On my way
On my way

Lisää tervettä itsekkyyttä!

Minulle terve itsekkyys ja sen vaaliminen on ollut elämässä paikoitellen haastavaa. En ole rohjennut kieltäytyä vastenmieliseltä tuntuvista jutuista ja olen esimerkiksi sietänyt muiden ihmisten toimesta aika huonoakin käytöstä. Viimeksi vappuna puhuin tästä muutaman ystäväni kanssa, kuinka usein kohtaan esimerkiksi tuntemattomien miesten toimesta vähättelyä – lähinnä siis arvostelua tai pientä ilkeilyä liittyen ulkonäkööni. Tuntuu kuin he olettaisivat jo ennen kuin ehdin sanomaan yhtään mitään, että olen sellainen jolle voi sanoa mitä tahansa. Olen opetellut suhtautumaan tuohon kevyesti enkä pahoita mieltäni mutta tietyllä tapaa olen myös miettinyt, ettei minun kuulu hyväksyä sellaista kommentointia. Vähän sama juttu on se, kuinka herkästi taas siedän ihmissuhteita, joissa olen enemmän tukena sille toiselle kuin tuo toinen on minulle. Unohdan herkästi olla terveellä tavalla itsekäs ja vaalia sitä omaa hyvinvointia – ajaudun tilanteisiin joissa ahdistaa ja jotka tuntuvat vastenmielisiltä jolloin taas mietin miksi näin? Miksi olen tässä tilanteessa jossa minun ei selkeästi ole hyvä olla?

Viime aikoina olen kiinnittänyt tähän erityishuomiota ja suorastaan opetellut tervettä itsekkyyttä. Sitä, että sanon siinä kohtaa etten jaksa nähdä jos en jaksa tai kieltäydyn asioista joita en halua tehdä. Olen myöskin nostanut kissan pöydälle vastavuorottomissa ystävyyssuhteissa ja tehnyt selväksi etten vaan siedä enää sitä, että olen roskakori, johon paha olo jatkuvasti puretaan. En ole terapeutti ja vaikka ystävyys on erilaisissa tunnetiloissa tukemista, kuuluu tuon olla molemminpuolista. Olen muutenkin opetellut terveempää ja itsekkäämpää suhtautumista elämään, työhön ja ihmissuhteisiin sillä oikeasti terve itsekkyys on hyvästä, itse asiassa aivan hemmetin hyvästä! Kun opettelee arvostamaan itseään sataprosenttisesti, sitä ikään kuin automaattisesti muuttaa tapaansa toimia. Tällä hetkellä koenkin, etten ole mikään roskakori yhtään missään mielessä. Jonkinlainen itsekunnioitus on kasvanut ja uskon vahvasti, että isoin merkitys on ollut sillä kuinka terapia jo tässä kohtaa on vahvistanut itseluottamustani.

Terveessä itsekkyydessä on mielestäni kyse siitä, että kunnioittaa itseään ja tarpeitaan. Ei tee asioita jatkuvasti toisten ihmisten tarpeet edellä vaan on terveellä tavalla itsekäs, eli vaatii myös omille tarpeilleen tyydytystä. Toisaalta samaan aikaan terve itsekkyys on esimerkiksi parisuhteessa sitä, että välillä voi kyllä joustaa omistakin haluistaan toisen vuoksi jos elämäntilanne sen vaatii. Mielestäni nimenomaan tuo erottaa itsekkyyden terveestä itsekkyydestä, joka on myös sitä asioiden arvottamista ja joskus hetkittäistä luopumista. Raja on kuitenkin häilyvä ja se kannattaa muistaa. Mielestäni myös se, että on terveellä tavalla itsekäs ajaa meitä elämässä eteenpäin. Kun osaa miettiä itsekkäästi mitä elämältä haluaa ja mitkä ovat ne minun unelmani, on sitä helpompi suunnata niitä kohti. Uskon siihen, että iso osa unelmista kaatuu nimenomaan itseluottamuksen puutteeseen – siihen ettei uskalleta ajatella itsekkäästi, mitä halutaan ja vielä luottaa siihen, että sitä todella pystyy mihin haluaa jos asioita haluaa riittävästi.

Terve itsekkyys rakentuu jo lapsena ja kehittyy elämän mittaisen matkan varrella. Etenkin parisuhteeseen peilaamme lapsena opittuja käyttäytymismalleja, joita ikään kuin automaattisesti ihmissuhteissa vaalimme. Lapsuuden vaille jäämiset näkyvät aikuisuudessa ja usein ne heijastuvat suhteeseen ikään kuin olisimme aikuisia lapsia. On itse asiassa todella jännä kuinka usein nimenomaan parisuhteessa me toimimme kuin toimisimme omien vanhempien kanssa. Nainen saattaa peilata miessuhteeseensa isäsuhdettaan ja mies puolestaan äitisuhdettaan. Tuossa kohtaa tulee usein ongelmia etenkin jos molemmilla on hyvin ristiriitaiset lähtökohdat. Omassa elämässäni yhden aspektin tähän asiaan luo vielä seurakuntataustanikin. Se kuinka paljon olen aikanaan luopunut omasta tahdostani kuunneltuani pastoria ja hänen oppejaan siitä, kuinka tätä elämää tulee elää.

Kuten olen aikaisemminkin sanonut, uskon kuitenkin siihen että noita käyttäytymismalleja on mahdollista muovata. Se, ettei ole terveesti itsekäs vaan on tottunut luopumaan omista tarpeistaan toisten vuoksi, on muutettavissa. Muutos vaatii kuitenkin aina tiedostamista ja niiden syiden ymmärtämistä, jonka jälkeen on mahdollista lähteä tilannetta kehittämään terveempään suuntaan. Niin moni asia selkenee tiedostamisen kautta, jonka myötä emme enää toistakaan samoja toimintatapoja joita olemme aikaisemmin toistaneet. Tiedostaminen antaa ikään kuin uuden lähtökohdan jossa emme olekaan enää automaattisesti menneisyytemme ”uhri”.

Toivottavasti teksti herätti ajatuksia ja myös sinä mietit rohkenetko olla terveesti itsekäs valinnoissasi? Elätkö elämääsi pelkästään kumppanisi kautta vai uskallatko toteuttaa myös omia unelmiasi? Arvostatko itseäsi niin paljon, ettet anna ihmisten hyväksikäyttää sinua vaan vaadit ihmissuhteilta?

Monta kysymystä, joihin ei välttämättä ole kovin helppo vastata. Voi olla myös hyvin haavoittavaa kohdata se oma epäitsekkyys, jonka myötä on kerta toisensa jälkeen valmis polkemaan ne omat unelmat alas. Onhan se satuttavaa ajatella, ettei arvosta itseään riittävästi. Tämä on kuitenkin muutettavissa ja rehellisyyden nimissä tervettä itsekyyttä on mahdollista oppia! <3

Kuvat: Iines / edit: minä

Kommentit (8)

  1. Jenni

    Kyllä taas kolahti tama aihe! Olen huomannut usein varsinkin uusissa ystävyyssuhteissa, että se jää usein sellaisen ”valittamisen” tasolle. On todella vaikea luoda sellaista ystävyyttä, missä oikeasti vietetään yhdessä aikaa ilman, että kuuntelen joka kerta toisten ongelmia. Muina hetkinä näistä ihmisistä ei kuule mitään. Rajan vetäminen on todella vaikeaa, koska haluan toki kuunnella mitä sanottavaa tai murheita jollain on, mutta monesti päädyn siihen, että kaikki ongelmat kaadetaan minulle. Toki on surullista, jos ihmisillä menee elämässä huonosti, mutta silloin olisi jo hyvä kääntyä ammattiauttajan puoleen.

    • On my way

      Mielenkiintoista että sinnekin aihe kolahti!

      Tuo on kyllä ikävää ja monien ihmisten kanssa se menee juurikin noin. Siksi ei mielestäni ole itsestäänselvyys että löytää aitoja ystäviä joiden kanssa jakaa vastavuoroisesti ilot ja surut. Mielestäni on kuitenkin tervettä itsekkyyttä ottaa tuollainen ihmissuhde kiinni eikä hyväksyä sitä. Ystävyyden ei kuulu olla sitä että toinen valittaa ja toinen tukee, vaan ihmisten tulee kuunnella toisiaan. Mutta kuten tosiaan sanottu, kaikkien kanssa se ei vaan toimi ja itse olen tullutkin siihen tulokseen etten kaipaa tuollaista ystävyyttä. Mieluummin vaikka yksikin hyvä ystävä kuin monta sellaista joille ei ole kuin tukipilari vaikeiden aikojen keskellä.

  2. Milou

    Minä taas pystyin samastumaan tuohon, mitä tekstin aluksi sanoit, että miehet vähättelevät ja tuomitsevat ulkonäön perusteella. Kohtaan aika paljon samaa ja se rasittaa, koska toisaalta haluaisi parisuhteen tai tutustua ihmisiin ihan muutenkin vaan, mutta välillä loppuu usko miehiin. En halua yleistää ja tiedän, että kaikki ei ole samanlaisia ja tunnen paljon hyviäkin tyyppejä, mutta olen pettynyt kerta toisensa jälkeen kun olen lähtenyt tutustumaan avoimella ja positiivisella mielellä. Jossain vaiheessa aina huomaa, että toisen käytös alkaa olemaan väheksyvää tai epäkunnioittavaa tai huomaan, että minut on taas lokeroitu.

    • On my way

      Tuo on kyllä hyvin erikoista mutta itse kohdannut sitä enemmänkin miesten suunnalta, joista en ole ollut itse millään tapaa kiinnostunut. Toisaalta samapa tuo kuka sen möläyttää mutta jos möläytetään niin kyllä se aina hieman ihmetyttää. Lokeroiminen on hyvin ärsyttävää ja ylipäänsä se jos ulkonäön perusteella tehdään jotain päätelmiä ihmisestä. Uskon että tuota on mahdollista muuttaa ainoastaan sillä tavalla, että sanoo tuollaisessa tilanteessa sille vastapuolelle, että hänen kommenttinsa ei nyt ole ok. Ettei toisella ole oikeutta arvostella ulkonäköäsi tai lokeroida sinua jonkun ulkonäköseikan perusteella.

  3. fiona

    Hei Jutta ja iso kiitos kirjoituksistasi!

    Jännä miten niin monet asiat mistä kirjoitat ovat hyvin samaistuttavia itseni kohdalla. Olen hieman yli 30 parisuhdetta jossain vaiheessa toivova (introvertti :)) nainen ja pohdiskelen usein samoja asioita. Käyn välillä terapeutilla purkamassa mieltäni. Meitä on varmasti paljon samanlaisia, siksi uskon että sinusta niin tykätään täällä kun osaat pukea sanoiksi sen mitä moni pyörittelee päässään <3

    Niin, se mikä alun perin kolahti minuun tässä tekstissä, oli tuo ystävyys/kaveruussuhteiden vastavuoroisuus. Minusta tuntuu, että olen kuin vahingossa jälleen eksyytynyt siihen ikuisen auttajan ja kuuntelijan rooliin. Tottakai haluan auttaa ja kun ensimmäisiä kertoja kuuntelin esim. tänä keväänä kaverien murheita, en arvannut että kohta minun pitäisi olla tavoitettavissa 24/7. Työpäivinä, ja varsinkin vapaapäivinä. Kukaan ei kysy enää mitä mulle kuuluu. Jos joku nykyään kysyy sitä, olen suorastaan yllättynyt. Olen koittanut ohjata heitä eteenpäin (niinkuin joku mainitsikin ammattiauttajan) koska osalle olen jo todennut että minun keinoni auttaa loppuvat tähän. Tiedättekö, kun soitetaan ja jankataan samaa asiaa taas uudestaan ja uudestaan…

    Eli tervettä itsekkyyttä tässä opetellaan yhä.

    • On my way

      Moikka fiona,

      Eipä kestä, mukava jos se yhtään osui ja upposi. 🙂 Ja kiitos kauniista sanoistasi! Samaistuttavuus on varmasti se juttu joka omaa blogiani kantaa ja koen, että se on nimenomaan tärkeää rohjeta olla avoin koska kuten sanoitkin, moni pyörittelee samoja asioita päässään.

      Ymmärrän sinua. Itse menen myös joidenkin ihmisten kanssa juurikin tuohon moodiin että unohdan itseni. Liian usein olen miettinyt etten jaksa edes tämän ihmisen kanssa puhua tästä minua painavasta asiasta koska ei hän kuitenkaan kuuntele tai ymmärrä. Nykyään välttelen näitä ihmisiä joiden kanssa koen tuollaista tunnetta. Pyrkii siihen terveeseen itsekkyyteen että hei, ystävyyden kuuluu todellakin olla vastavuoroista. Ja myös tuo ammattiauttajan apu, sekin on joskus tosiaan kohdillaan. Jokaisen resurssit kantaa toisen taakkoja ovat rajalliset ja vaikka itse tiedän, että kykenen ystäviäni tukemaan niin en aina välttämättä osaa suhtautua kaikkeen samalla tapaa kuten ammatikseen auttava. Eli joskus todellakin voi olla tuokin ihan ok ilmaista jos tuntuu, ettei enää jaksa kantaa myös toisen kuormaa harteillaan… Tosin sekin on kohdattu, että tuohon vastataan lähinnä ettei tilanteeni nyt niin paha ole. On kyllä hassua miten jotkut ihmiset ajattelevat että terapia on se kaikista viimeisin oljenkorsi…

    • Anna

      Yritin entistä ystävääni tukea ja ohjata ammattiauttajalle, kun olin jo vuosia seurannut sen kaoottista elämää, olimme toki tukeneet toisiamme puolin ja toisin, mutta monesti tämä ystävä otti yhteyttä vaan valittaakseen jostain, haukkuakseen jotakuta (monesti muita ”ystäviä”) tai pyytääkseen palvelusta. Lopputulos oli se että mua haukuttiin huonoksi ystäväksi joka ei jaksa tukea ja pistettiin välit poikki.

    • On my way

      Anna: Joskus se että toinen kehoittaa hakemaan ammattiauttajan apua saattaa aiheuttaa avun tarvitsijassa vastareaktion. Veikkaan, että tuo kehoituksesi osui niin lähelle sitä todellisuutta, että ystävälläsi tuli kieltämisreaktio. Ja paskaksi ystäväksi haukkuminen taas on se jonkun tapa puolustautua sen vihan tunteen ottaessa vallan. Mutta tuollaista ei todellakaan tarvitse kuunnella. Paskaksi ystäväksi haukkuminen on mielestäni asia jota ei voi noin vain sivuuttaa ja jonka vuoksi ystävyys kannattaa ehkä laittaa jäähylle. Jos ihminen tottuu että siedät jatkuvat haukkumiset ja solvaukset, alkaa hän toistamaan tuota kaavaa. Vaikka en olekaan itse henkilökohtaisesti tuota kokenut niin läheltä olen nähnyt tällaista käytöstä ja mielestäni se ei ole millään tapaa hyväksyttävää.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *