On my way
On my way

Miksi matkustaa Malediiveille?

Malediivit mielletään yhdeksi maailman kauneimmista paikoista eikä turhaan. Juuri viikon Lankafinolhun palmujen ja kirkkaiden vesien äärellä viettäneenä en voi kuin allekirjoittaa kaikki lukuisat suitsutukset Malediivien upeudesta. Kyseessä on todellakin paratiisi, jollaista ei ihan joka päivä näe. Vaikka useampi saarista onkin resorttien omistuksessa ja siksi ns. turisteille tehtyjä, on saarilla kuitenkin vahvasti kaunis luonto esillä. Itse en ainakaan kertaakaan kokenut, että olen nyt jossain turisteille ”tehdyssä” paikassa kuin oikeastaan vaan silloin, kun kävimme syömässä ravintoloissa. Muuten luonto on hyvin vahvasti läsnä ja se hiljaisuus rannoilla – se on aidosti sellaista jota ei aivan joka paikassa pysty kokemaan. Tämän hiljaisuuden kunnioituksen huomasi myös muista turisteista, sillä yleinen ilmapiiri oli niin rauhaisa. Missään en nähnyt kännissä riehuvia ihmisiä tai muutenkaan sopimatonta käytöstä.

Koska Malediiveista muotoutui tämän reissun perusteella ehdottomasti kohde, jonka muillekin saarille haluan vielä tulevaisuudessa matkustaa, kasaan nyt teille ne syyt miksi näin. Mitkä ovat mielestäni niitä asioita, joiden vuoksi Malediiveille kannattaa matkustaa ja kokeilla kohdetta vaikka sen perinteisen Thaimaan Krabin tai Phuketin sijaan.

Kauneus ja luonto

Vielä kertaalleen on mainittava, että Malediivit ovat ehkä kaunein koskaan näkemäni paikka. Malediiveilla riittää valkoista hiekkarantaa ja kirkasta vettä matkustat sitten mille saarelle tahansa. Luonto on vahvasti läsnä myös siinä mielessä, että vedessä näkee jos jonkinlaisia kaloja (myös ihmiselle vaaratonta blacktip haita, jota me alkuun säikähdimme) ja maalla puolestaan liskoja sekä rapuja. Myös lepakot ovat tuttu näky Malediiveilla etenkin ilta-aikaan. Palmut ovat vihreitä ja kasvillisuus noin muutenkin vehreää ja eloisaa. Trooppisen kostea ilmasto pitää kasvillisuuden hengissä kuumuudesta huolimatta.

Ei aikaerorasitusta

On hyvin harvinaista että voit matkustaa Malediivien kaltaiselle paratiisisaarelle ja aikaero on vaivaiset kaksi tuntia – eli käytännössä ei mitään. Jetlageista ei siis tarvitse kärsiä mikä helpottaa huomattavasti etenkin vain viikon mittaista lomaa. Itse en meinannut tätä alkuun uskoa, sillä olin aivan varma että aikaero olisi ainakin kuusi tai seitsemän tuntia!

Sujuvat lennot

Veikkaan monen kuvittelevan, että Malediiveille on työläs lentää ja joudut matkustamaan useamman vaihdon kautta. Me onnistuimme löytämään Qatarin kautta lennot Dohan kautta ja Dohassa vaihtoaika oli ainoastaan pari tuntia molempiin suuntiin. Lennot menivätkin oikein mukavasti kahdessa pätkässä (yhteensä välilaskuajan kanssa 12 h/suunta) ja Qatarin lentoyhtiö oli itselleni kyllä enemmän kuin positiivinen yllätys! Ja jos joku kuvittelee, että lennot ovat jotenkin tähtitaivaallisissa hinnoissa, niin me maksoimme niistä n. 500 €/hlö ja hintaan sisältyi 30 kg painava matkalaukku. Suosittelen siis lämmöllä Dohan kautta Malediiveille lentämistä mutta vinkkinä myös, että samaisen välilaskun kautta pääsee kätevästi ja edullisesti myös Balille! Noita lentoja tuli siis katsottua jo aikaisemmin ja Qatar näyttäisikin olevan nyt suosittu sekä edullinen lentoyhtiö etenkin Aasian suunnalle tehtävillä kaukolennoilla.

Huolettomuus

Malediivien saaret ovat ennen kaikkea huoletonta lomaa kaipaavien unelmakohde! Jos siis kaipaat lomaa hektisestä arjesta ja haluat maata aurinkotuolissa ilman huolen häivää, ovat nämä paratiisisaaret oiva kohde nimenomaan tuollaiseen lomaan. Tuolla on helppo unohtaa arjen stressi ja kiireet kun päivät ovat aikatauluttomia. Saarella ei myöskään ole nähtävyyksiä kauniita rantoja lukuun ottamatta, joten mitään stressiä siitä että tulisi kiertää museot tai nähdä nähtävyyksiä ei yksinkertaisesti ole. En yhtään enää ihmettele, että Malediivit ovat häämatkalaisten suosikki kohde, sillä tuolla on tilaa, aikaa ja resursseja kutea eikä kukaan katso pahalla ällö söpöjä hellyydenosoituksia. Toisaalta positiivinen yllätys oli myös se, että kyllä siellä oli muitakin kuin pariskuntia. Kohde sopii siis ehdottomasti niin tyttöjen rentoutumisloman kohteeksi kuin vaikka lapsiperheellekin.

Siisteys

Tietenkin riippuu saaresta mutta ainakin resorttien saaret ovat varmasti niistä jokainen hyvin siistejä. Roskia ei ole ympäriinsä ja luontoa todella kunnioitetaan. Itselleni jäi siis kuva hyvin puhtaasta ja siististä paikasta vaikka varmasti pääkaupunki Malé saattaakin olla jo täysin muuta. Mehän alkuun mietimme, että menisimme viimeiseksi yöksi Maléen mutta tulimme siihen lopputulemaan, että ehkä se on näin kahtena naisena hieman turvatonta. Kaupungin rosoisuus olisi kuitenkin omalla tavallaan kiehtonut mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla jos vaikka matkustan mies seurassa? Itseäni ylipäänsä kiinnostaa myös saaret jotka eivät ole resorttien omistuksessa, joten nekin olisi joskus kiva nähdä!

Lämpö

Jos kaipaat aurinkolomaa Suomen kylmyyden keskelle, ovat Malediivit loistava kohde. Malediiveillahan on lämmintä ympäri vuoden eikä kylmyyttä tarvitse pelätä. Sadekaudellakaan vettä ei tule mitenkään hurjan paljon vaan sadekuurot ovat trooppisia ja kestävät tosiaan hetken kerrallaan. Meidän aikana vettä tuli yhtenä iltana ja muutamana yönä mutta muuten oli aurinkoista tai jos ei paistanut niin silti pilvistä mutta lämmintä. Jos jotain kuitenkin tuosta kuumuudesta niin se on paikoitellen aika tukahduttavaakin. Aurinko on hyvin kuumaa joten herkästi palavien kannattaa kyllä suojautua hyvin! Vaikka itsekin käytin 30 suojakerrointa paloin selästä ja muutamista satunnaisista kohdista, joista vedenkestäväkin aurinkovoide oli hikoillut pois.

Mahdollisuus myös budjetilla matkustamiseen!

On yleinen harhaluulo ajatella, että Malediivit ovat vain rikkaiden etuoikeus. Kuten tosiaan mainittu, lennot voi saada jopa 500 eurolla tähän ei tyypilliseen sesonkiaikaan (pahin sesonki ja kalleimmat hinnat ilmeisesti joulu-tammikuussa). Mitä itse majoituksia ennen matkaamme selailin, on siellä monenlaista hintatasoa eli viikon majoituksen voi saada parilla sataa mutta siitä voi pulittaa myös jopa 35 000 euroa. Me majoituimme viiden tähden Paradise Island Resortissa, sillä onnistuimme löytämään bookingin kautta hyvän tarjoushinnan. En kuitenkaan ole missään nimessä mikään viiden tähden majoittuja, eli yhtä lailla olisin voinut olla vaikka kahden tai kolmen tähdenkin majoituksessa jos sopiva olisi löytynyt. Malediiveille matkustaessa kannattaa myös huomioida saarten etäisyys lentokentästä. Monelle edullisemmalle saarelle saattaa olla hyvin pitkä matka, jonka vuoksi majoitusten hinnatkin ovat usein edullisemmat. Saarien suhteen on eroa myös siinä, kuinka siellä saa ottaa aurinkoa bikineissä. Tuo kannattaa ehdottomasti tarkistaa, sillä islamin uskosta johtuen se ei ole jokaisella saarella suotavaa! Meidän saarella islam ei näkynyt oikeastaan mitenkään sillä moskeijakin oli jossain ”piilossa” mihin me emme ainakaan kertaakaan eksyneet.

Jokaiselle jotain!

Malediivit ovat kokonaisuutena hyvin moninainen kohde. Voit matkustaa resorttiin täyshoitoon jos kaipaat  pelkkää löhölomaa ilman aikataulutusta mutta mahdollisuus myös tutkivampaan reppureissaamiseen löytyy. Itseäni kiehtoo ajatus siitä, että tulevaisuudessa lähtisin tuonne vielä reppu selässä kiertelemään eri saaria. Malediivit ovat siis ehdottomasti kohde, josta löytyy niin rentoutumismahdollisuus kuin myös mahdollisuus tutkia ja tutustua erilaisiin saariin sekä niiden kulttuuriin. Itse olen matkustajana siinä mielessä moninainen että voin ottaa rennommin mutta myös tutustua asioihin vähän matkaseurasta ja niistä matkan tavoitteista riippuen. Vaikka onkin ihanaa nähdä paljon ja tutustua uusiin kulttuureihin niin silti pakko sanoa, että myös aivot narikkaan loma on toisinaan aivan paikallaan! Viikko saarella ilman sen suurempia velvollisuuksia oli aika ihanaa ja nyt olo on kyllä totaalisen rentoutunut.

Olen tosiaan kokonaisuutena matkaan hyvin tyytyväinen ja voisin ehdottomasti lähteä uudestaan! Moni asia kohteessa yllätti positiivisella tavalla ja vaikka en olekaan pienestä pitäen haaveillut Malediiveille matkaamisesta, voisi sitä kai sanoa että nyt on ainakin tullut yksi todellinen paratiisisaari nähtyä. Jos teillä heräsi jotain kysymyksiä kohteeseen liittyen – ihan mitä vaan – kyselkäähän ihmeessä! Jonkin verran olette kysymyksiä tässä matkan varrella eri somekanavien kautta esittäneetkin mutta jos vielä herää jotain niin kysykäähän?

Lisää Malediiveilta:

Kuulumisia Malediiveilta

Ruokailu Malediiveilla

Pitääkö reissussa treenata?

Ruokapäiväkirja Malediiveilta

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *