Materia on yhteydessä arvottomuuden tunteeseen

Olen viime aikoina hurahtanut Yle Areenan Jari Sarasvuon podcasteihin. Hänellä on paljon viisaita ajatuksia ja erityisesti sellaisia, joita olen itsekin mielessä pallotellut. Jostain syystä pitkään kuvittelin että Sarasvuo on laskelmoiva ja jopa kylmän oloinen bisnesmies, mutta nyt kuunneltuani enemmän hänen ajatuksiaan, huomaan samaistuvani moneen asiaan. Hän puhuu paljon tunteista ja vieläpä erittäin syvällisesti. Hän on nostanut esiin mm. traumoja ja käsitellyt itsearvostusta – asioita, joita olen paljon itsekin pohtinut. Viime viikolla minut pysäytti eräs ajatus hänen eräältä podcastiltaan (Voit tehdä mitä tahansa – mutta et kaikkea), jonka kirjoitin ylös. Tuo ajatus menee kutakuinkin näin: ”Mitä enemmän materia kiinnostaa, sitä todennäköisimmin ihmisellä on arvottomuuden kokemusta, itsehyväksynnän puutetta sekä sisäistä tuomitsemista”. Lause kosketti, joten siinä hetkessä päätin että haluan jakaa ajatuksiani aiheeseen sen tiimoilta myös blogissani.

Lause pysäytti oikeastaan sen vuoksi, että olen itsekin aikanaan ollut koukussa materiaan. Tiedän myös henkilöitä, joille materia on merkityksekästä ja sitä halutaan jatkuvasti lisää – viis siitä paljonko jo omistetaan, sillä mikään ei riitä. Kun näen muissa ihmisissä häivähdyksen siitä samasta, jollainen olin itsekin aikaisemmin, kykenen peilaamaan käytöstä itseeni. Pystyn samaistumaan tuohon luksuslaukkujen himoitsemiseen ja materiaonnellisuuden metsästämiseen. Muistan nimittäin itsekin miten koin tyydytystä siitä, kun sain ostettua himoitsemani laukun, tai muuta arvokasta materiaa. Kauaa tuo onni ei kuitenkaan kestänyt, kunnes jo himoitsin seuraavaa kohdetta. Minulla oli jatkuvasti mielessä jokin hankinta, jonka muka niin kovasti tarvitsin. Näin jälkikäteen peilatessa käytöstäni, näen siinä nimenomaan nuo Sarasvuon mainitsemat kolme asiaa: arvottomuuden tunteen kokemukset, itsehyväksynnän puutteen sekä sisäisen tuomitsemisen. Tyydytin materialla jotain ahdistavaa sisälläni, josta eroon pääsemiseen olisin kaivannut aidosti vallan muita asioita, kuten henkisen pääoman kasvattamista materialistisen sijaan.

Materia on helppo väylä tavoitella onnellisuuden tunteita ja jopa itsehyväksyntää. Vaikka en ole saanut materialistista kasvatusta, on jännä miten ympäristö ja elämäntilanne vaikuttaa haluihin ja ylipäänsä siihen, miten koemme itsemme. Tuohon aikaan kun himoitsin hinnaltaan arvokasta materiaa, olin päivät työni puolesta varakkaiden ihmisten keskellä ja samaan aikaan henkilökohtaisessa elämässäni oli ongelmia. Vaikka en tuolloin suostunut asioita kohtaamaan, oli silloisessa elämässäni onnettomuuden tunnetta, josta näin jälkikäteen ajateltuna materia toimi loistavana pakokeinona. Keskityinkin erittäin paljon pinnallisiin ja materialistisiin arvoihin, jotka puolestaan veivät fokusta pois itse ongelmista. Materia tyydytti myös tunne-elämän vajetta ja onnettomuuden tunnetta ihmissuhteissa. Se ikään kuin auttoi ulkoistamaan olemassa olevat ongelmat. Merkkilaukut ja muu materia kohottivat tietyllä tavalla myös statusta, joka puolestaan toi mukanaan jo sitä mainitsemaani hyväksyntää – minä kuulun johonkin, olen arvokas ja hyväksytty. Itse esimerkiksi uskon, että Chanelin tai jo ihan vaikka Louis Vuittoninkin omistamiseen liittyy aina jonkinlainen statuksen tarve. Vaikka moni väittää ettei näin ole, ja kyse on pelkästä ajattoman laukun hankinnasta, niin itse en tähän usko. Pidän statusta aina yhtenä perimmäisistä syistä hankkia luksuslaukkuja tai muuta arvokasta merkkitavaraa.

Materia on erittäin petollista, sillä se on keinotekoinen mielihyvän lähde. Voimme pyrkiä paikkaamaan materialla tyhjyyden tunteita, mutta loppupeleissä se ei tule koskaan antamaan meille kaivattua tyydytystä. Itse jopa jollain tavalla uskon että materia lisää epäonnellisuuden tunteiden kokemista, sillä se vie meitä jatkuvasti kauemmas itse ongelmista ja niiden aiheuttajista sekä ylipäänsä aidon elämänilon lähteistä. Jos mietitään että syvin syy materian haalimiselle on itsearvostuksen puute sekä tuomitseminen, miten materia voisi viedä meitä lähemmäs ongelman ydintä? – ei mitenkään. Veikkaan että usein materialismissa onkin kyse siitä, että pelätään omia tunteita. Pelätään sitä negatiivisten tunteiden syvintä olemusta, jonka vuoksi on helpompaa täyttää mieli materialistisella ilolla. Ja monihan ei koskaan herää tuosta materialismin kuplasta todellisuuteen ja sen myötä kohtaa itseään. Osa siihen kuitenkin kykenee ja olen itse niin kiitollinen, että elämänmuutosten keskellä sain itseni kiinni siitä, mitä olen tekemässä ja miten sodin elämäntyylilläni syvimpiä arvojani kohtaan. Ja tiedättekö, en omista enää yhtään vaatetta tai laukkua tuolta ajalta, sillä ymmärryksen myötä koin suunnatonta ahdistusta kaikkea sitä hankkimaani materiaa kohtaan. Yhtäkkiä se niiden laukkujen merkitys vaan lakkasi olemasta ja tajusin, mikä elämässä on aidosti arvokasta.

Tänä päivänä pidän materiaa tyhjänpäiväisenä, mikä varmaan johtuu siitä että henkinen pääomani on kasvanut ja voin hyvin. Uskon siihen että jos olemme vähemmän materialistisia, voimme paremmin ja jos voimme hyvin, kaipaamme yhä vähemmän ja vähemmän materiaa. Toivon todella etten itsekään enää koskaan päädy samaan tilanteeseen, jossa materia alkaisi näyttelemään suurta roolia elämässäni. Tai jos näin meinaa käydä, saisin itseni siitä nopeasti kiinni. Omia arvojaan onkin säännöllisesti hyvä punnita ja miettiä, toimiiko elämässään niiden mukaisesti? Seura vaikuttaa – samoin ympäristö. Mikäli elämme materialismin keskellä, on meillä suuremmat riskit itsekin ajautua materialismiin. Etenkin kaikki herkät ja vaikutteille alttiit ihmiset, olemme ehkä eniten tulilinjalla tämän asian suhteen.

Mitä ajatuksia materialismi teissä herättää? Onko teillä vastaavia kokemuksia materialismista kuin itselläni tai kenties jonkinlaisia heräämisiä todellisuuteen?

Kuvat: Iines / edit: minä