Kellorakkautta

*Yhteistyössä Kaarnakellot.

Rakastan kelloja ja harvoin muita asusteita käytänkään. Jossain vaiheessa minulla oli jonkunlainen korukausi mutta nykyään korvikset tai kaulakoru näkyy ylläni vain aniharvoin. Olen minimalisti ja ajattelen hyvin pitkälti myös pukeutumisen suhteen, että less is more.

Kello on tosiaan päivittäinen asusteeni ja ilman sitä tuntuu kuin jotain puuttuisi. Jo pitkään rannettani on koristanut naisellinen Korssin kulta-teräskello, joka on itselleni edelleen rakas. Mukava kuitenkin saada siihen rinnalle muitakin vaihtoehtoja, hieman rennompaa tyyliä ja nahkaa. Olinkin innoissani, kun Kaarnakellot.fi -verkkokaupasta otettiin minuun taannoin yhteyttä ja kyseltiin kiinnostaisiko yhteistyö. Kellot kurkatessani ja heidän toiminta ideologiaansa perehdyttyäni olin samantien mukana. Niin oman näköiseni juttu ja varmasti monesta teistäkin kiinnostava!

IMG_9389IMG_0829

Olen aina pitänyt yrittäjyydestä ja arvostanut sitä suuresti. Perheelläni oli aikanaan yritys ja sen lisäksi seurustelin pitkään miehen kanssa, joka laittoi yrityksensä pystyyn yhdessä olomme aikana. Olen nähnyt sen huonot ja hyvät puolet, jonka vuoksi en voi kun arvostaa suomalaisia yrittäjiä. Tässä siis ehdottomasti yksi syy miksi lähdin mieluusti yhteistyöhön Kaarnakellojen kanssa. Tietysti myös ajatus siitä, että tehdään uniikkia ja yksilöllistä on aina mieleeni.

Jokainen Kaarna rannekello valmistetaan puusta ja niiden syykuvioinnit, sekä värisävyt ovat aina uniikit. Puutyypit joita käytetään ovat bambu, punainen santelipuu ja eebenpuu (kellon värityksestä riippuen). Viisarit puolestaan liikkuvat Citizen Miyot -koneistoilla, jotka ovat tunnettuja kestävyydestään ja laadukkuudestaan. Ylipäänsä kellot ovat todella kevyitä ja kuuleman mukaan myös ajankulua kestäviä. Plussaa myös nahkarannekkeesta, joka on mielestäni ihanan pehmeä ja miellyttävä ihoa vasten.

IMG_9357IMG_0816

Sen lisäksi, että kellot ovat visuaalisesti silmääni miellyttäviä ja mukavia ranteessa, taustalla on myös tärkeä ajatus. Kaarnakellot tekevät nimittäin yhteistyötä WeForest -hyväntekeväisyysjärjestön kanssa mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että jokaista myytyä kelloa kohden istutetaan yksi puu Intiaan. Istutusten tarkoitus on auttaa luontoa ja kasvattaa työllisyyttä kehitysmaissa, joissa esimerkiksi naisten asema on erityisen huono.

Harva varmaan myöskään tietää, että viimeisten 60-vuoden aikana on menetetty 60 % sademetsistämme? Puita lisäämällä pystymme hidastamaan ilmastonlämpenemistä ja edes hieman vaikuttamaan siihen kuinka pitkäikäinen planeettamme on. Mielestäni tämä on ehdottomasti arvostettava ajatus ihanien kellojen taustalla. 🙂

IMG_9377

Jos kellot herättivät mielenkiinnon, lisää tietoa löytyy Kaarnakellot.fi -nettisivulta, sekä Facebookista.

Omassa ranteessani näkyvät mallit ovat Nero (musta) ja Concord (punaruskea).

Onko täällä muita ”kellofriikkejä”, joille rannekello on se tärkein asuste?

Kommentit (2)
  1. Hei, tää ny ei liity tähän postaukseen 😀 mut mitä sä oot syöny fafasissa ja mitä sieltä voisit suositella? 🙂

    1. Ostan aina poikkeuksetta Falafel Meze -salaattiannoksen gluteenittomana. Niin paras <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *