Kukaan muu ei pysäytä junaa kuin sinä itse

Huonoja ihmissuhteita, jatkuvaa kiireessä elämistä, yöunet vievää stressiä, pahaa henkistä oloa ja kokonaisvaltaisesti oman hyvinvoinnin laiminlyömistä. Asia joka on pyörinyt viime aikoina paljon mielessäni, on niin oma kuin ympärilläni olevien ihmisten hyvinvointi ja se, kuinka me aivan liian usein viemme itsemme äärirajoille ennen kuin pystymme pysäyttämään tuon tuhoa kohti matkustavan junan. Itsekin tuossa junassa lukuisia kertoja istuneena olen silti hypännyt kyytiin niin monta kertaa uudestaan ja uudestaan sekä uhrannut asioita oman hyvinvointini kustannuksella. Miksi ihminen kohtelee itseään huonosti ja antaa itseään kohdeltavan huonosti? Se on aivan käsittämätöntä ja vielä käsittämättömämpää on, että saatamme tehdä sitä vuosi tolkulla kohtaamatta koskaan sitä karua totuutta ettemme ansaitse tällaista. Saatamme tiedostaa asioita mutta silti jatkamme venymistä.

Olen enemmän kuin surullinen siitä, että annamme kohdeltavan itseämme huonosti. Kukaan ihminen kun ei ansaitse alistavaa, nöyryyttävää, manipuloivaa tai epärehellistä käytöstä – ei kukaan. Myös sellainen itse itsensä äärirajoille vieminen ihan jo arkielämässä on asia, joka saa minut näkemään punaista. Kun haalimme liikaa elementtejä arkeen ja vapaa-ajalle, kadotamme valitettavasti lopulta itsemme. Todella harva ihminen nimittäin pystyy kannattelemaan suurta korttipakkaa ilman, että joku osa siitä kaatuu. Usein se kaatuva osa on ikävä kyllä oma hyvinvointi – niin henkinen kuin fyysinenkin.

Omassa elämässänikin on ollut tätä äärirajoille venymistä niin työelämässä kuin ihan ihmissuhteissakin. Työelämässä sitä tapahtui silloin, kun oli vaan liikaa asioita meneillään. Aikanaan tein kolmivuorotyötä jossa väsyin aivan totaalisesti, sitten tuli kokopäivätyö jonka rinnalla päivitin päivittäin blogia ja yritin vielä ylläpitää toimivaa parisuhdettakin. Yhtälö aiheutti minulle ajanpuutteen vuoksi todella paljon stressiä ja muutuin tuon seurauksena jopa ihmisenäkin aivan toisenlaiseksi. Myös ihmissuhteissa olen venynyt ja antanut itseäni ikävästi kohdeltavan sekä miettinyt jopa omien arvojen kyseenalaistamista ainoastaan toisen ihmisen vuoksi. Se on jännä kuinka me joskus sokaistumme täysin ja olemme valmiita tekemään melkein mitä vaan itseämme vastaan, jotta saamme sen henkisesti tyydytetyn olotilan. Joskus haluamme onnistua niin kovin, että teemme vaan kaikkemme ja vielä vähän yli senkin. Se mikä itselleni on kuitenkin kirkastunut, on että joskus on suurinta itsekunnioitusta sanoa ei ylimääräisille arjen harrastuksille tai ihmissuhteelle, jonka tiedostamme tavalla tai toisella meille huonoksi.

Jälkiviisas on helppo olla, senhän jokainen tietää eikä ihminen koskaan muutu yli ihmiseksi joka osaisi toimia kaikessa täydellisesti – eikä tarvitsekaan muuttua. Kuitenkin se mitä voimme tehdä on asioiden kriittinen tarkasteleminen ja se, että puhumisen sijaan toimimme. Muutamme niitä arkielämässämme negatiivisesti vaikuttavia pieniä asioita tai otamme tuon meitä kahlitsevan ihmissuhteen tapetille. Hoen tätä aina itselleni sekä muille, että meistä jokainen päättää päivittäin ne asiat, jotka elämäänsä valitsee. Tällä en nyt tietenkään tarkoita sairauksia tai muuta meistä riippumatonta mutta noiden suhteen taas voimme työstää sitä, kuinka niihin suhtaudumme. Tiedän, että tämä kuulostaa nyt ehkä jonkun korvaan aika rajultakin ja se vuoden takainen Juttakin olisi aivan varmasti ärsyyntynyt, jos joku olisi tullut neuvomaan kuinka tulisi esimerkiksi ihmissuhderintamalla toimia. Se minkä olenkin vasta oivaltanut, on että meidän on tosiaan itse toimittava oman hyvinvointimme puolesta. Kukaan muu ei pysty tekemään sitä puolestamme ellemme ole itse valmiita ja halua muutosta.

Itsehän taistelin todella pitkään sitä vastaan, että tarvitsisin terapiaa. Ajauduin kerta toisensa jälkeen saman tyylisiin tilanteisiin esimerkiksi ihmissuhteissa mutta silti kielsin itseltäni sen totuuden, että tässä on kyse nyt jostain syvemmästä käytösmallista ja jopa ongelmasta. Usein toimin myös niin, että vanhaa kaavaa toistavassa tilanteessa työnsin sen järjen äänen kauas mieleni perukoille ja keskityin siihen tunteeseen – kokeilen tätä nyt vielä kerran. JOS tällä kertaa homma menisikin toisin ja tuntisin vihdoin oloni rakastetuksi ja hyväksytyksi? Valitettavasti arvaatte varmasti lopputuleman. Tällä hetkellä olenkin ylpeä, että olen pysäyttänyt sen junan, joka on vienyt minua tuhoon kerta toisensa jälkeen. On vihdoin tullut hetki muuttaa jotain sieltä syvemmältä, jonne en ole koskaan aikaisemmin elämässäni uskaltanut edes kurkistaa. Tiedän, että vaikeita tilanteita on edessäpäin mutta se mitä on tapahtunut, on sisäinen muutos – muutos jossa asetan oman hyvinvointini etusijalle ja haluan valita joka aamu elämääni ne onnelliseksi tekevät asiat.

Kengät Dr. Martens (second hand) / Farkut Lee (second hand) / Neule second hand / Kaulakoru Pernille Corydon

Kyse ei ole yksinkertaisista asioista eli tässäkin kohtaa on muistettava inhimillisyys. Osa meistä kykenee kohtelemaan itseään paremmin kuin toiset ja paljon se on riippuvaista taustoistammekin. Tästä huolimatta oli taustamme mikä tahansa, meillä on mahdollisuus hyvään elämään ja sitä kautta kokonaisvaltaiseen onnellisuuteen. Toivonkin, että jokainen teistäkin pysähtyisi miettimään onko omassa elämässä ehkä niitä asioita, jotka vievät meitä tuhon junassa eteenpäin ilman seuraavaa näkyvissä olevaa pysäkkiä? Olisiko tuo juna kohtapuolin pysäytettävä ja kohdattava totuus, vaikka se kuinka vastenmieliseltä tuntuisikin?

Toivon, että mietitte. Ja jos juuri sinä koet, ettei elämässäsi ole tuollaisia asioita niin ihanaa, olet todella onnellisessa asemassa. <3

Kuvat: Iines / edit: minä