Näemme muut itsemme kautta

Yksi teistä – viisas lukijani, kommentoi taannoin postaukseeni, miten tärkeää on määritellä itse itsensä, sillä ihmiset näkevät toinen toisensa omista lähtökohdistaan ja tuovat peilinä omia kipukohtiaan esille. Olen kirjoittanut peilinä olemisesta jo joskus aikaisemmin, mutta koska tämä kommentti pysäytti uudelleen asian äärelle, halusin nostaa sen pitkästä aikaa esiin. Tätä efektiä olen nimittäin monesti itsekin ajatellut, miten jokainen meistä näkee toinen toisensa eri tavalla ja sen perusteella muodostaa oman totuuden. Vaikka itse tiedän, millainen olen, silti toinen saattaa nähdä minut täysin eri lailla kuin itse näen itseni. Jotain henkilöä saattaa ärsyttää tietyt piirteeni, joita hän peilaa itsensä kautta. Joskus näissä piirteissä saattaa olla viitteitä johonkin sellaiseen henkilöön, jonka kanssa ei ole tullut esimerkiksi menneisyydessä toimeen, tai joka on kohdellut elämässä kaltoin. Aina ei tarvitse olla edes kyse sen kummemmasta käytöksestä, vaan ihan jo pelkkä tyyli nauraa asioille tai vaikka äänenpaino saattavat aiheuttaa meissä reaktion. Itsekin huomaan tätä säännöllisesti omassa elämässä. Välillä edessäni on henkilöitä, joiden käytöstä en yksinkertaisesti siedä ollenkaan tai heissä on jotain todella ärsyttävää, ilman että suoranaisesti edes tiedostan mitä? On myös ihmisiä, jotka saavat minussa aikaan ahdistusta, stressiä tai pelkoa. Näissä henkilöissä on usein viitteitä johonkin kokemaani ikävään, joka reagoi automaattisesti kehossani niin fyysisesti kuin henkisesti.

Erittäin hyvä havainnollistava esimerkki omasta elämästä on se, miten ahdistun jos näen lähisuhteissa (etenkin miespuolisissa) hermostuneisuutta tai kireyttä. Olen maininnut tästä muussakin yhteydessä jo aikaisemmin, mutta pakko nostaa se vielä kertaalleen esiin. Eli toisen henkilön hermostuneisuus laukaisee herkästi itsessäni reaktion vaikka kuinka tiedostaisin, ettei tämä ihminen tule raivostumaan minulle ja kiukku on hänen omaansa. Usein noissa tilanteissa alan toimimaan vaistonvaraisesti, eli yritän kaikin mahdollisin tavoin keventää tunnelmaa (joka muuten saattaa ärsyttää vielä lisää…), ettei toinen hermostu tai saatan vetäytyä toiselle puolen huonetta. Näitä vastaavia skenaarioita on itselläni useampia – osa henkilökohtaisempia ja sellaisia, joissa yhdistelen henkilön käytöstä nykyisyydessä menneeseen. Välillä itseltäni katoaa sellainen todellisuuden häilyvä raja, että tämä tässä näin ei ole sama ihminen kuin se joku henkilö menneisyydestä. On jännä, miten sen tiedostaminen ei aina välttämättä auta, sillä ne samat käytösmallit ovat jossain piilotajunnassa ja aiheuttavat sitten sen reaktion. Ja mitä puolestaan tulee itse reaktioon, se voi olla hyvin kokonaisvaltainen kuten fyysinen jännittyminen ja samaan aikaan henkinen ahdistus tai hetkellinen stressitila, joka päättyy vasta kun tilanne raukeaa.

Peilaamme siis muiden käytöstä itsemme kautta ja se, miten näemme muiden ominaisuudet tai tavat käyttäytyä, ovat paljon kiinni siitä, millaisia olemme ja mitä asioita meille on elämässä tapahtunut. Olen esimerkiksi huomannut, miten toisille oma temperamenttisuuteni on ahdistavaa, kun taas jotkut osaavat ottaa sen huomattavasti kevyemmin – jopa naureskellen. Tässä tullaan myös siihen, miten läheisissä ihmissuhteissa on tärkeää, että kahden ihmisen ominaisuudet ja käytösmallit toimivat mahdollisimman hyvin yhteen. Jos mietitään parisuhdetta, jossa on kaksi erilaista ihmistä ja siellä on vielä kaiken lisäksi täysin vastakkaisia tapoja toimia sekä reaktiivisuutta vastakkaista toimintamallia kohtaan, on mahdollisuus pidemmässä juoksussa onnistua aika minimaalinen. Suhde menee herkästi siihen, että tuomitaan toisen tapaa toimia sen sijaan että pohdittaisiin, miksi tämä tapa aiheuttaa itsessäni tällaisen reaktion? Tässä on myös se riski, että lopulta pyritään muuttamaan toinen ihminen haluamansa kaltaiseksi, tai vastaavasti oma itsetunto murenee, koska koetaan ettei olla riittäviä tai oikeanlaisia omana itsenä. Totuus on mielestäni kuitenkin se, että jokainen täällä on erilainen ja se, miten muut meidät näkevät tai määrittelevät, ei ole totuus joka meidän tulisi omaksua osaksi identiteettiä. Kuten tosiaan vuoden lopussa kirjoitin, minä määrittelen kuka olen – ei kukaan muu ja sama pätee myös sinuun.

Moni myös sanoo, miten toisessa ärsyttävät piirteet saattavat viitata siihen, että ne ovat meissä itsessä tai ne ovat puolestaan sellaisia, joita meillä ei ole, mutta ne haluaisimme. Veikkaan että tässäkin on tosiaan perää ja omasta elämästä esimerkkinä voisin mainita sen, miten inhoan aikataulujen korostamista ja säntillisyyttä, koska olen itse päinvastainen – aina viime tipassa ja todella huono aikataulujen suhteen. Haluaisin siis samaan aikaan olla täsmällinen, mutta jollain tavalla se myös ärsyttää itseäni etenkin silloin, jos toinen korostaa heikkouttani asian suhteen. Myös lyhyt pinna muissa ärsyttää itseäni, koska en itsekään omista lehmän hermoja ja näen heissä palan minua – piirteen josta en itsessäni pidä. Näitä vastaavanlaisia on varmasti monella useita ja mielestäni onkin välillä hauska pohtia niitä muiden ärsyttäviä tai ihailtavia piirteitä itsensä kautta. Että onko niissä tosiaan jotain, mitä itsekin kenties haluaisi tai onko siellä viitteitä johonkin menneeseen?

Ainahan peilaaminen ei tapahdu pelkästään muiden ihmisten läpi, vaan teemme sitä myös ympäristön tai ärsykevirran kautta. Joku paikka saattaa ahdistaa tai rauhoittaa ilman, että tiedostamme selkeästi miksi näin? Tai vaikka joku tietty musiikki aiheuttaa erilaisia reaktioita ilman muistikuvaa, mihin tilanteeseen se on liittynyt. Ihminen on niin mielettömän kokonaisvaltainen, että moni asia taltioituu meihin niin hyvässä kuin pahassa, ilman että aina edes sitä tiedostamme.

Oletteko te huomanneet tällaista peilaamista omassa elämässänne? Tai oletteko kiinnittäneet siihen koskaan huomiota?

 

Kuvat: Iines / edit: minä

hyvinvointi ihmissuhteet onnellisuus ystavat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *