Kuinka opin herkuttelemaan kohtuudella?
Vaikka ongelmia painon kanssa minulla ei ole koskaan ollut, niin sokerin kanssa hankaluuksia on ollut sitäkin enemmän. Olen jo aivan blogini alkuajoilta lähtien kirjoitellut siitä kuinka olen parantumaton sokerihiiri – tai luulin olevani. Saatoin korvata lounaita makeisilla sekä lähteä kauppaan keskellä yötä, koska karkkia vaan teki niin kovasti mieli. Tuolloin en hallinnut himoa vaan se hallitsi minua. Sokerin himo on vähän kuin päihteiden tai pelaamisen himo mutta sitä pidetään tietyllä tapaa vähemmän pahana riippuvuutena. Onhan se totta, että sokeri ei ehkä ole niin paha kuin vaikka päihteet väärinkäytettynä mutta todellisuudessa kyllä säännöllinen sokerinkin käyttö vaikuttaa terveyteemme hyvinkin negatiivisella tavalla.
Olen tosiaan jo lapsesta lähtien ollut makean perään. Joskus mietin, sainko sen jotenkin äidinmaidossa vai mitä ihmettä, kun sokerinhimo ei tuntunut lähtevän edes aikuisuuden myötä. Kaiken lisäksi kehoni on vielä kovin herkkä verensokerin heilahteluille ja sukurasitteena minulla on vahvasti kakkostyypin diabetes. Tiesin aina, että makean syöminen tulisi saada jonkinlaiseen tasapainoon mutta en oikein tiennyt miten. Kokeilinkin karkkilakkoja mutta huonolla menestyksellä. Lakot rehellisesti sanottuna ainoastaan pahensivat himoa ja repsahduksen iskiessä homma lähti aivan lapasesta. Olenkin usein miettinyt, että jos olisin yhtään enemmän elopainoa keräävää sorttia, olisi tuo makean syöminen varmasti lipsunut jonkinlaisen syömishäiriön suuntaan sillä niin pois oikeasta se oli. Kun sain karkkia käsiini, hupeni pussi kuin pussi aina hetkessä tyhjäksi ja jossain kohtaa se toleranssi oli aika korkealla. Lopetinkin aina karkkien syömisen vasta siinä kohtaa kun oli jo ns. liian myöhäistä, eli huono ja oksettava olo.
Käännekohta asian suhteen tapahtui – uskomatonta mutta totta – vasta siinä kohtaa kun muutin ruokailutottumuksiani sekä ruokavaliotani. Vaikka pahimmillaan tämä makean syöminen oli suunnilleen 21 ikävuoteen saakka, kyllä myönnän taistelleeni asian kanssa vielä viisikin vuotta sitten. Jossain vaiheessa korvasin makeaa kaikenlaisilla sokerittomilla karkeilla ja Läkeroleilla, joiden syömisen jälkeen makasinkin sitten sängyssä sikiöasennossa. Makea oli minulle oikeastaan sellainen tabu ihan sinne 26-vuotiaaksi saakka – välillä lakkoilin ja sitten taas pidin kunnon karkkipäiviä. Sellainen tasapaino puuttui ja suhtautuminen makeaan oli todella epävakaa.
Veikkaan, että olisin edelleen jonkinlaisessa sokerikoukussa ellen olisi joutunut pakon edessä laittamaan ruokavaliotani uusiksi. Tuo oli tosiaan se iso virstaan pylväs elämässäni, jolloin kaikki muuttui ja se tapahtui 2014 keväällä, kun muutin ruokailutottumuksiani vatsaongelmien vuoksi. Siitä se sitten lähti – uusi elämä monellakin tapaa. En alkuun edes ajatellut, että sokeriongelma tulisi samalla katoamaan mutta niinhän siinä sitten kävi kuin huomaamatta. Tuolloin tosiaan jätin ison osan maitotuotteista pois, karsin viljoja ja aloin suosimaan ruisleivän sijaan kauraleipää. Jätin samaan aikaan myös sokerittomat tuotteet ja aspartaamin käytön makeuttajana. Myös hiilihydraattien lähteistä pasta ja riisi astuivat kuvioihin ja ylipäänsä aloin syömään reilumpia annoksia kunnon ruokaa – toisin sanoen jätin valmisruoat, ne Saarioisten kanakeitot jotka olivat olleet minulle arkipäivää. Muutos ei ollut hankala sillä en luopunut asioista, vaan ainoastaan korvasin ne paremmilla vaihtoehdoilla ja itse asiassa jopa monipuolistin ruokavaliotani.
Ruokavaliomuutos muutti tosiaan elämääni positiivisempaan suuntaan, josta kulku on ollut näissä ravinto- ja hyvinvointiasioissa jatkuvasti ylöspäin. Vaikka alkuun olin tosiaan vatsani vuoksi aika ehdoton, nykyään olen jo lepsu hyvinvointini puitteissa. Olen oppinut sellaisen nautinnollisen tavan syödä ja tajunnut, että itse asiassa kieltäminen ei ole avain onneen minun kohdallani. Se ehkä toimii jollekin toiselle mutta ei minulle. Nykyään suhteeni makeaan onkin terve ja sellainen, etten taistele sen kanssa millään tavalla. Voin ostaa karkkipussin koska tahdon jos tahdon. Useimmiten se on kuitenkin fyysisen tarpeen sijaan sellainen henkinen mieliteko vaikka krapulassa tai leffaan mentäessä. Määrät ovat nykyään aika pieniä enkä tosiaan syö itseäni pahoinvointiin saakka – olen siis oppinut sen maagisen kohtuuden rajan. Suosin ruokavaliossani myös paljon niitä terveellisempiä makeita herkkuja, joiden uskon myöskin vaikuttavan siihen, etten kaipaa valkoista sokeria samalla tapaa kuin aikaisemmin kaipasin.
Tämä on tosiaan minun tieni sokerihiirestä kohtuukäyttäjäksi. Moni puhuu siitä kuinka valkoisesta sokerista kannattaisi kokonaan luopua mutta itse olen sitä mieltä, ettei se ainakaan omalla kohdallani kannata – tai en näe yhtään syytä sille. Huomaan kyllä sokerin vaikutukset ihossa, olossa ja joskus kropassanikin mutta silloin kun makean syöminen ei ole päivittäistä (siis valkoisen sokerin) en näe mitään syytä kieltää sitä itseltään. Onhan pussillinen Parrotseja leffassa enemmän nautinto kuin kaivaa esiin rasia viinirypäleitä. Itse mietin myös niin, että makea ei maailmasta lopu ja minun ei tarvitse syödä kerralla koko pussia, koska saan karkkia lisää seuraavan kerran kun haluan. Tuossa on muuten yksi syy jonka vuoksi en suosi karkkipäiviä. Kun ei aseta itselleen rajoitteita, ei myöskään tule pakottavia himoja tai odotusta jotain tiettyä herkkupäivää kohtaan.
Itse uskon, että pohjimmiltaan todellisessa makeanhimossa on kyse siitä, että elimistö ei saa kaikkea tarvitsemaansa. Se voi olla nimenomaan sitä, ettet syö kunnon ruokaa tai venytät ruokailuvälejä kuten itse tosiaan aikanaan tein. Se, että korvaa aterioita karkeilla on kaikista pahinta… Makeanhimo voi olla myös henkistä, eli lohduttaja tai hormonitoiminnan epätasapainon aikaansaama sivuoire. Useampi kärsii makeanhimosta juurikin PMS:n aikaan ja sillehän ei muuten oikein mitään mahda. Itse huomaan myös yhdistäväni herkut tiettyihin tilanteisiin nimenomaan henkisellä tasolla. Tästä esimerkkinä juuri elokuviin meneminen tai ylipäänsä leffaillat. Ne ovat sellaisia alitajuntaan iskostuneita mielikuvia, eli karkkia alkaa ikään kuin tekemään henkisellä tasolla mieli vaikka todellisuudessa sitä ei välttämättä edes kaipaisi.
Tasapainoa kannattaa kuitenkin havitella tässäkin asiassa. Jos et sitä heti löydä niin muista silti, että älä ole liian ankara itsellesi – riippuvuuksista irtautuminen vie usein aikaa. Minäkin voin vasta näin kolmekymppisenä todeta, että olen täysin vapaa sokerista eikä se aiheuta elämässäni enää ongelmia. Kauan siihen kuitenkin meni… Uskon ehkä jollain tasolla myös siihen, että nämä makean tai suolaisen mieltymykset ovat pitkälti opittuja ja kenties joltain osin myös perittyjä. Omassa perheessäni nimittäin jokainen on makean perään enkä siksi ihmettele, että itsekin olen aina ollut.
Onko täällä muita jotka ovat vuosien mittaan oppineet makean suhteen sen kultaisen keskitien ja kohtuuden? Millainen tyyli teille sopii parhaiten herkuttelun suhteen?