Maidoton smoothie

Kuten moni onkin ehkä Instagramista huomannut, olen aikamoinen smoothieiden lipittelijä ja helposti juonkin niitä muutaman kerran päivässä. Eniten tykkään ehdottomasti tehdä smoothien joko hedelmiin tai marjoihin, viime aikoina olen tehnyt myös erilaisia marja-hedelmä mixauksia. Yhdeksi suosikikseni on muodostunut mango-banaani-mansikkasmoothie, nam mitä herkkua! Koska maitotuotteita välttelen, ovat smoothieni aina väsätty makeuttamattomaan mantelimaitoon. Välillä paremman puutteessa toimii myös soija- tai riisijuoma. Aivan paras on kuitenkin tuo mantelimaito, suosittelen kokeilemaan vaikket maidottomalla ruokavaliolla olisikaan. 🙂 Jotta smoothiesta tulisi mahdollisimman ”ruokaisa”, tykkään lisäillä sekaan prodea, hyviä rasvoja (mantelit, pähkinät ja öljyt), sekä hunajaa. Hunajaa lisään peittämään proteiinijauhon makua, koska käyttämäni prodejauhot ovat tosiaan CocoVi:n luomuproteiineja, joihin ei ole lisätty mitään ylimääräistä. Niin ja välillä tosiaan korvaan prodejauheen spirulinalla, jolloin aikaansaan niitä vihreitä smoothieita. 🙂

Varsinaiset vihersmoothiet eivät muuten ole ollenkaan oma juttuni, niitäkin siis testailleena. Itseeni iskee enemmänkin nämä makeat hedelmä-marja herkkupommit. Kas kummaa! 🙂 Seuraavaksi ajattelin testailla omatoimisesti Ruohonjuuren take-awayssa myytävää raakasuklaa/kaakao-smoothieta joka maistuu aivan Jackylle! Ihan sairaan hyvää ja raaka-ainelistakin löytyy hyllyn sivusta, eli kotona kokeileminen ei ole mikään mission impossible. Pitääkin laittaa reseptiä sitten tänne blogiin! 🙂

Lemppari mansikka-banaani-mango smoothie

Puoli pussia suomalaisia pakastemansikoita (n. 120 g)
Puoli pussia pakastemangoja (n. 100 g)
1 banaani
Mantelimaitoa sen verran, että marjat ja hedelmät peittyvät.
Loraus hunajaa (ehkä noin 1-2 tl.)
Kourallinen manteleita (8-10 kpl) 

Laitan määrät yleensä vähän sinnepäin, eli välillä vähän enemmän ja toisinaan vähemmän. Riisiproteiinista tulee pienoinen sivumaku, joten siksi en käytä sitä tuon enempää kerralla. Kannattaakin käyttää luovuutta ja kokeilla mixauksia, välillä sitä onnistuu ja toisinaan sitten vähän epäonnistuu. Sopivat mittasuhteet itselleen löytää kokeilemalla. 🙂

Oikein aurinkoista keskiviikkoa jokaiselle!

PS. Jos teiltä löytyy jotain suklaisia smoothiereseptejä niin saa jakaa! 😉

* Hamppuöljy ja Herneproteiini blogin kautta saatuja
Kommentit (4)
  1. Tässä toinen ano, no todellakin on ok määrä, miksei olisi? Ei toi hyvä rasva lihota eikä avokadoissa niin paljon loppujenlopuksi sitä energiaa olekaan

    1. En mä nyt sitä lihomista pelkästään miettinyt vaikkakin pakko sanoa, että jos tiedät ihminen lihoo jos syö enemmän kuin kuluttaa. Ei manteleita tai pähkinöitäkään kannata vetää montaa pussia päivässä jos haluaa pysyä mitoissa vaikka niissäkin hyviä rasvoja on. 😉 Lähinnä mietin vaan ettei tule yliannostusta noita rasvoja, joita avocadoissa on… Tuntuu hurjalle määrälle meinaan kaksi kappaletta. Mutta noh, ehkä itse en vaan ole tottunut. Syön siis puolikkaan avocadon leivällä lähes päivittäin.

  2. Jutta, tässä sulle hyvä smoothie-resepti, jos tykkäät suklaisesta:

    2kpl avokadoja
    n. 10 kuivattua taatelia
    n. 3rkl raakakaakaojauhetta (tai maun mukaan)
    mantelimaitoa sen mukaan, kuinka juoksevan smoothien / jämäkän moussen haluaa

    Nam miten ihanaa, syön tällaisen joka aamu, koska olen tosi perso suklaalle.

    1. Kuulostaa hyvälle mutta kaksi avocadoa päivässä? Onko tuo ihan ok määrä? :O

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *