Maidon vaikutukset ihon hyvinvointiin

Kirjoittelen teille tänään aiheesta, joka on pyörinyt mielessäni jo pidempään – nimittäin maidosta ja sen vaikutuksista etenkin ihon hyvinvointiin. Moni teistä muistanee taustani, eli olin hyvin pitkään täysin ilman maitoa, veikkaisin että jopa parisen vuotta. Saatoin kyllä satunnaisesti syödä juustoa pizzan päällisenä tai jäätelöä, mutta pitkään noudatin ruokavaliota, joka oli 98 % maidoton. Muistan, miten nopeasti maitotuotteet pystyin ruokavaliostani karsimaan, enkä kokenut asian suhteen minkäänlaisia ongelmaa. Pikkuhiljaa maito kuitenkin palasi takaisin elämääni ja viime kesästä saakka olen käyttänyt maitotuotteita juuston sekä voin muodossa, koska no – rakastan juustoja ja voi leivällä maistuu hyvältä. Vaikka maito ei enää aiheuta minulle vatsavaivoja ja pahoinvointia ilmenee suhteellisen harvoin, olen vihdoin osannut yhdistää selittämättömät iho-ongelmat maitoon. Jo pidempään ihossani on nimittäin ollut ihmeellistä näppyä, jota alkoi ilmaantumaan ensimmäisiä kertoja viime syksynä ollessani Hollannissa. Siellä söin paljon maitotuotteita ja kotiin palattuani muistan ihmetelleeni naaman kukintaa. Sama kukinta jatkui ja pikkuhiljaa totuin siihen, että ihossani oli päivittäin näppyjä. Näpyt eivät olleet finnejä, vaan ikään kuin pientä ihottumaa tai urtikarjaa, joka saattoi olla pahan näköinen nukkumaan mennessä, mutta aamulla tipotiessään. Erikoiseksi sen teki nimenomaan se, että näpyt tulivat ja sitten katosivat, eli kyse oli selkeästi allergisesta reaktiosta tai jonkinlaisesta ärtymisestä. Alkuun epäilin stressiä, sitten POD:ia ja ihonhoitotuotteita, mutta lopulta kuukausien jälkeen osasin vihdoin yhdistää ihottuman maitoon.

Pidinkin kolme viikkoa sitten täysin maidottoman viikon kokeillakseni, millainen vaikutus sillä on ihoni kuntoon. No, saatatte ehkä arvata, että vaikutus oli erittäin positiivinen. Näpyt katosivat kokonaan ja eipä niitä ole liiemmin näkynyt. Iholla on myös todella kaunis hehku ja se on ikään kuin kirkkaampi! Olen luonnollisestikin jatkanut samalla linjalla ja opetellut jälleen noudattamaan maidotonta ruokavaliota. Juustot ovat karsiutuneet kokonaan ja voi vaihtunut kasviperäisiin levitteisiin. Edelleenkään en ole ehdoton, mutta pääasiallisesti välttelen maitotuotteita. Voi olla että joku nyt miettii, miten pinnallista jättää maito pois ihon kunnon vuoksi, mutta maidolla on paljon muitakin negatiivisia vaikutuksia ihmiskeholle. Se kerää esimerkiksi limaa, ylläpitää hiljaista tulehdusta ja on kaiken lisäksi vielä eettisesti huono valinta. Tällä hetkellä en löydä oikeastaan ainuttakaan syytä palauttaa maitotuotteita ruokavaliooni kuin ainoastaan itsekkäät halut, eli satunnaisen juuston himon. Välillä on ihana syödä vuohenjuustosalaattia – eikä pizzajuustoa muuten korvata millään kasviperäisillä tuotteilla. Eli täysin ehdoton en ole, mutta päivittäisestä ruokavaliosta olen maitotuotteet nyt kokonaan karsinut.

En osaa varmaksi sanoa, mutta epäilen olevani maidolle lievästi allerginen. Tähän viittasivat jo aikanaan testit ja ne satunnaiset pahoinvoinnit (oksettava olo maitotuotteiden jälkeen) kielivät myös jostain tuon kaltaisesta. Tästäkin syystä on ihan hyvä olla maidottomalla linjalla, jolloin toimin oletettavasti kehoni parhaaksi. Maidoton ruokavalio ei ehkä aiheuta enää niin suurta ihmetystä, mutta aikanaan siirtyessäni maidottomaksi, herätti se paljon kysymyksiä. Ihmiset ihmettelivät, millä korvaan rahkat tai muut maitotuotteet ja miten huolehdin kalsiumin saannista? Nykyään kaupat ovat pullollaan soija- ja kauratuotteita, eikä oikeastaan mikään muu aiheuta päänvaivaa kuin se juusto. Kasviperäiset juuston korvikkeet ovat nimittäin aivan kammottavia. Noin yleisesti maidottoman ruokavalion noudattamisessa auttaa se, ettei ajattele korvaavansa maitoa jollain, vaan ennemminkin miettii syövänsä eri tavalla kuin aikaisemmin. Kaikkeen tottuu ja loppupeleissä ei sitä juustoa mihinkään tarvitse. Toki välillä tulee niitä himoja, mutta noin yleisesti aika hyvin leipä menee alas muutoinkin kuin juuston kera! Hyvin moni ruokavalioon liittyvä seikka on kiinni totuttelusta ja asennoitumisesta. Kyllähän aikanaan tuli mietittyä, etten voisi elää ilman kanaa koska millä sen korvaisin ja nykyään täysin lihaton ruokavalio on niin takaraivossa, ettei asiaa edes mieti eikä se aiheuta koskaan kysymysmerkkejä.

En todellakaan sano että jokaisen tulisi luopua maidosta kauniimman ihon toivossa, mutta mikäli kärsii selittämättömistä iho-ongelmista, saattaa niillä olla yhteys maitotuotteisiin tai jonkinlaiseen maito yli-herkkyyteen. Myös sellainen jatkuva nuha ja limaisuus voivat olla maitotuotteiden aiheuttamia. Itse muistan aikaisemmasta elämästäni sen, miten jatkuva maitorahkan syönti aiheutti nimenomaan tuota liman kerääntymistä ja olin aina sellaisessa jatkuvassa pienessä pöhössä. Sairastelin myös paljon ja ajattelin olevani ihminen, joka on luontaisesti huonolla immuniteetilla varusteltu. Nämä ovat pieniä seikkoja, joiden olemassa oloa ei huomaa ennen kuin tekee ruokavalioon muutoksia.

Toinen tärkeä seikka ihon hyvinvoinnin kannalta, on sokeri. Ainakin omalla kohdalla huomaan selkeän eron ihossa jos olen edellisenä iltana karkkeja syönyt, sillä iho on oitis samea ja eloton. Jatkuva sokerin syönti puolestaan tekee sen, että iho on aina huonossa kunnossa. Siispä mikäli parasta mahdollista ihoa haluaa tavoitella, suosittelen ensisijaisesti kiinnittämään huomiota siihen, mitä suusta alas laittaa! Vaikka puhdistustuotteilla ja etenkin imeytettävillä tuotteilla on mielettömän suuri merkitys, kyllä ravintokin on tärkeässä roolissa. Olemme mitä syömme, se pitää monelta osin paikkansa.

Onko muilla vastaavia kokemuksia ihon hyvinvoinnin ja maitotuotteiden yhteydestä?

kauneus iho hyva-olo paivan-tyyli
Kommentit (5)
  1. Iso kiitos tästä tekstistä. Googlailin muutama kuukausi sitten iho-oireista ja epäilin maidon olevan aiheuttaja. Lääkäri kuitenkin tyrmäsi asian aiemmin.

    Jätin kuitenkin kaikki maitotuotteet 3kk sitten tämän ja yhden toisen tekstin innoittamana ja kappas ihoni voi loistavasti. Myös jatkuva poskiontelotulehdus kierre on päättynyt ja saan taas kunnolla aamuisin henkeä nenän kautta.

  2. Hei oletko kokeillut sellaista kun nutritional yeast ilmeisesti ravintohiivahiutaleet suomeksi ? Asun ulkomailla niin en ihan varma mistä saa Suomesta, mutta ainakin ruohonjuuren sivuilla näitä näin. https://www.ruohonjuuri.fi/search/?q=ravintohiivahiutaleet .Näissä aivan ihana juustoinen maku ja siis täysin vegaaninen ja täynnä esim. b-vitamiineja eikä mitään tekemistä siis sen leivonta hiivan kanssa. Jos et ole kokeillut suosittelen testaamaan, ite oon ihan koukussa ja lisään ruokiin ja leivän päälle ja en yhtään kaipaa juustoa enää 🙂

    1. Moikka, en olekaan kokeillut mutta mielenkiintoisen kuuloinen tuote! Pitääkin käydä hakemassa testiin, kiitos vinkistä. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *