Mitä löytyy meidän joulupöydästä?

Aatto on nyt taputeltu ja täällä ainakin on oikein hyvinsyönyt ja levännyt olo. On tullut nukuttua aika hurjia kahdentoista tunnin yöunia, käytyä mielenkiintoisia poliittisia keskusteluja, sekä ennenkaikkea ruokailtua hyvin. Ruokavalio on poikennut hyvin paljon siitä perinteisestä mutta näinhän sen jouluna kuuluukin mennä.

Kirjoittelin teille ennen joulua tekstin joulusyömingeistä ja siitä, kuinka säilyttää se hyvä balanssi ja rentous myös joulunpyhien ajan ilman morkkiksia. Itselleni tämä joulu on kaikinpuolin ollut sellainen kokonaisvaltainen levähdyksen paikka. Useimmat joulut on suhattu paikasta toiseen mutta nyt on saanut vaan nautiskella ja olla. Myös ruokailujen suhteen on tullut nautittua kaikesta valmiista ja joulupöydästämme onkin löytynyt valehtelematta jotain jokaiseen makuun. Kalkkunaa, lohta, rosollia, erilaisia itsetehtyjä laatikoita ja makeapuolikin on ollut oikein nappi. Jouluna en ole myöskään noudattanut mitään erityisruokavaliota, jonka on tuntenut kyllä kropan toimivuudessa. Moni sanoo, että kyllä se keho vaan voi paremmin, kun syö kaikkea mutta ei se näin kaikilla mene. Maito on omalla kohdallani se paha, mutta eihän joulua ole ilman suklaata?

IMG_4907IMG_4903

Meillä joulupöydässä syötiin kalkkunaa kinkun sijaan, mikä sopi itselleni vallan mainiosti. Olen jo pitkään elänyt pääosin kasvisruokavaliolla mutta satunnaisesti syönyt lihaa jos tarjolla on ollut laadukasta sellaista. Itse en ole kotona enää aikoihin lihaa laittanut, enkä sitä erityisemmin ole kaivannutkaan. Joulunkin olisi tietysti voinut vetää vaan laatikoilla ja rosollilla, mutta sinappifanina mun teki kovasti mieli siihen kylkeen kuivakkaa kalkkunaa ja sitä siis söinkin. Tässä tullaan sen asian äärelle, että jos mieli tekee niin mielestäni silloin pitää syödä. Jos tahtoo syödä sitä makeaa jouluna niin turhaa sitä alkaa pipoa kiristämään. Omaan mahaanikin on uponnut ihan mukavasti Toffifeeta, konvehteja, sekä erilaisia Parrotseja. Irtokarkit eivät ole kuuluneet meidän jouluumme ja niitä kyllä huomaan yhä harvemmin ja harvemmin kaipaavanikaan.

Meidän joulussamme ruoka ei ole kuitenkaan ollut siinä pääosassa. Kukaan ei ole ravannut yöllä jääkaapilla rääpimässä kalkkunaa, vaan ruokaa on syöty joulupöydässä, ennen kaikkea yhdessä nautiskellen. Ollaan suunnilleen kerran vuodessa saman pöydän ääressä, joten tilanne on aika speciaali siinä mielessä. Myös itse osaa arvostaa valmista katettua pöytää, koska oman nokan edessä sitä harvemmin näkee. Jos ruokaa haluaa valmistaa, se tulee tehdä itse. Vaikka tavallaan pidänkin itse puuhasta niin silti valmishan on aina valmis. Ja kotona tehty on aina kotona tehtyä verrattuna ravintolaruokaan.

IMG_4913IMG_4929

Joulu toki jatkuu tästä vielä parin päivän ajan ja edessä on lisää rentoutumista, ruokaa ja oleilua. Huomenna jatketaan matkaa Etelä-Pohjanmaalle, josta sitten sunnuntaina takaisin työmoodiin. Sain joululahjaksi Läsnäolon voima -kirjan, jonka aijon lukea tässä paripäiväisten aikana. Toivoin juuri tätä kirjaa, sillä olen kuullut siitä todella paljon hyvää. Oma ongelmani on jo pitkään ollut keskittymisen puute ja se, että en ole aina läsnä kaikessa mitä teen tai tilanteissa joissa olen. Saatan kuunnella mutta en kuitenkaan kuuntele. Toivon, että kirja antaa minulle jotain uutta vuoteen 2016, jota täällä ainakin jo odotetaan mielenkiinnolla. Uusi vuosi tietää aina kaikkea uutta, lupauksien kera.

Kuinkas teidän joulu on sujunut? Joko siellä on joulukiintiö täysi vai vieläkö nautitte pyhistä? 🙂

Ihanaa joulupäivää! Me suunnataan kohta kävelylenkille ja sitten taas joulupöytään. <3

Kommentit (4)
  1. Sanna/Beauty Box
    25.12.2015, 23:06

    Joulu maalla perinteisin menoin. Vielä jaksaa lepäillä muutaman päivän mainiosti. Ihanaa joulua sinne<3

    http://onmyway.fitfashion.fi/

  2. Täällä kans vatsassa kyllä tuntuu ja näkyy, että suklaata on tullut naposteltua pitkin päivää. Itselläni ruokavaliona gluteeniton ja laktoositon ja näitä olen kyllä muuten noudattanutkin (herkkuja lukuunottamatta ;-)).

    Kivaa loppujoulun aikaa sinne ja hyvää uuttavuotta!

    1. Hahah, no kyllä. 😉 Mutta joulu on kerran vuodessa.

      Samoin sinnekin, vielä on päiviä aikaa nautiskella. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *