KAUNEUSSUOSIKIT X 5

Hetki on vierähtänyt siitä, kun viimeksi kirjoittelin kauneussuosikeistani. Tällä kertaa vuodenajan mukaisesti mennään kesäisellä meiningillä ja jokainen tuote onkin jollain tavalla kesään sopiva. Siellä on joukossa niin meikkejä kuin ihonhoitotuotteitakin, joista toivon mukaan löydätte itsellenne uusia suosikkeja. Minä ainakin olen rohkeampi kokeilemaan uusia tuotteita muiden kannustamana, sillä silloin et ikään kuin hanki sikaa säkissä. Näille jokaiselle voinkin antaa ehdottomasti rehelliset suositukseni ja kauneustuotteista jokainen tulee olemaan varmasti käytössäni vielä pitkään.

*Vita Liberata Trystal Pressed Minerals – Asteittain itseruskettava aurinkopuuteri

Jokunen teistä ehkä muistaakin, kuinka joskus taannoin hehkutin useampaankin otteeseen Vita Liberatan jauhemaista aurinkopuuteria? Kyseinen tuotehan siis antaa iholle aurinkopuuterimaiset varjostukset ja samalla myös päivettää ihoa steittain. Jäin koukkuun reilu vuosi sitten tuohon kyseiseen tuotteeseen, joka on nyt saanut sitten rinnalleen kilpailijan samalta merkiltä, kiinteässä muodossa olevan itseruskettavan aurinkopuuterin.

Miksi sitten ylipäänsä itseruskettava aurinkopuuteri? Vastaukseni on helppo, nimittäin kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Henkilökohtaisesti olen pitänyt etenkin siitä, että voin luoda kauniit varjostukset poskiluideni alle ja ne vieläpä korostuvat säännöllisessä käytössä. Voit tosiaan korostaa luustoasi ja niitä kohtia kasvoissasi, joihin haluat ehkä pysyvämmätkin tummemmat varjokohdat. Itseruskettava aurinkopuuteri päivettää ihoa vaikka levittäisitkin sen meikkivoiteen päälle ja vaikuttaa ihollasi jopa kahdeksan tunnin ajan, päivetystä jatkuvasti syventäen. Se miksi halusin tästä tuotteesta nyt mainita lienee päivän selvää, nimittäin kesä ja terveellinen päivetys! Mielestäni aivan ehdoton kesämeikkituote ja varsinkin tämä kiinteässä muodossa oleva puuteri, sitä jauhemaista kymmenen kertaa helpompi. Tuotteestahan on olemassa kaksi värisävyä (medium ja dark), joista tämä omani on nyt se vaaleampi. Minulle kyllä toimisi myös se tummempikin, mutta sain tämän tosiaan alun perin testaukseen ja sillä on nyt menty – ei huono tämäkään! Ehkä kesän edetessä voisi hankkia rinnalle myös tuon tummemmankin värisävyn mikäli aurinkoa yhtään malttaa ottaa. 🙂

Madara

*MÀDARA – Kirkastava AHA kuorintanaamio

Harvoin kehun kuorintoja tai ylipäänsä naamioita, mutta nyt on pakko antaa vahva suositus! Tässä tuotteessa nimittäin yhdistyvät molemmat ja mikä parasta tuote on luonnonkosmetiikkaa, joka osoittautui vielä omalle ihollenikin sopivaksi. Olenkin jo pitkään kaivannut kosmetiikkatuotetta, jolla iho kirkastetaan hetkessä. Välillä on nimittäin sellainen tunne, että kasvot suorastaan janoavat hehkua ja iho näyttää samealta. Tavallisesti tuossa kohtaa havahdunkin siihen, että viime kuorinnasta on jo aikaa muutama viikko… Olen valitettavasti todella laiska ihoani kuorimaan ihoani saatikka sitten naamioimaan. Tässä tuotteessa yksi parhaista jutuista onkin se, ettei tarvitse käyttää kahta erillistä tuotetta vaan sama purkki hoitaa niin kuorinnan kuin naamionkin.

AHA kuorintanaamio sisältää runsaasti hedelmähappoja, C-vitamiinia, maitohappoja ja mustaseljaa. Se kuorii iholta pois kuollutta ihosolukkoa, stimuloi solujen uudistumista, kirkastaa ihoa, häivyttää pigmenttiläiskiä ja juonteita, avaa tukkeutuneita ihohuokosia, sekä syväpuhdistaa ihoa kokonaisvaltaisesti. Tämä on ensimmäinen naamio, jonka jo naamalla ollessa suorastaan tunnen, että nyt todella tapahtuu jotain… Tärkeää tuotteen kanssa on kuitenkin se, ettei naamion anna vaikuttaa iholla liian pitkään. Itsehän olen pitänyt tätä kasvoillani reilusti yli kymmenen minuuttiakin, mutta herkän ihon omaaville saattaa riittää jo muutama minuuttikin. Pakko muuten mainita, että tässä on ihan paras krapulaihon pelastaja! Vie kasvoilta väsymyksen hetkessä ja antaa oitis kuulaan fiiliksen. 🙂

Bronzing

Boujouis Paris – BB bronzing cream 8 in 1

Tämä kesäinen meikkilöytö on taannoisen Tallinnan reissun tuliainen. Bongasin tuotteen Viru keskuksen Kaubamajasta, jossa se oli lähestulkoon loppuunmyyty – ilmeisen suosittu tuote siis kyseessä! Kaipasin juuri tällaista helmeä meikkipussiini, sillä Lumenen vastaava loppui ihan vasta. Kiinnostuin eritoten voiteen värisävystä ja koostumuksesta, jotka molemmat vaikuttivat jo kaupassa lupaavilta.

Nyt tämä ihanan vivahteen ja värisävyn meikkiin tuova kesätuote on ollut käytössä lähestulkoon päivittäin. Sekoitan sitä sävyseerumin ja meikkivoiteen sekaan, jolloin lopputulos on oikeasti mitä täydellisin! Itselleni on ainakin näin kesällä tärkeää, että meikkivoiteeseen voi todella sekoittaa jotain tummempaa värisävyä tuotetta. En halua vaihtaa meikkivoiteen sävyä, vaan ennemmin nimenomaan hankin tuotteen jolla saat miksattua värisävyä vuodenaikaan sopivammaksi. Jos on siis reissua Tallinnaan, suosittelen tämän purnukan kotiuttamista! Hinta taisi olla jossain kuudentoista euron kieppeillä ja villi veikkaukseni on koostumuksesta päätellen, että tämä tuote on vieläpä riittoisaa.

Eco by Sonya

*Eco by Sonya – Itseruskettava kasvovesi

Muistan kuinka lähes kymmenen vuotta sitten kasvojen ir-suosikkini oli Lancômen päivettävä kasvovesi. Käytin tuota pitkään, kunnes sen valmistus lopetettiin ja jouduinkin etsimään itselleni uuden suosikin. Olen monen monta kertaa tuon jälkeen ihmetellyt sitä, miksi ihmeessä nimenomaan itseruskettavia kasvovesiä ei ole markkinoilla enemmän – jos siis juuri ollenkaan? Kasvovesihän on aivan mielettömän helppo ja kevyt tapa päivettää ihon väriä.

Paljon on somessa viime aikoina hehkutettu Eco by Sonyan itseruskettavaa kasvovettä, joka herätti taannoin myös oman mielenkiintoni. Huomio kiinnittyi tuotteeseen oikeastaan nimenomaan sen kasvovesi jälkiliitteen vuoksi, sillä juuri tällaista tuotetta olin kaappiini pitkään kaivannut. Nyt muutaman viikon ajan kyseistä ekologista kasvovettä käyttäneenä en voi kuin todeta, että eipä ole hehkutukset somessa olleet tyhjää puhetta! Aivan ihana tapa ruskettaa kasvojaan kevyesti ja aikaansaada iholle kevyt hehku. Tuote ei missään nimessä rusketa liikaa, vaan antaa juuri kasvoille sopivan rusketuksen. Itse olen käyttänyt tätä nyt kolmisen kertaa viikossa ja kasvoillani on ollut jatkuvasti nätti päivetys. Mietin jo tosissani, että luovunko jatkossa Chanelista ja panostan vaan ja ainoastaan tähän tuotteeseen? Sen verran otettu olen nimittäin ollut. Käytän kasvovettä iltaisin kosteusvoiteen päällä tai aamuisin tavallisen kasvovesipuhdistuksen jälkeen. Molemmat tyylit ovat toimineet erinomaisesti ja väriä on nyt todella tullut!

*Lumene Invisible Illumination – Instant Beauty Serum sävyssä dark

Tästä tuotteesta mainitsinkin jo taannoin meikkipohja postauksessani, jossa kerroin teille ne omat tämän hetken luonnollisen mutta kestävän pohjameikin salat. Se miksi haluan tuotteesta uudestaan mainita on, että nyt näihin Lumenen ihaniin seerumeihin on saatu lisää värisävyjä! Valikoimista löytyykin tällä hetkellä kolme sävyä, joista sain itselleni testiin tämän tummimman. Värisävy ei kuitenkaan ole liian tumma, vaan mielestäni juuri kesään täydellinen! Kuten yllä mainitsinkin, suosin sävyseerumia meikkivoiteen, sekä tuon hieman tummemman bronzerin kanssa. Teen noista kolmesta voiteesta miksauksen, joka toimii mielestäni mitä parhaiten hieman päivettyneelle tai itseruskettavalla rusketetulle kesäiholle!

Tuotehan toimii myös ihan sellaisenaan niinä päivinä, jolloin haluan pohjameikistä mahdollisimman luonnollisen. Tällä voi nimenomaan loihtia sellaisen meikittömän lookin, jossa ihosta halutaan mahdollisimman luonnollinen mutta siihen kaivataan kuitenkin pientä tasoitusta. Sanoisin, että aivan mieletön ns. meikittömän meikin taikoja – kymmenen pistettä!

Siinäpä ne, viisi tämän hetken kauneussuosikkia. Jokainen aivan erinomainen ja ansainneet paikkansa tässä viiden parhaan joukossa. Oliko siellä muuten teille tuttuja tuotteita? Heräsikö jostain tuotteesta ehkä jotain kysyttävää?

*Tuote sponsoroitu

Kommentit (6)
  1. Iso suositus täältäkin tuolle Madaran kuorinnalle! Toinen hyvä tuote Madaralta on detox savinaamio!

    1. Jep! Ahh, ehkä pitää sekin testata. 🙂 Kiitos sinulle vinkistä!

  2. Tosi mielenkiintoinen postaus jälleen kerran! 🙂 Olen lukenut monesta paikasta suosituksia tuosta itseruskettavasta kasvovedestä ja pitää kyllä ostaa sellainen ensi kerralla, kun käy Ruohonjuuressa. Ihanaa kesän jatkoa sulle Jutta! 🙂

    1. Kiitos, mukava kuulla! 🙂 Joo, sama juttu ja pakko kyllä todeta, että on ehdottomasti jokaisen kehun arvoinen!

      Samoin sinnekin, paljon aurinkoa kesääsi. :))

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *