Miten selvisin masennuksesta?

Eilen vietettiin maailman mielenterveyspäivää, jonka tiimoilta jäin pohtimaan mielenterveyttä ja henkilökohtaista kokemustani masennuksesta. Enpä olisi nimittäin muutama vuosi sitten uskonut, että joudun tässä kohtaa elämää itsekin toteamaan käyneeni jonkin asteisen masennuksen läpi, sillä aikaisemmin pidin masennusta naivisti mentaalisesti herkempien sairautena. Ajattelin, että kykenen itse hallitsemaan mieltäni ja helposti ylläpitämään sen hyvinvointia. Pidin itseäni myös sellaisena selviytyjäsieluna, joka ei yksinkertaisesti kärsi masentavista ajatuksista muutamaa päivää pidempään, saatikka anna niille valtaa. Toisin kuitenkin kävi ja omalla kohdallani masennus tuli kirjaimellisesti puskista ja pikkuhiljaa. Meni pitkään että sen itselleni myönsin ja edelleen asiasta puhuttaessa huomaan jollain tapaa vähätteleväni kokemustani. En mielelläni nosta sitä keskusteluissa esiin, tai oikeastaan edes puhu asiasta sen oikealla nimellä. Välillä mietin, onko kyse häpeästä tai siitä, että edelleen jossain takaraivossani niputan masennuksen epäonnistumiseen?

Masennus ei aina näy päällepäin, kuten kesäkuussa kirjoitin. Iloinen hymy tai nauru eivät välttämättä kieli hyvästä olosta, vaan kaikki tuo voi olla myös pakokeino ihmisten edessä. Omien kokemusten myötä olen oppinut, ettei koskaan pidä olettaa mitään ihmisten henkisestä tilasta ulkoisen käytöksen perusteella. Se porukan suupaltti saattaa kärsiä yksin ollessa ahdistuskohtauksista, eikä masennus ole pelkästään sisäänpäin kääntyneiden sairaus. Masennukseen voi sairastua kuka tahansa – samalla tapaa kuin vaikka syöpään. Uskon että geenit kyllä vaikuttavat, eli esimerkiksi suvussa kulkeva masennus periytyy todennäköisemmin kuin jättää periytymättä. Pääpointti on kuitenkin siinä, ettei kukaan meistä ole suojassa masennukselta. Tästä syystä on mielestäni tärkeää että aiheesta puhutaan! Kun tietoutta on riittävästi, kykenemme tunnistamaan masennuksen oireet ajoissa, eikä tilanne etene pahaksi. Tietoisuus tuo myös avun lähemmäs, eli avun hakeminen ei enää tunnukaan nololta tai vaikealta kun asiasta puhutaan ja se on normalisoitu.

Itse uskon että masennuksen taustalla on aina jotain. Oli kyse sitten geeniperimän mukana kulkevasta alttiudesta tai elämänkokemusten tuomista vaikeuksista, masennukseen liittyy lähes aina jotain syvempää. Usein tämä jokin on liitännäinen jo elettyyn elämään, lapsuuteen tai piilotajuntaan. Meillä ihmisillä saattaa olla olemassa olevana asioita, joiden todellisuuden olemme kokonaan kieltäneet. Nämä asiat usein alkavat eletyn elämän myötä oireilemaan ja toistuessaan aikuisena esimerkiksi ihmissuhteiden kautta elämässämme, saattavat ne nostaa lapsuuden traumat pintaan. Tokikaan en ole lääkäri, eli en väitä tietäväni aiheesta kaikkea, mutta uskon siihen että useimmiten masennuksen taustalla on käsittelemättömiä asioita, vakavia traumoja, surua, vihaa tai pelkoa. Tästä päästäänkin siihen omaan selviytymiskeinooni, eli terapiaan. Veikkaan että ilman terapiaa en olisi selvinnyt – en ainakaan näin hyvin. Pidänkin hahmoterapiaan hakeutumista parhaana päätöksenä sen jälkeen, kun rohkenin myöntää itselleni etten enää jaksa tai kykene selvittämään tilannettani yksin.

Tiedän ettei kaikkien kohdalla hommat mene yhtä jouhevasti kuin ne kohdallani menivät, ja sain jo ensimmäisistä terapiakäynneistä apua. Jos olisin odotellut yhtään pidempään, en tiedä olisinko pisteessä jossa nyt olen. Parantuminen alkoi kuitenkin pikkuhiljaa ja itselleni oli hyvin tärkeää että tiesin saavani apua itse ongelmaan, enkä turruttavani mieltä lääkkeiden avulla. Ja tässä kohtaa on mainittava, että ymmärrän hyvin jos lääkityksen haluaa aloittaa tukemaan terapiaprosessia! Eli älkää ymmärtäkö väärin, kukin tekee valintansa ja joskus lääkitys on melkeinpä pakollinen. Omalla kohdallani masennus ei kuitenkaan ollut vaikea vaan veikkaisin, että jotain lievän ja keskivaikean väliltä – kenties melankolinen masennus (siihen kaikki oireeni siis täsmäsivät). Diagnoosiahan en siis koskaan saanut, sillä en hakeutunut terveydenhuollon piiriin vaikka näin jälkikäteen mietittynä, olisi ehkä kannattanut. Toisaalta olen tyytyväinen että hakeuduin terapiaan omakustanteisesti, jonka vuoksi pääsin sinne saman tien siinä kohtaa, kun otin härkää sarvista ja perheenikin minua siihen kehotti. Usein jonottaminen varmasti pahentaa oireilua ja veikkaankin että nimenomaan tuokin saattoi olla kohdallani se merkittävä tekijä sen suhteen, ettei mielentilani päässyt enää pahenemaan.

Kuluneena kesänä kärsin muutamaan otteeseen lyhyistä ajanjaksoista, kun elämä tuntui jälleen ankealta ja olo oli innoton kaikkea tekemistä kohtaan. Muistan miettineeni palaako se sama olo takaisin, mutta onneksi kyse oli loppupeleissä vain hetkellisestä melankolisuudesta. Masennuksen jälkeen sitä kuitenkin jollain tavalla pelkää aina silloin, kun olo tuntuu henkisesti pahalta tai innottomalta. Vaikka hyvin tiedostan, että elämään kuuluu niin iloa kuin surua, silti masennuksen kokeminen on jättänyt jälkensä. Sitä kun ei vaan voi verrata normaaliin pettymyksen tunteeseen, vaan kyseinen tunne on pelottavan kokonaisvaltainen. Lohdullista on kuitenkin se, että masennuksesta voi parantua. Aivan sama mistä masennuksen muodosta kärsit, toivoa on. Tärkeintä on hoitaa mieltä ja pyrkiä löytämään ne syyt masennuksen taustalta. Kun saamme vastauksia ja ymmärrystä, se useimmiten auttaa aika tavalla! Itse sanoisin tärkeimmiksi masennuksen hoitokeinoiksi puhumisen, toisen ihmisen kuuntelevat korvat (ei mieluiten ystävä, sillä ystävän rooli ei ole olla terapeutti), oman hyvinvoinnin tukemisen liikunnan sekä ravinnon turvin, säännöllisen elämänrytmin, riittävän unen (masennus aiheuttaa usein univaikeuksia) ja tarvittaessa lääkehoidon. Mikäli olet masentunut, suosittelen välttämään alkoholia, sillä alkoholi on depressantti ja sen on todettu olevan vahvasti yhteydessä masennukseen.

Neule second hand / Farkut H&M (vanha malli)

Yksi asia jonka haluan tässä lopussa vielä esiin nostaa, on lievä pitkään jatkunut masennus eli dystymia. Se on tänä päivänä hyvin yleinen masennuksen muoto, johon valitettavan harvoin puututaan samalla tapaa kuin vaikeampiin masennuksen muotoihin. Masennuksesta puhuttaessa jollain tapaa edelleen oletetaan, että apua kaipaava on nimenomaan lähestulkoon vuoteen oma ja vaikeassa jamassa. Tässä kohtaa unohdetaan että samalla tavalla pitkään jatkunut lievä masennus saattaa syödä ihmistä, vaikka hän säilyttäisi työkykynsä ja olisi näennäisesti kunnossa. Eli se mitä haluan sanoa, on että avun hakeminen lieväänkin masennukseen on yhtä hyväksyttävää, eikä siitä tarvitse selviytyä yksin! Jos paha olo on jatkunut muutaman kuukaudenkin ajan päivittäin, älä pelkää kääntyä avun puoleen.

Omasta kokemuksesta – joskus on suurta vahvuutta myöntää heikkoutensa. Ja vaikka olemassa olisikin sinua enemmän apua tarvitsevia hyvin vaikeasti masentuneita, tässä asiassa on lupa ajatella itsekkäästi ja laittaa oma mielenterveys etusijalle. Masennuksen kohdalla neuvonkin rohkaistumaan avun hakemisen suhteen, vaikka oma mieli vähättelisikin tilannetta. Usein tuossa kohtaa kun oman avun tarpeen vielä tunnistaa, asialle on mahdollisuus tehdä huomattavasti enemmän.

Tsemppiä kaikille masennuksen kanssa kamppaileville ja muistakaa, että te olette vahvempia kuin tuon mielenne mörkö. <3

 

Kuvat: Iines / edit: minä

Kommentit (5)
  1. kuulostaa tyhmältä, mutta yksi asioista mikä tuki omaa matkaani erittäin vaikeasta masennuksesta (kontekstia: en syönyt, peseytynyt, makasin vain kaikki päivät ja itkin jos jaksoin) lievään, suurinpiirtein hallinnassa olevaan masennukseen, on terapian lopettaminen. sen tajuaminen, missä kohtaa se ei enää palvele. kun terapiakäynneiltä poistuessani olo ei ollut parempi kuin aikaisemmin, vaan päinvastoin. kun ahdisti ja itketti mennä terapiaan tai olla siellä. en halunnut puhua mistään, koko juttu tuntui pakottamiselta ja terapeutti turhalta ja epäpätevältä.

    terapia toi apua akuutimpina aikoina, kun vain tarvitsin jonkun jolle purkautua ja valittaa. en kuitenkaan ole yhtään avautujatyyppiä, erittäin kaukana siitä vieläpä, ja vointini on lähtenyt dramaattisesti nousuun sen jälkeen kun lopetin terapian. tämä olisi myös tunnustettava fakta; ikuisuuksiin ei terapiaa tarvitse jatkaa ja kaikilla se EI toimi eikä ole paras hoitomuoto – kukaan lääkäreistäni ikinä ei vaan ole tuntunut sitä ymmärtävän.

    toki terapioita on monenlaisia, ja useimpia perinteinen puheterapiakin tuntuu auttavan. en siis missään nimessä halua muuta kuin kannustaa ihmisiä hakemaan apua ja hakeutumaan terapiaan! mutta itse toivon, että olisin jo aikaisemmin uskaltanut lopettaa terapian, kun se ei enää minua palvellut. minulle parempia hoitomuotoja ovat olleet itse tilanteeni pohtiminen ja ajatusmallien muokkaaminen, terveelliset elämäntavat ja ulkoilu. perusjuttuja, jotka eivät vakavaan masennukseen auttaneet, mutta kun siitä pääsin yli, ne toivat ison harppauksen ja toivon takaisin normaaliin elämään.

    1. Mielenkiintoinen pointti. Olet oikeassa, välttämättä kaikille terapia ei tosiaan ole se kaikista toimivin parannuskeino vaikka niin ehkä olettaisikin… Hienoa jos olosi on parantunut ja fiilis nyt tosiaan parempi. <3 Se on tärkeintä, keinoista viis.

      Itsehän lopetin terapian muutama viikko sitten kun tunsin, ettei se enää palvellut itseäni. Olisin voinut mennä vielä syvemmälle kuten terapeuttini kanssa puhuimme, mutta omalla tavallaan halusin nyt keskittyä elämään tätä hetkeä. Kun ne asiat joiden vuoksi terapiaan hakeuduin tulivat ratkaistuiksi ja mieli on ollut jo pitkään hyvä, tuntui tämä oikealta vaihtoehdolta. Tämä on kuulemma tyypillistä ikäisilleni, kun elämä on vasta alussa. Sitä ikään kuin haluaa elää ja katsoa mitä tapahtuu… Terapiaanhan voi aina palata.

      Ihanaa viikonloppua sinne! <3

  2. Eilen kirjoitit, että olet aikaisemmin syönyt vähän ja yksipuolisesti ja tänään tuot esille mielenterveysasioita.

    Niukka ruokavalio, tehokas liikunta ja säännölliset kuukautiset voivat altistaa vitamiinien ja kivennäisaineiden puutostiloille ja oireina on väsymystä, uupumusta ja matalaa mielialaa.

    Kannattaa käydä tarkistamassa rauta, B12, A-vit, D-vit ja folaattiarvot.

    Erityisesti varastoraudan eli ferritiinin tulisi olla yli 50, jotta raudanpuutos voidaan sulkea pois. Kannattaa muutenkin tarkistaa analyysitulokset itse vaikka lääkäri olisi asiasta mitä mieltä.

    1. Hei, näiden asioiden välillä on siis pidempi aikaväli, olisi varmaan pitänyt tuoda selkeämmin esiin. Eli noita ihmeellisiä ruokavalioita noudatin nuorempana – parikymmppisenä siis ja masennuksesta kärsin viime kesästä lähtien, olen nyt 31-vuotias. Omalla kohdallani vaikea eroprosessi oli merkittävin tekijä masennuksen suhteen, joka puolestaan laukaisi paljon muutakin mm. lapsuudesta mielen päälle. Tuo on aika laaja kokonaisuus, mutta ruokavalio ei liittynyt tähän ajanjaksoon millään tavalla. Huomasin eron voinnissa hyvin selkeästi terapian aloitettuani ja siihen ei paljon rauta-arvot vaikuta, mutta hyvä huomio! Tärkeää on pitää tuostakin puolesta huolta. 🙂

      Käyn verikokeissa säännöllisesti enkä tosiaan tällä hetkellä kärsi mistään terveydellisistä ongelmista, kuten väsymyksestä tai suorituskyvyn laskemisesta. Nyt puhutaan paljon tuosta raudasta, mutta koska itselläni ei ole mitään oireita en näe mitään syytä epäillä raudanpuutosta – tai muitakaan puutostiloja. Vielä korostaakseni, olen viime vuodet kyllä syönyt täysin normaalisti ja normaalia ruokaa, tosin lihaa välttelen ekologisista syistä (ja nyt ilmastoraportin jälkeen muuten laitoin lopullisesti boikottiin). Mutta näin olen tosiaan syönyt jo pari vuotta ja huolehdin siitä, että saan kaiken tarvitsemani kasvisruokavalion puitteissa.

      Mukavaa viikonloppua! 🙂

    2. Hienoa, että olet tarkastanut vitamiini- ja hivenainearvosi verikokeilla. Ferritiinin on hyvä olla 70 µg/l, jotta raudanpuute voidaan poissulkea.

      Raudan lisäksi, folaatin, jodin, D-, A- ja B12-vitamiinien puutostiloja esiintyy vielä nykyäänkin vaikka elämme hyvinvointivaltiossa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *