Ketä äänestän?

En muista olenko koskaan blogissani sivuuttanut suoranaisesti politiikkaa? Vaikka monesta asiasta täällä avoimesti puhun, politiikka on jäänyt taka-alalle. Noin yleisesti aihe taitaa olla monelle suomalaiselle vähän sellainen ”hys hys” tabu, eli aina ei edes puolisolle kerrota, ketä äänestetään. En tiedä onko se näin niinkään eduskuntavaaleissa, mutta ainakin presidentinvaalien aikaan vaalisalaisuus tuntui olevan todellista todellisempi. Itse en ole koskaan ymmärtänyt mitä salattavaa tässäkään aiheessa on, sillä kyse on kuitenkin omista arvoista ja siitä, millaisia arvoja haluamme kannattaa. Miksi ihmeessä niitä tulisi salailla? Toki ymmärrän siinä mielessä ajatuksen vaalisalaisuuden taustalla, että jokaisella tulee olla oikeus äänestää, ketä haluaa ilman arvostelua puoluevalinnasta. Itse olen tämänkin asian suhteen kuitenkin hyvin avoin ja voin rehellisesti kertoa, mitkä puolueet ovat lähinnä arvomaailmaani.

Seuraan yhteiskunnallisia asioita säännöllisesti, sillä haluan olla perillä siitä, mitä maassamme tapahtuu. Etenkin ilmastokriisin myötä on tullut vielä aikaisempaa enemmän seurattua erityisesti kotimaan tapahtumia ja oltua hereillä uutisten suhteen. Vaikka olen ehdottomasti sitä mieltä että paljon uutiset lietsovat turhaa pelkoa ja ahdistusta, on siellä aina myös tärkeitä aiheita, joista jokaisen on hyvä olla tietoinen. Politiikkaa ja yhteiskunnallisia asioita voi toki aina seurata niin monesta kanavasta, eli karsimalla esimerkiksi Iltalehden ja muut myös turhista asioista informoivat mediat lukulistalta, välttyy paljolta tyhjältä informaatiolta. Yhteiskunnallisista asioista itseäni kiinnostavat eniten ihmisarvo ja samanarvoisuus, ilmastonmuutos, yrittäjyyden tukeminen sekä koulutus. Ja oikeastaan näiden pohjalta tiedostan että lähimpänä arvomaailmaani ovat erityisesti vihreät – hyvänä kakkosena Vasemmistoliitto ja SDP. Itse ajattelen niin, ettei ole pakko välttämättä valita vain yhtä puoluetta, sillä useammissa voi olla sellaisia piirteitä, jotka ajavat omaa arvomaailmaa. En olekaan orjallisesti jonkun tietyn puolueen kannattaja, vaikka eniten kallistun vihreisiin ja vasemmalle. Tein itse asiassa juuri tänään puhtaasta mielenkiinnosta vaalikoneen testin ja kyllähän se tätä samaa faktaa puolsi. Tällä hetkellä mietin muutaman eri ehdokkaan välillä, mutta lopullisen päätöksen teen varmaan vasta vaaliuurnalla.

Tänä vuonna vaaliteemat ovat kaikissa jo mainitsemissani puolueissa hyvin saman suuntaiset. Näen tärkeäksi ennen kaikkea samanarvoisuuden lisäämisen ja eriarvoisuuden vähentämisen. Palkkojen tulisi olla läpinäkyvämpiä ja sukupuolten väliset palkkaerot kitkeä kokonaan, hallituksen tukea feminististä ajattelutapaa, translaki uudistaa, rasismi kieltää laissa, vanhusten oloja- sekä päihde- ja mielenterveyspalvelujen saatavuutta parantaa, ottaa perustulo käyttöön ja vähentää köyhien asunnottomuutta. Toisena ilmastonmuutos, joka on mielestäni sellainen asia joka tulisi ottaa huomioon ihan kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Sieltä mm. kiertotalous, kasviperäisten ”lihan korvikkeiden” aseman parantaminen (eläinperäisten tuotteiden korkeampi verotus), junaliikenteen lisääminen ja ylipäänsä uusiutuvat päästöttömät vaihtoehdot fossiilisten tilalle. Yrittäjyys on luonnollisestikin myös se, jota haluan tuettavan ja ennen kaikkea pienten ja keskikokoisten yritysten kohdalla. Itselläni ei ole vielä asiasta henkilökohtaista konkreettista kokemusta, joten en osaa sanoa mikä toimii tai ei toimi, mutta lähtökohtaisesti yrittäjyys on se johon yhteiskunnan tulisi enemmän nuoriakin kannustaa. Paljon olen kuullut ettei yrittäjällä ole helppoa tai ettei yrittäjyys kannata Suomessa – näin sen ei tulisi missään nimessä olla. Koulutuksesta puolestaan ei pidä leikata, vaan siihen tulisi satsata. Toisen asteen koulutus tulisi olla itsestään selvyys nuorille, joten sen tulee olla täysin maksutonta, lisäksi yliopistojen ja ammattikoulujen rahoitusta tulisi lisätä sekä korkeakoulujen aloituspaikkoja nostaa. Koulutuksen suhteen tulisi myös näkyä samanarvoisuus, eli vanhempien toimeentulolla tai yhteiskuntaluokalla ei tulisi olla minkäänlaista vaikutusta siihen, miten pitkälle lapsi voi kouluttautua.

Siinä tosiaan muutamia arvoja, joita itse kannatan ja jonka vuoksi valitsen jonkun jo mainitsemistani kolmen puolueen ehdokkaista äänestykseen. Kannustan ehdottomasti myös jokaista teistä äänestämään, sillä se on yksi tavoistamme vaikuttaa siihen, millaisessa yhteiskunnassa elämme nyt ja myös tulevaisuudessa! Tiedän osan vastustavan asiaa ja ajattelevan, ettei mitään kuitenkaan tule tapahtumaan ja vaikka äänestäisi, mitään ei saada aikaan. Onhan se toisinaan kieltämättä sille tuntunut, mutta itse uskon tässäkin yksilön mahdollisuuteen vaikuttaa – samalla tavalla kuin ilmastonmuutoksen suhteen. Kun jokainen arvottaa panoksensa tärkeäksi, syntyy siitä aina merkittävämpi kokonaisuus kuin jos ajattelemme pessimistisesti, ettei mikään kuitenkaan muutu. Äänestä puoluetta, jonka arvot vastaavat omiasi ja jos et muusta syystä, niin vaikka sitten kansalaisoikeuden (ja mielestäni myös velvollisuuden) vuoksi.

Ennakkoäänestys on kotimaassa 3.-9.4.2019 ja virallinen vaalipäivä 14.4.2019

Mukavaa keskiviikkoa!

Kuvat: Taru Tammikallio

hyvinvointi uutiset-ja-yhteiskunta tyo vastuullisuus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *