Miksi kuorivat kasvovedet?

Kasvovesi on ollut osana ihonhoitorutiinejani oikeastaan niin pitkään kuin muistan ja ilman sitä en rehellisyyden nimissä pärjää! Kasvovesi viimeistelee huolellisen ihonpuhdistuksen sekä supistaa ihohuokosia. Huomaan, että etenkin otsan seutu suorastaan janoaa ihoa hellivää kasvovettä, sillä mikäli pidän käytöstä jonkinlaisen tauon, alkaa sen pintaan syntymään pientä vaaleaa näppylää. Viime kuukausina olen siirtynyt perinteisestä kasvovedestä kuoriviin kasvovesiin sekä miselliveteen. Olen huomannut, että noiden teho on tavallista parempi ja ihoni suorastaan herää henkiin kuorivan kasvoveden voimasta! Kuorivan kasvoveden kanssa ei välttämättä myöskään tarvita erikseen kuorintoja, joten jos ihosi ärtyy mekaanisesta tai happokuorinnasta, saattaa hellästi kuoriva kasvovesi olla juuri sinun ihollesi loistava vaihtoehto!

Käytän tällä hetkellä kahta kuorivaa kasvovettä. Toinen on kehuttu ja palkittu Pixi Glow Tonic* ja toinen korealaisen Mizonin AHA & BHA Daily Clean Toner*. Molemmat kuorivat iholta hellävaraisesti kuollutta ihosolukkoa tehden siitä kauniin ja kuulaan. Kasvovedet  myös tasoittavat selkeästi ihon pintaa ja värisävyä, jonka seurauksena iho on huomattavasti nuorekkaampi. Vaikuttavia aineosia ovat hapot, joita molemmat kasvovedet sisältävät. Pixissa on 5 % glykolihappoa kun taas Mizonissa AHA- sekä BHA -happoja. Määrät ovat kuitenkin sen verran vähäisiä, että kasvovesien käyttöä ei tarvitse missään nimessä pelätä! Moni herkempikin iho saattaa sietää happojen käyttöä ihonhoidossa, vaikka toisin voisi ehkä kuvitella. Pieni punoitus kasvovedellä pyyhkimisen jälkeen kuuluu asiaan, eikä sitä kannata todellakaan pelätä. Itse en huomaa edes minkäänlaista kihelmöintiä iholla kyseisten tuotteiden käytön jälkeen.

Syy siihen miksi olen itse siirtynyt tavallisista kasvovesistä ihoa kuoriviin tuotteisiin, on niiden vaikutus ihon kuntoon. Huomaan nimittäin, että ihoni voi hyvin ja on selkeästi paremmassa kunnossa kun suosin kuorivia kasvovesiä. Toki niiden rinnalla tulee muistaa huolellinen kosteutus seerumin ja kasvovoiteiden voimin, mutta tällä puhdistustyylillä ihon kuntoa on helppo parantaa ilman sen suurempia operaatioita. Kuorivien kasvovesien on todettu vaikuttavan ihon kuntoon positiivisella tavalla pitkässä juoksussa ja siksi säännöllinen käyttö on tärkeää. Itse suosin kasvovettä aamuin illoin ihonpuhdistuksen jälkeen ja yksi tärkeä huomioon otettava asia on, että iho tulee samaan aikaan suojata auringolta. Eli mikäli suosit ihoa kuorivia kasvovesiä, muista käyttää aurinkosuojaa sisältävää kasvovoidetta kesät talvet.

Jos näistä kahdesta kasvovedestä tulisi valita voittaja tai suosikki, jonka puoleen ehkä hitusen enemmän käännyn, niin valitsen Pixin. Jo kulttimainettakin niittänyt Pixin kasvovesi on nimittäin erittäin tehokas eikä turhaan sellaista suosiota saavuttanut. Hintavaahan kasvovesi on, mutta toisaalta siitä kyllä maksaakin! Ja mikäli haluat olla säästeliäs, kannattaa kasvovettä käyttää esimerkiksi pelkästään aamuisin ja pyrkiä hyödyntämään erilaiset tarjoukset verkossa sen tiimoilta.

Oletteko te löytäneet kuorivat kasvovedet ihonhoitorutiineihin? 

 

*Tuotteet sponsoroitu

kauneus ihonhoitotuotteet ihonhoito ikaantyva-iho
Kommentit (6)
  1. Pixi Glow Tonic käytössä myös ja tykkään kovasti! Käytän sitä aamuisin kirkastamaan kasvot, misellivedellä puhdistuksen jälkeen. Iltaisin käytän puhdistuksen jälkeen kosteuttavaa kasvovettä (tällä hetkellä Biothermin, mutta vaihdan sen pullon tyhjennyttyä luonnonkosmetiikkaan). Seuraavaksi aion ostaa testiin Son & Parkin Beauty Waterin, jonka pitäisi korvata myös misellivesi ?

    1. Pixi on kyllä aivan paras! 🙂 Ja se kirkastava vaikutus mielettömän hyvä.

      Olenkin kuullut tuosta Son & Parkista, pitääkin laittaa itsekin ylös josko joskus testaisi. 🙂

  2. Kestääkö sinun iho vielä erikseen kuorintaa näiden lisäksi, esim. kerran viikossa?

    1. Teen hedelmähappokuorinnan iholleni kerran viikossa tai parissa, vähän vaihdellen. Eli kyllä kestää. 🙂 Mutta mekaanista kuorintaa en enää nykyään suosi vaan pelkästään noita happokuorintoja.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *