Muuttuneita mielipiteitä x 7
Olin nuorempana aika liberaali mitä tulee huumeiden satunnaiseen viihdekäyttöön. En nyt tarkoita että olisin ollut mikään huumeiden puolesta liputtaja, mutta pidin silloin tällöin tapahtuvaa viihdekäyttöä aika normaalina. Tähän tietenkin vaikutti paljon ympäristö ja ihmiset, joiden seurassa liikuin, sillä juhlinnan yhteydessä tapahtuva kokaiinin käyttö oli tuolloin noissa piireissä hyvin yleistä. Ja tarkennuksena edelliseen – en liikkunut missään katujengeissä, vaan aika päinvastaisissa porukoissa. Mielestäni onkin naivia jos joku vielä tänä päivänä kuvittelee että huumeet ovat pelkästään narkkareiden juttu, sillä niitä käyttää juhliessa aivan tuiki tavalliselta ulospäin näyttävät henkilöt – jopa sellaiset joista ei todellakaan heti uskoisi. Mutta mitä tosiaan tulee nykyiseen kantaani, en pidä huumeita ollenkaan hyvänä juttuna. En tykkää siitä, miten huumeet hallitsevat ihmisiä ja heidän toimintaansa juhlien tai illanvieton aikana (vessassa ravaaminen, keinotekoinen itsevarmuus jne.). Tosin ymmärrän myös sen, etteivät kaikki pidä siitäkään jos ollaan liian humalassa, eli mielipiteitä on monia – toki sillä eroavaisuudella että huumeet ovat laittomia, alkoholi ei. Oikeastaan ainut päihde johon suhtaudun nykyään liberaalimmin alkoholin ja tupakan ohessa, on kannabis. Vaikka en siitäkään henkilökohtaisesti erityisemmin pidä, onhan se nyt satunnaisesti käytettynä varmasti huomattavasti turvallisempaa kuin epämääräiset napit tai jauheet, joista et voi loppupeleissä koskaan tietää mitä ne pitävät sisällään.
Aikaisemmin suhtauduin ympäristöasioihin ja kierrätykseen hällä väliä -asenteella. Vasta viime vuosina olenkin aloittanut jätteiden lajittelun ja valaistunut näissä asioissa. Muistan, miten aikanaan saatoin jopa heittää roskia tienvarsiin ajatellen, että joku ne sieltä kerää. Onneksi sentään second handia rakastin jo parikymppisenä, joten edes jotain olen tehnyt maapallon hyväksi silloin… Nykyään asenteeni on tosiaan aivan päinvastainen ja mietin aina jokaisen roskan kohdalla, minne sen laitan. En voisi kuvitellakaan heittäväni pattereita sekajätteeseen tai ajattelevani, ettei minun teoilla ole merkitystä. Koen että jokaisen tulisi kantaa vastuu ympäristön puolesta ja se on mielestäni jonkinlainen kansalaisvelvollisuus. Vihaksi pistääkin aikuiset ihmiset jotka ajattelevat, ettei mitään ole pelastettavissa tai ettei omilla valinnoilla ole merkitystä!
Jos jotain hieman kevyempää – niin nuorempana ajattelin, ettei minulle sovi minkäänlaiset hatut. Olen aina pitänyt päätäni isona ja siitä syystä moni hattu on näyttänyt mielestäni päässäni oudolta. Nykyään suorastaan rakastan hattuja ja todella usein ilman hattua olo tuntuu orvolta. Okei, myönnän etten edelleenkään hyväksy kaikkia hattuja päähäni istuviksi, mutta suurimman osan kyllä! Kaapistani löytyykin niin Brixtonia, Costoa kuin baskereitakin. Hatut ovat niin tyylikkäitä ja tähän on pakko mainita, kuinka pidän niistä erityisesti miehillä!
Ennen ajattelin että aikaa on loputtomiin – nuoruus kestää ikuisuuden eikä se koskaan pääty. Nykyään huomaan jollain tavalla pelkääväni ajan loppumista ja tuntuu ettei sitä itse asiassa olekaan enää yhtään hukattavaksi. Oikeastaan kaikkeen elämässä suhtautuu vakavammin kuin ennen ja etenkin ihmissuhteissa huomaan ajattelevani, etten halua hukata aikaani mihinkään turhaan jossa ei ole aineksia mihinkään. Sitä on muuttunut vaativammaksi, mikä on tavallaan mielestäni vain ja ainoastaan itsensä kunnioittamista. Vaatiminen on asia, jota en nuorempana uskaltanut tehdä ja nykyään haluan uskaltaa. Kaikki sellainen puolivillainen on niin turhaa ja mieluummin sitä fokusoituu niihin juttuihin, joissa on ainesta johonkin hyvään ja jotka vievät elämässä eteenpäin!
Useampia vuosia sitten suhtauduin bloggaamiseen hieman häpeillen. Vaikka olen kirjoittanut jo 2010 vuodesta lähtien, aikaisemmin blogeja ei samalla tavalla arvostettu kuin nykyään ja koko hommaa pidettiin vähän sellaisena ”pinnallisten” puuhana – ja näin minäkin sen valitettavasti koin. Nykyään näen alan täysin eri tavoin, johon toki vaikuttaa yleinen asennemuutos. Nykyään some työllistää ihmisiä ja sen voima on oivallettu. Tänä päivänä olenkin aina ylpeä kertoessani siitä, mitä teen ja kun huomaan, miten paljon ihmisiä ala kiinnostaa, rakastan puhua aiheesta. Eipä ole vuosiin tullut vastaan henkilöä, joka ei ensitapaamisella olisi tarttunut työhöni ja siitä olisi lähtenyt juttu liikkeelle. Usein näistä asioista saakin aika mielenkiintoisia keskusteluja aikaan ja parasta on, jos voin tavalla tai toisella murtaa jonkun vanhakantaista ajattelutapaa siitä, ettei bloggaaminen voi olla työtä.
En aikaisemmin hengellisistä taustoistani johtuen hyväksynyt eutanasiaa, mutta nykyään hyväksyn. Mielestäni siinä kohtaa kun kivut ovat sietämättömät tai henkilö on parantumattomasti sairas, on hänellä oikeus tehdä päätös elämästään. Tai jos mietitään että joutuisin vaikka itse onnettomuuteen jossa minusta tulisi ns. kasvi, en näkisi mitään syytä siihen että minua pidetään ”väkisin” hengissä. Muistan, miten paljon näin aikanaan terveydenhoitoalalla työskennellessäni hyvin kurjia kohtaloita ja noissa tapauksissa aina mietin, haluaisikohan tämä ihminen oikeasti enää elää? Tai että onko tämä kasvina sängyssä makaaminen, hengityskoneen kautta hengittäminen tai ravinnon saaminen suonen kautta enää ihmisen arvoista elämää? Veikkaan että jos päätös olisi henkilöllä itsellään, tuskin. Toki tiedän ettei eutanasia ole Suomessa laillinen, mutta mielestäni se tulisi laillistaa.
Ajattelin vielä puolisen vuotta sitten, etten ikinä koskaan lataisi Jodelia puhelimeeni. Toisin siinä sitten kuitenkin kävi ja nykyään luen melkein päivittäin Jodelin blogijuoruja. En oikeastaan tiedä mikä minut sai lopulta pyörtämään päätöksen ja toimimaan päinvastaisella tavalla? Koska kuitenkin tiedostan sen, ettei Jodel ole mikään positiivisten juttujen kanava, mielentilan kohotusta sieltä on turha ainakaan hakea. Ehkä sitä sitten jollain tavalla haluaa olla tietoinen siitä, mitä on meneillään ja koska itse luen aika vähän blogeja nykyään, pysyy sitä ainakin perillä siitä, mitä skenessä tapahtuu ulkopuolisen silmin. Toisaalta välillä kyllä kyllästyttää se, miten jengi jauhaa samoista ihmisistä siellä paskaa jatkuvasti, joten sellaisia ketjuja en jaksa edes avata…
Mites, samaistutteko nykyisiin tai entisiin mielipiteisiini?
Kuvat: Mikaela
Samaa mieltä kaikessa, paitsi tuo Jodel on mulle ihan vieras käsite 🙂 Sun kanssa olisi mielenkiintoista vaihtaa enemmänkin ajatuksia 🙂
Tuo Siirin kommentti lähti vähän lapasesta. Olen nähnyt videoita jossa ihminen on käytännössä kasvi, joka ei ymmärrä tästä maailmasta mitään ja on kytkettynä koneeseen loppuelämäksi, mielestäni siinä ei vaan ole mitään järkeä… Mummoni sairasti Alzheimerin ja muisti meidät melkein loppuun asti ja puhui meidän kanssa, vaikkei enää liikkunut kuin pyörätuolilla viimeiset kuukaudet ja viimeisenä viikkona ei enää tunnistanut eikä puhunut mitään. Mielestäni nämä on 2 aivan eri asiaa. Ja tietenkään eutanasiaa ei tulla soveltamaan itsemurhaa toivoviin potilaisiin. Itsemurhaa yrittävä on yleensä kovasti masentunut ja vaikeastakin masennuksesta voi parantua ja saada elämänsä takaisin, tiedän tämän kun olen nähnyt lähipiirissä, sulla ei taida olla mitään käsitystä tästä. Samoin ahdistus, olen itsekin sen kokenut voimakkaana ja yleensä se liittyy fysiologisiin ongelmiin (liikaa kofeiini, alkoholi, raudan ja muiden hivenaineiden kuten magnesiumin puute, hormonaaliset vaihtelut), nämä kaikki on hoidettavissa kunhan jaksaa etsiä sitä apua.
Itse en kannata eutanasian laillistamista. Vaikkakin joissain tapauksissa eutanasia tuntuisi parhaalta ratkaisulta, sen laillistaminen tuo paljon eettisiä ongelmia. Moni sekoittaa saattohoidon ja eutanasian keskenään. Saattohoitoa nimenomaan on se, että esimerkiksi irroitetaan hengityskoneet eikä pidetä väkisin hengissä. Lisäksi tietenkin taataan että kipulääkkeet ovat niin voimakkaat, ettei tästä koidu kipua. Eutanasia on myös ristiriidassa lääkäreiden etiikan kanssa. Lääkärin tärkein tehtävä on suojella elämää ja tehdä kaikkensa sen jatkumiseksi, joten miten ristiriidassa tämä onkaan eutanasian kanssa?
Lisäksi jos otetaan esimerkiksi A) ”kasviksena” makaava henkilö, joka silti nauttii elämästään ja haluaa arvokkaan kuoleman(saattohodon) vs. B) masentunut 18v, joka ei voisi kuvitellakaan jatkavansa elämäänsä ja täten vaatii eutansiaa. Kummalla näistä olisi paremmat perustelut eutanasialle? Lisäksi usein eutanasiasta päättävät potilaan läheiset, ei potilas itse, joten tämä on mielestäni eettisesti väärin.
Miten käy vanhusten? Vanhusten hoito huononee resurssien puutteessa -aletaanko eutanasiaa ”hyödyntämään” vanhuksiin, jotta valtio säästää tästäkin? Eikö olisi sitten järkevää esimerkiksi kaikki alzheimer-diagnoosin saaneet suostutella eutanaisaan, sillä kuolevathan ne joka tapauksessa lähivuosina? Tämä luo valtavat paineet vanhuksille ja syyllisyyden tunteen päätöksestä jatkaa elämää.
Miten ristiriidassa onkaan se, että henkisesti sairas ihminen yrittää itsemurhaa, mutta sairaalassa lääkärit tekevät kaikkensa tämän potilaan hengissä selviämisen hyväksi, mutta eutanasiassa lääkäri voi hoitaa puolestasi tämän ”itsemurhan”. Eikö silloin henkilön itse tekemä itsemurha ole myös hänen oma päätöksensä elämän jatkamisesta ja siten ”arvokas kuolema”.
Lisäksi olen pohtinut sitäkin, että kumpi on painavampi syy eutanasialle; henkinen vai fyysinen tuska!? Itse väitän että henkinen tuska voi olla moninkertaisesti kamalampaa kuin fyysinen tuska. Miksi eutanasia olisi hyväksytympi fyysistä tuskaa sairastaville? Fyysiseen kipuun sentään on olemassa kovat kipulääkkeet, toisin kuin masennukseen eivät välttämättä masennuslääkkeet auta.
Kannattaa lukea niistä maista, joissa eutanasia on laillistettu, että millaisia eettisiä ongelmia tästä on syntynyt. Nuori urheilija ilmoitti vaativansa eutanasiaa, sillä kertoi ahdistuksensa olevan niin suuri ettei jaksa enää jatkaa elämää. Kuitenkin julkisuuden henkilönä hänen päätöstään kauhisteltiin, eikä juuri kukaan olisi hyväksynyt tätä hänelle. Miksi?? Onko hänen elämänsä arvokkaampi kuin muiden koska on julkisuuden henkilö ja ”menestynyt”?