Materiaonnellisuus vai ihan onnellisuus?

Olen viime aikoina miettinyt kovasti materiaa ja millä tasolla se tekee minut onnelliseksi? Miettinyt myös sitä onko materialla loppupeleissä mitään tekemistä onnellisuuteni kanssa?

Ajatus lähti oikeastaan liikkeelle siitä, kun muutama viikko sitten aloin määrätietoisesti tyhjentämään asuntoani kaikeasta turhasta. Vaatteista ja muusta rojusta. Sitä on nimittäin kertynyt ihan huomaamattani hurjat määrät ja esimerkiksi vaatteita niin paljon, ettei monikaan ole kertaa enempää päällä käynyt. Ja miksi? Tuskin ainakaan siksi, että olen näitä tarvinnut? Suurin osa kuteista oli hutiostoksia, osassa vielä laputkin kiinni.

Olen kausittainen shoppailija. Toisinaan putki vaan jää päälle ja ostelen jatkuvasti jotain. Välillä jopa viikottain. Tuollaisella rytmillä vaatteista ei enää ole iloa, ei todellakaan. Nyt taas, kun olen muutaman viikon elänyt lähinnä kotia tyhjentäen enkä sinne mitään lisää kantaen, on olo ollut jollain tavalla todella vapauttava. Tänään huomasin kaupungissa ennen töitä pyöriessäni, etten enää katsellutkaan vaatteita samalla tavalla. En enää miettinytkään, että tuon minä haluan vaan lähinnä etten tuota kyllä tarvitse. Aika nopeasti se ajatusmoodi vaihtuu säästölinjalle niin päättäessään. Lopulta sitä tuleekin todella pihiksi ja hain vetenikin kahvilan sijaan kaupasta, hahah. Ennenkuulumatonta ja ne ketkä minut tuntee tietää, että minähän en pennosia laskeskele muuta kuin veskipaperissa ja tiskiaineessa!

Tällä en nyt tarkoita sitä etten enää koskaan mitään ostaisi, mutta tällä hetkellä materian kotiin hamstraaminen ei tunnu mieluisalta. Vähemmän on enemmän. Haluan järjestystä ja selkeyttä. En kaaosta ja sekasortoa. Loppupeleissä materia ei tuo aina automaattisesti elämäämme onnellisuutta, vaan jopa päinvastoin. Se saattaa ajaa meidät esimerkiksi rahaongelmiin ja sitä kautta henkisiin vaikeuksiin. Rahalla hankituista hyödykkeistä ei ole enää aitoa iloa jos kaiken saa ja vähän liikaakin. Tai tätä mieltä itse olen, olenko väärässä?

Ja vaikka omalla kohdallani rahankäyttö ei ole ongelma, eli en koskaan elä yli varojeni niin silti ostan paljon turhaa. Eikai siinä auta kuin se myöntää. Turhana en kuitenkaan pidä matkoja, elämyksiä, kokemuksia ja esimerkiksi ulkona syömistä tai leffassa käyntiä. Nuo ovat elämyksiä, elämästä nauttimista. Myös työhön liittyvät hankinnat ovat tärkeitä. Jos minun pitäisi siis valita satsaanko uuteen parin tonnin objektiiviin vai merkkilaukkuun, valitsisin ehdottomasti sen objektiivin. Mutta nämä ovat siis minun valintojani. En missään nimessä tuomitse ketään joka monta tonnia laukkuun laittaa, mutta itse en koskaan hannoisi. 🙂

Olen välillä saanut kommenttiboksiinikin kysymyksiä siitä miksei blogissani ole enää muotia ja ostosten esittelyä? Blogini sisälsi tuota aika paljon vuosia sitten, kun olin nuorempi. Nykyään koen sen pääpiirteittäin vaan vähän turhaksi. Mieluummin esittelen hyviä meikkejä tai muita tuotteita, kuin vaatteita. Yhtä turhaahan meikit kai ovat, mutta jotenkin niiden ympärille pystyy rakentamaan enemmän syitä miksi hankin tämän? Toki vaatteistakin voisi enemmän kirjoittaa jos on hankkinut aidosti jonkun hyvän vaatekappaleen. Tai vaikka löytänyt jonkun upean farkkumallin, kuten olen itse esimerkiksi Leviksien suhteen tehnyt. Niistä mun pitääkin muuten kirjoittaa lähiaikoina! Ainakin yksi vaatepostaus siis tulossa niistä pitäville. 😉

Aiheeseen vielä palatakseni, useimmiten tuollaiset kiihkeät shoppailujaksot kertovat tosiaan elämässä myös jostain negatiivisesta. Ehkä tunteista, joita paetaan tai jostain henkisestä ahdistuksesta sekä mahdollisesta onnettomuuden tuntemuksista. Kyllä, tiedostan senkin erittäin hyvin. Siksi mielestäni jokaisen meidän on hyvä välillä pysähtyä ja funtsia mitä aidosti tarvitsee ja miksi? Tarvitsetko ystävien kanssa enemmän aikaa, rakkautta ja läheisyyttä vai uuden Vuittonin? Valintoja, joita kannattaa toisinaan pysähtyä miettimään.

Koetteko te välillä materia ”overdoseja”? Ajanjaksoja jolloin haluatte päästä suunnilleen kaikesta eroon ja elää ostamatta mitään turhaa?