Vinkkejä ferritiinin nostamiseen & kokemukseni SiderAL -rautavalmisteesta

Kaupallinen yhteistyö: SiderAL

En ole hetkeen blogissani käsitellyt hyvinvointia, joten näin syksyn kunniaksi haluan jälleen nostaa esiin paljon puhutun aiheen nimeltä ferritiini. Olen kirjoittanut aiheesta blogissa useamman kerran ja viimeksi kesäkuussa kerroin teille nousseesta ferritiini-arvosta, joka oli minulle erittäin positiivinen yllätys! Alhaisimmillaan varastorautani on tosiaan ollut 10,7 ja kesäkuussa arvo oli noussut 42,6:teen. Kuten jokainen varmasti tietää, ferritiini nousee hitaasti ja sen nostaminen vaatii kärsivällisyyttä. Omalla kohdalla erikoisen tilanteesta on tehnyt se, etten ole kärsinyt niistä tyypillisistä väsymyksen oireista, suorituskyvyn laskusta, sydämen tykytyksistä tai huimauksesta, ja hemoglobiini minulla on aina ollut hyvä. Toisaalta heikompaan yleistilaan herkästi tottuu, eikä sitä osaa verrata parempaan, jos ei ole ns. vertailukohtaa. Puolitehoilla saattaa käydä kuin huomaamatta, jos ei ole tietoa paremmasta. Tämän vuoksi alhainen varastorauta onkin salakavala juttu ja se voi jäädä huomaamatta, ellei sitä erikseen mittauta.

Seuraan varastorautaa nykyään säännöllisesti ja tavoitteeni on käydä mittauksessa pari kertaa vuodessa, sillä ferritiini nousee hitaasti ja tästä syystä en koe tarpeelliseksi tehdä mittausta useammin. Ihan vaan vinkkinä tähän liittyen – mittaus on yksityiselläkin edullinen, eli se on helppo tehdä, eikä vaadi lääkärin lähetettä. 🙂 Mittausta ennen ei tarvitse paastota, se voidaan ottaa mihin vuorokauden aikaan tahansa ja tulokset tulevat todella nopeasti. Toki lääkärissä käynti on kannattavaa, jos oireet ovat pahempia tai arvot eivät nouse yrityksestä huolimatta, eli tässä kannattaa käyttää omaa harkintaa. Ennemmin tutkii kunnolla kuin jättää tutkimatta, jos oma tilanne yhtään epäilyttää.

Luonnollisesti mittausväleissä on tärkeää pyrkiä nostamaan ferritiiniä, mikä tarkoittaa tiettyjä  päivittäisiä toimenpiteitä. Tässäkin asiassa jokainen on yksilönsä, enkä puhu nyt asiantuntijan roolista, vaan pitkälti omien kokemuksien pohjalta. Niiden pohjalta haluankin tänään jakaa kanssanne muutaman vinkin, joilla minä sain ferritiinin nousemaan ja uskon, että näiden avulla myös muut voivat siinä onnistua.

Vinkkini ferritiinin nostamiseen:

Monipuolinen ruokavalio

Voin myöntää syöneeni liian yksipuolisesti kasvisruokavalion aloitettuani. Söin tosiaan useamman vuoden kasvispainotteisesti (+ ehkä kerran viikossa kala, kananmunat & juustoja) ja vaikka kuvittelin syöväni monipuolisesti, ruokavalio oli silti turhan yksipuolinen, jos vertaan nykyiseen. Kasvispainotteinen ruokavalio vaatii paljon enemmän suunnitelmallisuutta ja tarkkailua, jos haluaa oikeasti varmistaa, että saa kaikki tarvistemansa ravinteet. Uskon tämän omalla kohdalla vaikuttaneen varastoraudan hupenemiseen pikkuhiljaa, sillä minulla ei ole niitä tyypillisesti vaikuttavia runsaita kuukautisia, enkä ole laihduttanut. Aloitettuani uudestaan myös lihan syönnin ikään kuin kokeiluna, arvo nousi noin puolessa vuodessa – tai uskon tämän olleen yksi syy ferritiinin nousuun. Nykyään käytän lihaa kuitenkin maltilla, eli en syö sitä ihan päivittäin, mutta viikoittain. Kana ja kala ovat meidän taloudessa ne yleisimmät, joiden rinnalla punaista lihaa menee keskimäärin ehkä kerran viikossa. Lihan/kalan rinnalla käytetään tofua ja muita kasvipohjaisia valmisteita.

Vaikka arvomaailmalta ja pitkälti makumieltymysten puolesta haluaisin olla täysin kasvissyöjä, olen tullut siihen tulokseen, että hyvinvoinnin kannalta sekasyönti on parempi vaihtoehto ainakin minulle. Se ei tokikaan tarkoita, että lihaa pitäisi syödä paljon päivittäin, vaan lihaa voi nauttia vähemmän ja harvemmin, mutta en halua enää jättää sitä tyystin ruokavaliosta pois. Ehkä jos joku valvoisi, että saan kaiken tarvitsemani kasvisruoasta, voisin palata entiseen, mutta en ainakaan toistaiseksi muutoin. Kaikkien kohdalla sekaruokavalio ei välttämättä ole tae ferritiinin nousulle, mutta omalla kohdalla ravinnon monipuolistaminen selkeästi vaikutti tuloksiin. Siispä mikäli kärsit alhaisesta ferritiinistä, suosittelen kiinnittämään ravintoon erityishuomiota ja tarkastelemaan etenkin sitä, saatko kaiken tarvitsemasi ja syötkö riittävästi oikeita asioita.

SiderAL -rautavalmisteen käyttö

Pelkkä ruokavalio ei välttämättä auta – ei ainakaan yhtä nopeasti, jos varastorauta hipoo alhaisissa lukemissa. Tästä syystä rautalisän käyttö on jo pitkään ollut minulle tärkeä keino ferritiinien nostamisessa. Helpoksi rautalisän nauttimisen on tehnyt SiderAL Folic 30 mg -jauhemainen rautalisä, jota suosin edelleen kuukausien käytön jälkeen. Jauhemainen, suussa sulava ja appelsiinin makuinen rauta on helppo nauttia, sillä se maistuu hyvältä ja sen voi napata suuhun oikeastaan missä tahansa. En ole suuri tablettien ystävä, jonka vuoksi tämä jauhemainen tuote on ollut minulle suorastaan pelastus. Jauheen voi nauttia koska vaan, sillä se kaadetaan suoraan suuhun, jossa se sulaa nopeasti.

Monen kohdalla tullaan varmasti sen ongelman äärelle, että rautalisä aiheuttaa vatsavaivoja. Näin oli omallakin kohdalla useamman kokeilemani tuotteen jälkeen ja ehdottomasti pahin vaihtoehto itselle oli nestemäinen rauta, jonka jälkeen kärsin oksettavasta olosta. Ajattelin aikaisemmin, että se kuuluu asiaan, kunnes pääsin tutustumaan SiderAL Foliciin ja huomasin, ettei rautalisän tarvitse aiheuttaa huonovointisuutta, tai muita vatsavaivoja. Tuotteessa on käytetty sucrosomial -tekniikkaa, jossa suojattu rauta kulkee mahalaukun ympäristön ohi, imeytyen suoraan suoleen, eikä vatsavaivoja täten synny. Tietenkin kaikki on yksilöllistä, että mikä toimii ja mikä ei, mutta oman kokemuksen pohjalta voin suositella juuri tätä rautavalmistetta. Folic -rautalisä sisältää mm. rautaa, foolihappoa, B6-, B12-, D3- ja C-vitamiinia. Rautaa päiväannoksessa on 30 mg, C-vitamiinia 70 mg ja pakkaus sisältää 20 annospussia.

Mikäli jauhemainen versio ei miellytä, löytyy samaiselta brändiltä myös toinen rautalisä, nimittäin Forte 30 mg. Forte on kapselin muodossa ja yksi kapseli sisältää 30 mg rautaa sekä 70 mg C-vitamiinia. Myös kapseleissa on käytetty samaa sucrosomial -tekniikkaa, eli ne eivät myöskään aiheuta vatsavaivoja. Forteakin kokeilleena, on Folic silti suosikkini, sillä se on hyvänmakuinen ja helppokäyttöinen. Lukeudun heihin, jotka syövät ravintolisiä helpommin (ja muistaa ne myös ottaa), jos ne maistuvat hyvältä ja tästä syystä Folic on itselleni ehdottomasti paras tapa nauttia rautalisää ja täten pyrkiä nostamaan ferritiiniä entisestään. Vaikka lukema on jo parempi ja voiton puolella ollaan, kyllä silti haluan ja toivon, että saisin ferritiinin ainakin lähemmäs sataa. Tämä voi ottaa aikaa, mutta hitaasti hyvä tulee.

Itsestä huolehtiminen

Sen lisäksi, että pitää ruokavalion monipuolisuudesta huolen ja nauttii rautalisää purkista, uskon kokonaisuuden vaikutukseen ja siksi halusin mainita kolmantena kohtana yleisen itsestä huolehtimisen. Vaikka riittävällä unella, stressin minimoinnilla ja hyvällä lepo-liikuntasuhteella ei olisikaan suoraa vaikutusta ferritiiniin, on näillä asioilla vaikutus yleiseen terveydentilaan. Uskon että esimerkiksi liiallinen liikunta yhdistettynä yksipuoliseen ravintoon saattaa tyhjentää rautavarastoja, jonka vuoksi myös liikunnan määrään kannattaa kiinnittää huomiota. Jos treenaa paljon, tulee myös levätä ja huomioida treenimäärä ruokavaliossa. Itse olen jo vuosia sitten luopunut liiallisesta treenaamisesta koska huomasin, että olen paremmassa kunnossa, jos treenaan vähemmän. Myös vuodenajat vaikuttaa ja pimeän lisääntyessä keho saattaa vaatia enemmän lepoa. Kuunnellaanhan siis  kroppaa ja pidetään siitä huolta. ❤️

Toki joskus tilanne voi olla se, ettei ferritiini nouse, vaikka miten yrittäisi. Tällaisessa tapauksessa kannattaa kääntyä lääkärin puoleen varmistaakseen, ettei kyse ole mistään vakavammasta. Tätä itse asiassa itsekin jossain kohtaa vähän pelkäsin, kun arvot eivät nousseet, vaikka käytin toisen brändin rautalisää. Onneksi arvot kuitenkin lähtivät nousuun, kun tein tässä postauksessa mainitsemani toimenpiteet ja toivon, että kipuaa vielä joku päivä ainakin kaksinkertaiseksi nykyisestä. Tosin kuuleman mukaan tämäkin on aika yksilöllistä, mikä on kullekin se idylli ferritiiniarvo.

Millaisilla keinoilla te olette saaneet ferritiinin kohoamaan? Onko rautalisästä ollut teille apua? 

hyvinvointi terveys suosittelen hyva-olo
Kommentit (4)
  1. Jankkuliini
    9.10.2021, 11:02

    Hei! Mielenkiintoinen ja ajankohtainen aihe itsellekin. Rautakuurilla olen ollut kohta puoli vuotta juuri alhaisen ferritiinin vuoksi.

    Kahlasin läpi lukuisat valmisteet ja vaivuin välillä epätoivoon, kun mikään ei tuntunut minulle sopivan. Sitten löysin minullekin sopivan valmisteen. (Kiitos yhdelle ravitsemusneuvojalle. Hän sen vinkkasi.) Elikkä Vida Rauta on se tabu, joka minullekin superherkän vatsan omaavalle naiselle on käynyt. Monikin rautavalmiste lupaa, että sopii herkkävatsaisille, mutta katin kontit. Tuo Vida Rauta liukenee hitaasti, ja yhdessä tabussa on rautaa 50 mg, mitkä on varmaan ne tekijät, jotka tekee siitä oikeasti vatsaystävällisen. Eikä se sisällä mitään sorbitolia, ksylitolia tms. keinomakeutusainetta. Otan sitä siis kaksi päivässä, eri aikoihin. Sitä saa ostettua ainakin Sokokselta ja Prismoista. Apteekista sitä ei valitettavasti löydy.

    Tsemppiä ferritiinin nostoon ja mukavaa syksyä! Ps. Sulla on kivan raikas blogi! Olen lukenut jo muutaman vuoden, mutta nyt kommentoin ekan kerran.

    Terveisin,
    Jankkuliini

    1. Kyllä! Hyvä että olet löytänyt itsellesi vatsaystävällisen rautavalmisteen, se on todella tärkeää kun rautaa joutuu syömään päivittäin. Tsemppiä sinnekin ferritiinin nostamiseen, on kieltämättä kyllä hidas prosessi mutta pikkuhiljaa. 🙂

      Ja kiitos, vielä kun ehtisi päivitellä useammin! 🙂

  2. Ihan ohi aiheen, mutta mitä sulla on huulilla näissä kuvissa? 🙂 Olen etsinyt juuri tuollaista sävyä, mutta pari huulipunaostosta jo mennyt metsään ja ollut joko liian oranssi tai rusehtava.

    1. Moikka! Ohessa tuotteet:

      Rajaus: Lily Lolo rajauskynä sävyssä soft nude
      Huulet kauttaaltaan: Lily Lolo huulipuna sävyssä au naturel
      Keskellä huulia: Beauty Act huulipuna sävyssä Barely Bare

      Tätä trioa käytän tällä hetkellä jatkuvasti. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *