Kuulumisia Malediiveilta!

Terveiset täältä Malediivien Lankafinolhulta! Saavuimme tänne perjantaina aamusta, joten takana on jo muutama päivä ihanaan paratiisisaareen tutustumista. Pakko sanoa etten ole koskaan nähnyt mitään näin upeaa ja Gilin Menokin kalpenee tämän saaren rinnalla! Aivan parastahan on, että Malediiveilla aika on Suomen aikaa vain kaksi tuntia edellä, mikä on helpottanut tänne sopeutumista kovastikin. Ei ole tarvinnut potea jetlagia vaikka itse matkustaminen pientä väsymystä ja univelkaa aiheuttikin. Kaikki on kuitenkin paremmin kuin hyvin ja mukavasti olemme ehtineet saarelle kotiutumaan.

Tämä on tosiaan itselleni ensimmäinen kerta Malediiveilla enkä oikeastaan tiennyt erityisemmin mitä odottaa. Upeita kuvia olin toki Googlesta nähnyt ja kehuja kuullut mutta kaikki on kymmenen kertaa kauniimpaa ihan näin omin silmin nähtynä. Mietimme ystäväni kanssa juuri eilen kuinka ärsyttävää on, ettei kuviin oikein meinaa saada sitä samaa taianomaista tunnelmaa joka täällä vallitsee, sillä kuvat ovat vaan kuvia. Valkoista hiekkaa on pilvin pimein ja se hiljaisuus – se on aivan käsittämätöntä. Nyt en kyllä yhtään ihmettele, että Malediivien pienet saaret ja niillä sijaitsevat resortit ovat häämatkalaisen suosiossa, sillä onhan täällä niin paljon omaa tilaa keskittyä vaan toiseen ihmiseen. On rauhallista eikä ketään kiinnosta mitä muut touhuavat. Viimeksi eilen kävelin kirja kädessä rantaviivaa pitkin ja keskityin lukemiseen. Seuraavassa hetkessä jätin kirjan rantaan ja pulahdin kirkkaaseen veteen kellumaan. Veden lämpötila on kuin linnunmaito ja se on tosiaan täysin kirkasta. Meininki täällä on kyllä aivan käsittämätöntä ja nyt ymmärrän kyllä sataprosenttisesti miksi ihmiset tänne matkustavat ja unelmoivat matkustavansa.

Viime päivät ovat tosiaan menneet lähinnä paikkaan tutustuessa ja rentoutuessa. Jotain kuviakin on tullut otettua mutta pääasiassa on menty ilman minkäänlaista ohjelmaa tai aikataulua. Oikeastaan ainoat päiviämme aikatauluttavat asiat ovat puolihoidon aamiainen ja illallinen. Muuten kaikki tekeminen on todella vapaata eikä kelloa tule juurikaan tuijotettua. Saari itsessään on aika pieni mutta resortti laajalle saareen levittäytynyt. Tällä saarella ei siis ole mitään muuta kuin meidän resortti, moskeija sekä työntekijöiden majoitusalue. Muuten tämä on täysin hotellin saari ja vähäinen turistimäärä sinne tänne saarta hajautettua. Täällä ei siis todellakaan ole samanlaista ryysistä kuin joissain Kreikan kohteissa vaan ihmisiä on vähän – tai sille se ainakin tuntuu, sillä ihmiset on hajautettu pitkin saarta. Siispä jos kaipaat hermolomaa tai sitä, että saat vaan olla ja ladata akkuja, on Malediivit aivan loistava kohde siihen.

Itse pelkäsin alkuun hieman tylsistynkö täällä mutta jo tässä muutamassa päivässä on tullut huomattua, että yllättävän nopeasti sitä pääsee rentoon tunnelmaan, jossa esimerkiksi kello unohtuu ja sitä tekee asioita jotka tuntuvat sillä hetkellä hyvältä. Hetkessä eläminen on itselleni Suomessa niin hankalaa koska minulla ei ole työaikoja jonka puitteissa töitä tekisin, vaan oikeastaan niin moni asia liittyy tavalla tai toisella työhöni. Tuo on omalla tavallaan työssäni parasta mutta samalla myös pahinta. Täällä stressi on kyllä aivan minimissään ja koska ne arkiset velvollisuudet puuttuvat, ei haittaa vaikka vähän hommia rentoilun lomassa tekisinkin. Jopa työ tuntuu täällä lomalta, sillä ympäristö on niin erilainen kuin mihin on tottunut.

Siispä hyvää kuuluu tänne Malediiveille! En valita eikä tällä hetkellä ole mitään mistä valittaisin. Ainut pientä tukaluutta aiheuttava seikka on kuumuus, sillä ilmasto on todella kostean nihkeä. Ensimmäisenä iltana saatiin jopa trooppinen sadekuurokin ja ne ovat täällä aika yleisiä. Nyt odotellaan, että aurinko tulisi pilvestä ja suuntaankin aivan näillä näppäimillä rantatuoliin takapihallemme. Meillä on siis huone aivan meren rannassa, jossa meillä on omat rantatuolit varattuna. Maisema herätessä on siis todellakin henkeä salpaava ja  siitä ajattelin ehdottomasti seuraavat päivät nauttia!

Nyt oikein ihanaa sunnuntaita sinne koti Suomeenkin!

 

Kommentit (10)
  1. Hei mua kiinnostaisi ruokailut tuolla saarella ? Jos teillä on puolihoito, niin saako sieltä mistään ruokaa niiden ruoka-aikojen välissä?

  2. Milla Karppinen
    22.4.2018, 20:44

    Näyttääpä upealta! <3 Siellä varmasti sielu lepää. Harvoin sitä tosiaan tulee matkustettua paikkaan, jossa ympärillä on pelkkää hiljaisuutta. Ihan mieletöntä! Malediivit on kyllä ehdottomasti itsellänikin yksi unelmakohde, jonka toivon pääseväni jonain päivänä kokemaan.

    Ihanaa lomaa Jutta <3

    1. Täällä on kyllä upeaa! Ja suosittelen aidosti Malediiveille matkustamista. Moni ajattelee, että kohde on todella kallis mutta loppupeleissä jos onnistuu oikealla hetkellä lennot & majoituksen nappaamaan, saattaa ne saada aika hyvällä hintaa. 🙂 Ja ylipäänsä, täällä on mahdollista majoittua ökysti mutta myös edullisemmin – kuten siis monissa muissakin paratiisikohteissa. Ja kuten jo tuossa aikaisemmin edeltävään kommenttiin mainitsinkin, Qatarin lentoja kannattaa ehdottomasti kytätä! 😉

      Ja kiitos kovasti! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *