kengät Adidas / Housut Zara / Neule H&M / Laukku *MOIMOI (*saatu) / Kaulakoru Pernille & Corydon / Aurinkolasit Ray-Ban

Toivottavasti postaukseni innosti myös teitä ajattelemaan tämän hetken parhaita juttuja! Oliko joukossa ehkä jotain sellaista, josta sinäkin tällä hetkellä iloitset? 

Oikein aurinkoista keskiviikkoa!

 

Kuvat: Iines / edit: minä

Kommentit (5)
  1. Mielenkiintoisia tuotteita ? Minulla on ollut ainoastaan Whamisan kuitukangasnaamioita, joihin olen ollut todella tyytyväinen.

  2. Ihanan piristävä ja positiivinen kirjoitus!

    Minkä väriset sun hiukset muuten on luonnostaan? Sulle kun sopii niin ihmeen hyvin jopa musta 🙂

    1. Mukava kuulla! 🙂

      Joo itse myös omalla tavalla pidän. Mustasta tulee sellainen jonkinlainen lumikki-efekti, joka on aika hauska vaikka kovahan se on. 🙂 Oma hiusvärini on maantienruskea, eli sellainen aika tyypillinen suomalainen väri vaikkakaan hiuslaatu ei sitten puolestaan ole kovin suomalainen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *