Outoja tapoja x 10

Teen todella usein töitä lattialla. Tästä mainitsin Instagram storiesin puolella eilen ja sain muutamalta ihmettelevää viestiä, etteikö takapuoli puudu? Vastaus tähän on, että laitan takapuolen alle aina tyynyn, joten ei puudu ja selällä nojaan sängynreunaan. Lattialla saan tyypillisesti paljon aikaan ja tykkään kun voin levittää kalenterit sun muut paperit siihen ympärille, eikä tarvitse pelätä tilan loppumista. Olin tällainen jo lapsena ja tein läksytkin aina mieluummin lattialla kuin koulupöydän ääressä. Inhoan ylipäänsä istua ns. tavallisella tuolilla kuten ”aikuiset” istuvat ja olenkin aina jonkinlaisella vänkyrällä.

Lankaan hampaani vähintään kerran päivässä läpi ja tämän asian suhteen olen jopa hieman pakkomielteinen! On mielestäni aivan hirveä tunne, mikäli hammaslanka on jäänyt esimerkiksi reissussa kotiin, eikä sitä saa lähikaupasta. Hampaiden peseminen ei riitä puhdistamaan suuta riittävän hyvin, joten lankaus on aivan ehdoton. Pahinta on jos hammasväliin menee jotain häiritsevää kesken päivän, eikä lankaa ole käden ulottuvilla. Usein olenkin turvautunut pankkikortin tai paperin kulmaan ja onnistunut sillä kaivamaan ulos sen minua häiritsevän ruoan tähteen.

Syön kuulemma hitaasti ja jätän esimerkiksi aamiaisen usein lojumaan pitkäksikin aikaa jos uppoudun tekemään jotain muuta mielenkiintoisempaa. Kuulen tästä aika usein etten syö ruokaa kerralla loppuun, vaan sen syömiseen voi mennä todella kauankin. Mielestäni tässä ei ole mitään outoa, sillä tykkään syödä hitaasti ja välillä uppoutua haaveilemaan kunnes taas jatkan. Lämpöisen lounaan kanssa tämä on haastavampaa, sillä ruoka jäähtyy, mutta kylmien ruokien kanssa ihan normaalia enkä ymmärrä miksi se häiritsee muita?

Jätän aina yksin nukkuessa wc:n oven auki, jolloin se peittää postiluukun. Jossain kohtaa aloin nimittäin miettimään, miten postiluukustani näkee suoraan sänkyyni ja jos joku haluaisi sieltä vaikka tirkistellä tai ampua (tiedän, mikä mielikuvitus!), olisin suoraan siinä agendalla. Eli nykyään en tosiaan kykene nukkumaan koskaan niin että postiluukustani näkee sänkyyni, vaan vessan oven on oltava aina auki.

En tykkää yhtään mennä nukkumaan iho rasvaisena tai tahmeana. Eli aina jos olen syystä tai toisesta laittanut vartaloni ihoon jotain voiteita, haluan odottaa niiden kuivumista. Itseäni ällöttää aivan suunnattomasti se tunne kun tahmainen keho osuu peittoon, lakanaan ja tyynyliinaan! Monesti jopa unensaanti on häiriintynyt, mikäli olen levittänyt itseruskettavan voiteen liian myöhään ja se ei olekaan ehtinyt kuivumaan. Olen aina ollut herkkä tällaisille tuntemuksille ja sama pätee muuten kaikkeen, mitä puen päälleni. Kuten olen joskus maininnut, en vaan voi sietää ällöttäviä yhdistelmiä kuten neuletta ja märkää tukkaa tai juuri pesusta tulleita ”kovia” farkkuja, joihin on pakko sujahtaa.

En pysty pyyhkimään muiden pyyhkeisiin. Etenkin jos pyyhe on märkä, ällöttää minua aivan suunnattomasti! Eli hyvin tyypillistä on että pyyhin käteni aina vessapaperiin muualla paitsi kotona. Myöskään käsien kuivattimia en tykkää käyttää, sillä ne levittävät bakteereita. Hassu juttu tähän liittyen on kuitenkin se että omassa kotona voin pyyhkiä kasvoni vaikka vartalopyyhkeeseen – tai oikeastaan ihan mihin vaan. Eli kotona minulla ei ole tätä neuroosia, koska bakteerit ovat omiani.

En syö ikinä leipää ruoan kanssa, sillä leipä on syötävä aina erikseen. Inhoan sellaista että ensin otetaan haarukallinen pastaa, jonka päälle haukataan juustoleipää ja pahinta on jos siihen päälle vielä juodaan piimää tai maitoa! Miltä tuollainen sekoitus suussa oikein maistuu? Ällöttää ihan ajatuskin. Olen aina ollut hyvin tarkka ettei makuja saa sekoitella ja siksi nirsoilen aina näissä jutuissa.

Tämä ei liity ihan jokaiseen päivään, mutta krapulassa INHOAN juoda vettä. Eli toisin sanoen en pysty juomaan ollenkaan kraanavettä ilman oksennusrefleksiä, koska se maistuu niin pahalta! Krapulassa juonkin aina pelkästään mehuja ja maustettuja hiilihappovesiä, tai jos noita ei kaapista löydy, olen ilman nestettä. Toki olo on aina todella kauhea kun en pysty vettä juomaan, mutta tuo on ollut ongelmani niin kauan kuin muistan, enkä usko sen muuksi muuttuvan. Darrassa vesi on vaan pahinta mitä tiedän ja no, darra on yksi pahimmista asioista mitä tiedän.

Keitän aina mieluummin todella vahvaa kuin laihaa kahvia. Eli lisään usein vielä puoli mitallista siitä, mitä olin ajatellut keittimeen laittavani. Kuulin itse asiassa vasta että keitän jotenkin oudosti kahvia, sillä laitan aina vähintään yhden kahvimitallisen yhtä kuppia kohden. Jos siis keitän neljä kuppia, laitan neljä mittaa ja hitusen vielä siihen päälle. Ja aina muuten tulee hyvää kahvia vaikka itse sanonkin! Mielestäni laiha kahvi on vaan jotain niin kammottavaa, että mieluummin ilman kuin sellaista litkua.

Jos ostan irtokarkkeja, ostan niitä aina hieman ”yli tarpeiden”, sillä pahin on sellainen parin namin karkkipussi, joka loppuu saman tien. Eli mieluummin vaikka överisti karkkia ja antaa leffaseuralaiselle loput kuin niin että pussi loppuu kesken. Ylipäänsä tykkään aina ostaa asioita hieman enemmän kuin niukasti. Oli kyse sitten hedelmistä tai vaikka viinistä, ostan aina ennemmin hieman ekstraa kuin juuri sen mitä tarvitsen.

Oliko joukossa juttuja, joihin voitte samaistua?

 

Kuvat: Mikaela

hyvinvointi ihmissuhteet mieli onnellisuus
Kommentit (12)
  1. Hahah siis joo vesi on kamalinta mitä tiedän krapulassa. Parhaiten maistuu appelsiinimehu, tomaattimehu ja Pepsi max! 😀 Myös maustettu tee menee… Itsekin oon hidas syömään, ja tosiaan viikonloppuisin saatan syödä tunnin aamupalaa, kun selaan kännykkää tai katson jotain sarjaa. Leipä ja maito ei myöskään kuulu mielestäni ateriaan, tosin syön leipää tosi harvoin muutenkin. Moni muukin kuullostaa tutulta, tuli mieleen erityisherkkyys, en ole varma olenko erityisherkkä vai vaan ärsykeherkkä, just luin että jos on ärsykeherkkä, ei välttämättä ole erityisherkkä. No mutta herkkä joka tapauksessa ja reagoin voimakkaasti kaikkiin epämukaviin tuntemuksiin…Toisaalta herkistyn myös helposti ilon aiheista ja koen vahvaa empatiaa.

    1. Jep, samoilla linjoilla täälläkin tosiaan mennään. 🙂 Ja joo siis darrassa käy parhaiten nimenomaan appelsiinimehu tai joku limppari! 😀 Limsoja en juo koskaan muuten, mutta darrassa ne ovat ah, niin hyviä!

      Ja olen kyllä molempia, eli niin erityisherkkä kuin ärsykeherkkä. Tosin en ole tutustunut mikäli noista on tullut jotain uutta informaatiota? Mutta molemmista osa-alueista ainakin löydän herkkyyden piirteitä itsestäni. Ja tosiaan epämukavat tunteet tuntuvat todella vahvasti ja noin muutenkin seurailen muiden tunnetiloja ja olen herkkä aistimaan asioita.

  2. Hah, mulla sama tuo vesijuttu krapulassa! Muuten vesi on lempijuomani ja juon sitä litroittain joka päivä, mutta darrassa se ei vaan mene alas ja juon ennemmin maitoa, kahvia tai lähes mitä tahansa muuta. Hassua!

    1. Joo tuo on todella outoa. 😀 Itselläni siis aivan sama, että kaikki muu menee mutta ei vesi!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *