Mieltä kannattaa harjoittaa

Vaikka fyysinen kunto on tärkeä osa hyvinvointia, tärkeää on myös mieli ja sen harjoittaminen. Jos mietitään esimerkiksi menestyneitä urheilijoita, ei riitä että keho on fyysisesti huipussa kunnossa, vaan myös mielen tulee olla vahva. Kun mieli on vahva, kykenee ihminen toinen toistaan parempiin suorituksiin ja silloin hänellä on kaikki avaimet menestykseen. Vahva mieli kannattelee ennen suoritusta, sen aikana ja vielä jälkeenkin. Jos mietin myös itseäni, parhaisiin suorituksiin kykenen silloin kun voin henkisesti hyvin ja olen mieleltäni vahva. Tällaiseen olotilaan pyrin nykyään jatkuvasti, mutta onhan se totta että välillä elämä heittelee ja eteen tulee jotain odottamatonta. Noissakin tilanteissa kaiken kuitenkin kestää paremmin, mikäli mielen kunto on stabiili. Kun henkinen balanssi on kunnossa, elämä ei kaadu pieniin saatikka suurempiin vastamäkiin. Tästä syystä näen mielen harjoittamisen aivan mielettömän tärkeäksi osaksi hyvinvointia. Ei riitä että näyttää ulospäin sporttiselta ja hyvinvoivalta, vaan hyvinvointi lähtee mielestäni hyvin pitkälti mielentilasta!

Kohtaamme elämässä säännöllisesti tilanteita, jotka aiheuttavat meissä epävarmuuden tunteita. Saatamme olla epävarmoja omasta tekemisestä tai pelätä jotain meistä riippumatonta asiaa. Kokonaisuuden hallinnan kannalta auttaa jos olemme henkisesti vahvoja. Mielen harjoittamista kutsutaan nimellä mindfullness, joka aiheuttaa varmasti monessa hieman ristiriitaisia fiiliksiä. Kyseinen tekniikka liitetään herkästi johonkin yliluonnolliseen ”hihhulointiin”, mutta todellisuudessa se on hyväksyvää tietoista läsnäoloa, jolla pyrimme olemaan hetkessä ja keskittymään siihen, mitä teemme. Jos tilanne vaatii huippusuoritusta, siitä ei selviä hyvin meriitein, ellei itse tekemiseen keskity. Olen pyrkinyt harjoittamaan mieltäni nimenomaan keskittymällä siihen mitä teen, vahvistamalla itsetuntoani keskittymällä siihen, mitä osaan ja missä olen hyvä, lukemalla mielen kehittämiseen liittyvää kirjallisuutta, tutustumalla itseeni (omien ominaisuuksien tiedostaminen) ja realisoimalla tavoitteita itselleni. Olen joskus kirjoittanut siitä, miten paljon olen etsinyt omaa polkua ja paljon ajelehtinut siellä täällä ilman selkeää suuntaa. Vasta tutustuttuani kunnolla itseeni, olen löytänyt väylän toteuttaa itseäni parhaalla mahdollisella tavalla. Eli tässä pisteessä en olisi, ellen olisi ottanut askelta kohti parempaa itsetuntemusta. Ja tärkeää on muuten muistaa, ettei tuossa kohtaa itselleen kannata asettaa mitään rajoitteita! On nimittäin hyvin tyypillistä lisätä kaikkeen, mistä unelmoi tai mitä haluaa sana JOS. Tuo kannattaa unohtaa ja opetella sen tilalla suosimaan sanaa KUN. Meillä ei ole muita rajoitteita kuin ne, joista omassa päässämme rajoitteita teemme.

Elämä on hyvin pitkälti asennoitumista asioihin. Jokainen kokee vastoinkäymisiä, mutta tärkeintä on se, miten niihin suhtautuu ja miten ne on valmis vastaanottamaan. Myönnän itse olevani melankoliassa ja pettymyksissä rypevä henkilö ja kaipaan sellaisen oman ”suruajan” mikäli jokin menee pieleen, eli en kykene saman tien ajattelemaan että ”kohti uusia tuulia”. Mutta yllättävän nopeasti kuitenkin tyypillisesti nousen, kerään itseni ja muutan asenteeni optimistiseksi. Viime aikoina olen konkreettisesti havahtunut siihen, miten vahva mieleni nykyään onkin verrattuna vaikka vuoden takaiseen! Toki elämä voi tuoda jälleen koska tahansa eteen mitä tahansa, mikä sairastuttaa esimerkiksi masennukseen, mutta sellainen joku mielen lujuus on kohdallani hyvin paljon kasvanut ja veikkaan sen johtuvan siitä, että olen mieltäni kehittänyt. Olen pyrkinyt poistamaan rajoitteita, ennakkoluuloja itseäni ja muita kohtaan sekä unohtanut täysin kaikenlaiset ikään sidonnaiset olettamukset. Vaikka olen kohta 32-vuotias, en halua ajatella etten ole saanut riittävästi aikaan, vaan katsoa asiaa ennemmin siitä näkökulmasta, mitä kaikkea olen aikaan saanut ja ylipäänsä unohtaa tuollaiset numeraaliset määreet. Huomaan että jätettyäni tuollaisen ajattelutavan, olen alkanut tekemään konkreettisesti enemmän sen sijaan että ahdistelen, murehdin tai mietin liikaa.

Mieli on meidän tärkein työkalu niin työelämässä, ihmissuhteissa kuin fyysisessä treenaamisessa. Kehitystä alkaa tapahtumaan silloin kun uskaltaudumme epämukavuusalueelle ja rikomme vanhoja kaavoja tekemällä jotain uutta. Pidänkin mieltä ihmisen tärkeimpänä supervoimana, jonka avulla voimme saada aikaan paljon hyvää ensisijaisesti omassa elämässä. Kun kohdistamme omassa elämässä voimamme oikein, olemme motivaatioksi ja hyvän mielen lähteeksi myös läheisille!

Näihin ajatuksiin ja tunnelmiin, oikein energistä perjantaita jokaiselle!

hyvinvointi mieli onnellisuus mielenterveys
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *