On my way
On my way

Matka joka muutti jotain syvemmällä minussa

Vierailin joku aika sitten Momondon bloggaajille järjestämässä vaikuttaja-illassa, jossa kuulimme toinen toistaan inspiroivampia matkatarinoita. Tuo ilta nosti paitsi matkakuumeen, sai minutkin pohtimaan menneitä reissuja ja niiden vaikutusta minuun. Näihin vuosiin on nimittäin mahtunut yhtä ja toista matkaa mutta koen, että jokainen niistä on ollut kokonaisuudessaan hieman erilainen. Toisaalta nimenomaan tuo matkustamisesta tekeekin niin parasta! Koskaan matkalle lähtiessä et tiedä mitä on edessä ja millainen seikkailu sinua kohteessa odottaa.

Kun mietin omaa matkustushistoriaani ja kohtaamisia matkoilla, tulee mieleeni lukuisia tuttavuuksia eri maista ja matkakohteista. Todella monelta ihmiseltä voimme oppia jotain mutta jotta ihminen liikuttaa jotain syvemmällä meissä, vaaditaan siihen hieman enemmän. Koenkin, että omalla kohdallani se ehkä kaikista mieleenpainuvin ja itselleni merkityksekkäin matka oli viime vuoden loppukesän loma Santorinille. Tuo matka varattiin ystäväni kanssa aika ekstempore ja rehellisesti sanottuna täysin summanmutikassa edullinen hinta edellä. Molemmat halusimme pienen irtioton arjesta auringon alla ilman sen suurempia etukäteen laadittuja suunnitelmia. Enpä olisi tuolle spontaanille matkalle lähtiessäni uskonut kuinka paljon voi jotain tuon reissun seurauksena sisälläni liikahtaa ja millaisia tunteita käyn sen jälkeen läpi.

Matka oli tosiaan paitsi ihana aurinkoloma Santorinin auringon alla, myös erittäin opettavainen. Se muistutti minua jostain sellaisesta, jonka luulin jo minussa kokonaan kadonneen – nimittäin vahvoista tunteista, joita voin kokea toista ihmistä kohtaan. Jokunen teistä ehkä muistaakin kuinka kirjoittelin loman jälkeen ihastuksesta ja siitä, kuinka eräs ihminen tuolla kohteessa sai minut tuntemaan jotain sellaista, jota en ajatellut olevan enää olemassa. Vaikka tiesin saman tien hänet kohdatessa, että tämä juttu tulee jäämään tänne, silti lähdin tuohon minua vieneeseen tunteeseen spontaanisti mukaan ilman sen suurempia odotuksia ja ajattelin, ettei pieni lomaromanssi olisi kai pahitteeksi. Mitään sen syvempää en kuitenkaan alun perin uskonut tapahtuvan enkä todellakaan osannut kuvitella, että tulisin tähän ihmiseen ihastumaan! Tuossa kohtaa olin nimittäin ylipäänsä todella kyyninen ihastumista saatikka rakastumista kohtaan ja ajattelin, etten välttämättä kykene enää koskaan entiseni jälkeen tuntemaan mitään vahvempaa. Matka kuitenkin muutti jotain ja minä ihastuin, en rakastunut mutta ihastuin syvästi ja se oli tuossa elämänvaiheessa minulle enemmän kuin paljon.

Absurdin tästä tekee se, että tunsin kyseisen ihmisen kolme kokonaista päivää ja tämä kaikki tapahtui noinkin lyhyessä ajassa. Kun tuota järjellä ajattelee, kuulostaa se lähestulkoon mahdottomalta – minä kun en ole niitä, jotka ihastuvat päätä pahkaa tuosta noin ihmisiin. Nyt kuitenkin kävi niin. Tuon kokemuksen jälkeen tuli myös todella vahva tunne siitä, että tämä oli universumin järjestämä kohtaaminen. Kohtaaminen, joka muutti jotain minussa ja hänen kauttaan ikään kuin näin itseni selkeämmin. Vaikka lomalta paluu oli aivan kamalaa ja itkin pari päivää sängyssä, silti jossain kohtaa kyyneleet muuttuivat onnen kyyneleiksi. Tuli sellainen tunne siitä, että minä kykenen tuntemaan jotain syvempää ja se on asia, jonka luulin itsestäni kadottaneen.

Tuo kohtaaminen olikin elämässäni käännekohta, jonka jälkeen jotain muuttui ihmissuhteiden saralla. Vaikka se ei tehnytkään ihmissuhteistani missään nimessä helppoja, sen jälkeen olen kokenut vahvan ihastumisen tunteen jopa toisenkin kerran. Muutuin jollain tavalla avoimemmaksi ja tuon huomasi myös lähipiirini. En enää suojellutkaan eron jälkeen haavoille revittyä sisintäni vaan uskalsin antaa itsestäni rohkeammin. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuo oli viime vuoden yksi tärkeimmistä käännekohdista ja tänäkin päivänä uskon, että tuo kohtaaminen ei ollut tarkoitukseton. Itse asiassa tämän tekstin kirjoittaminen tuli siinäkin mielessä hyvään saumaan, että se toimi itselleni uutena muistutuksena. Muistutuksena siitä, että kaikki on mahdollista.

Haluan kokemuksellani muistuttaa jokaista eron jälkeen kyynisyyden kanssa kamppailevaa siitä, että se vahva tunne on mahdollista kokea uudelleen. Joskus tuo tunne tulee aivan puskista kuten omalla kohdallani kävi, mutta mahdotonta se ei ole. Ja se elämästä niin upean tekeekin, että ihminen on kykeneväinen eheytymään ja kokemaan ihastuksen tai jopa rakastumisenkin tunteita useamman kerran elämänsä aikana. Vaikka eron hetkellä tuntuu sille, ettei enää ikinä pysty, kykene tai voi, niin kaikki on mahdollista.

Oikein ihanaa pääsiäislauantaita jokaiselle!

Kommentit (4)

  1. Suski

    Kiitos tästä postauksesta. Tärkeä aihe! 🙂

    • On my way

      Ihana jos kolahti. <3

  2. Henna

    Itsellä oli samainen ”En ikinä rakastu yhtä vahvasti” -tunne eron jälkeen. Itsellä erosta on kulunut nyt 10kk, ja sinä aikana olen huomannut, että en hallitse enää oikein tunnetilojani. Ihastuminen tulee hallitsemattomasti ja huomaan käyväni kauheella kierroksilla pari viikkoa, jonka jälkeen kyseinen tyyppi ei enää kiinnostakaan. Tämä toistui muutaman kerran, jonka jälkeen totesin, että en ole yksinkertaisesti vielä käynyt eksästä luopumista läpi täysin. Eteenpäin on onneksi tultu, vaikka edelleen on ihan tajuton ikävä. Parisuhdetta en hänen kanssaan enää haluaisi, mutta minun on vaikea hyväksyä sitä, että emme pysty toistemme elämässä olemaan laisinkaan. Hain selkeästi hetkellistä parempaa oloa satunnaisista tinder-tuttavuuksista, ja pidemmän päälle se aiheutti vaan ahdistusta ja huonoa fiilistä. Nyt olen ehkä kuukauden ollut vain yksikseni, ja on sekin jossain määrin masentavaa. Pitäisi vaan nyt malttaa ja kasata itsensä ensin, jotta voi olla jollekin uudelle ihmiselle jotain. Luotan kyllä vahvasti siihen, että aika korjaa haavat ja kun oikeanlainen ihminen sattuu kohdalle oikeaan aikaan, niin kaikki voi edetä hyvinkin nopeasti. Sitä odotellessa olisi ihana löytää se ilo yksinolemisesta, mikä joskus aiemmin oli niin vahvana itsellä. Malttia ja itsetutkiskelua näissä elämän kriisitilanteissa kyllä tarvii. Eiköhän se rakkaus sieltä aikanaan löydy! 🙂

  3. On my way

    Kiitos kommentistasi ja pahoittelut pääsiäisen viivästyttämästä vastauksesta!

    Voin samaistua tekstiisi todella hyvin. Itsekään en ole minkäänlaisissa väleissä eksäni kanssa ja vaikka siihen on tavallaan tottunut niin kyllä tietyllä tapaa kärsin siitä edelleen. On selvittämättömiä asioita ja sellaista jotain katkeruutta siitä ettei ole saatu keskusteltua asioista kunnolla.

    Uskon siihen, että käsitteleminen on avain asioista selviämiseen. Kohdallasi erosta on todella lyhyt aika jonka vuoksi se saattaa viedä hetken jos toisenkin. Mutta se että käy itsekseen läpi juttuja pikkuhiljaa, parantaa. Toisaalta sekään ei ole mitenkään säälittävää vaikka asioista toipumiseen menisi vaikka vuosiakin. Itse olen vasta havahtunut siihenkin että historiassani on asioita jopa 20 vuoden takaa jotka painavat koska niitä ei ole käsitelty. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan!

    Paljon tsemppiä näiden asioiden tiimoilta elämääsi. <3

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *