Kauneushaaste

Viime viikkoina useissa blogeissa on pyörinyt kauneushaaste, jossa bloggaajat vastailevat muutamiin kysymyksiin koskien kauneudenhoitoa. Itse olen aina pitänyt näistä erilaisista haaste- ja kysymyspostauksista, joten päätinpä minäkin tällaisen haasteen blogissani toteuttaa. Kopioin kauneudenhoitoon liittyvät kysymykset FitFashionin ihanan Sonjan blogista.

Varhaisin meikkimuistosi?

Aloitin meikkaamisen nykypäivän tyttöihin verrattuna suhteellisen myöhään, vasta seiskaluokalla. Tuolloinkin liikkeelle lähdettiin lähinnä ripsivärin ja huulipunien kanssa. Meikkivoidetta taisin käyttää vasta lähempänä täysi-ikäisyyttä. Meikeistä muistan edulliset Anytimen huulipunat, joista rakastin erilaisia vaaleanpunaisen sävyjä. Myös ripsivärin suhteen olin todella tarkka sillä omistin sen verran pitkät ripset, että halusin niiden näyttävän kunnon hämähäkeiltä. Väriä lisättiinkin monta kerrosta ja suosikkini oli Maybellinen tuuheaharjaksinen volyymi maskara – tarkempaa nimeä en enää muista, mutta tuo sininen purkki on kyllä syöpynyt verkkokalvoilleni.

Mitä meikkejä löytyy käsilaukustasi?

Kannan pientä meikkipussia oikeastaan aina käsilaukussani. Pussukasta löytyy muutama huulipuna, huultenrajauskynä, aurinkopuuteri, poskipuna, sekä kulmakarvageeli. Harvoin kuitenkaan lisäilen meikkiä päivän mittaan, mitä nyt välillä tosiaan huuli- tai poskipunaa. Jos lähden liikkeelle pikkulaukun kanssa, on laukussani aina se huuliväri/puna, jota on sillä hetkellä huulillani. Tuo on oikeastaan ainoa sellainen juttu jota ilman en osaisi kotoa mihinkään lähteä – siis niinä päivinä, kun minulla on ylipäänsä meikkiä kasvoillani.

Lempituoksusi? 

Kaikki mausteiset ja vahvat tuoksut ovat aina olleet makuuni. En tykkää yhtään hempeistä ja kukkamaisista tuoksuista, sillä niissä ei vaan mielestäni ole potkua tai särmää. Jos pari suosikkia pitäisi vielä nimeltä mainita, niin Escadan Magnetism (käytän sitä parasta aikaa), sekä Lancômen La Vie Est Belle.

Henkilökohtainen kauneusvinkkisi?

Vedenjuonti ja silmänympärysvoiteen käyttäminen. Vettä kannattaa juoda ainakin 1-2 litraa päivässä ja silmänympärysvoidetta käyttää orjallisesti aamuin illoin. Tuon voiteen käyttö kannattaa aloittaa samaan aikaan, kun aloittaa meikkaamisen.

Uusin kosmetiikkalöytösi?

Uusin löytöni on ehdottomasti blogin kautta testiin saatu Lieracin Lumilogie tehotiiviste (kuvissa). Purkki on todella kätevä myös esimerkiksi viikonloppureissuilla, sillä mukaan ei tarvitse raahata kahta erillistä purnukkaa, vaan yhdelläkin pärjää. Tuote itsessään on ihanan geelimäistä ja ohutta, mutta samalla kosteuttaa ihoa täydellisesti. Voit käyttää tiivistettä joko ihan sellaisenaan, tai yö/päivävoiteen alla. Omalle PODista herkistyneelle iholleni Lierac sopii tällä hetkellä oikeastaan parhaiten ja siksi sarjan tuotteita rakastankin.

Ikimuistoinen virheostoksesi?

Ei tule mieleen mitään yhtä varsinaista virheostosta, mutta useampia huulipunia olen ostanut esimerkiksi MACilta niin, että kaupassa sävy on ollut upea, mutta kotona näyttänyt huulillani aivan kamalalta. Koska olen vähän tällainen huulipunafriikki, saatan ostaa punia tosiaan hetken mielijohteesta… Virheostoja on tullut vuoden aikana varmaan ainakin kolme kappaletta. Onneksi MACin punat ovat kuitenkin niin suosittuja, että menevät hetkessä Facebookin kirpputoreilla…

Meikkivoiteella vai ilman?

Sanoisin, että fifty fifty. Tavallaan pidän meikittömästä ihostani ja siitä, että olen ns. saunan raikas. Puhdas vaalea iho on kaunis ja kuulas. Toisaalta taas kevyt meikki korostaa kasvoja ja en osaisi mennä esimerkiksi töihin ilman pohjameikkiä. En meikkaa siksi, että ihoni olisi virheitä täynnä, vaan pidän siitä miten aurinkopuuteri ja poskipuna levittyvät meikkivoiteen päälle. Meikkivoide osittain myös suojaa ihoa ja tekee sen pinnasta tasaisemman. Viime aikoina olen siirtynyt kevyempään meikkivoiteeseen, sillä olen oivaltanut sen, ettei ihoni oikeasti kaipaa mitään paksua tököttiä.

Eyeliner vai kynä?

Ehdottomasti kynä. Olen niin surkea nestemäisen eyelinerin kanssa ja ylipäänsä rajaukset ovat silmieni pyöreälle mallille jotenkin todella haastavat tehdä… Rajaankin silmäni aika harvoin, oikeastaan vaan ulos lähtiessäni – jos aina silloinkaan.

Tuote, jota ilman et tule toimeen?

Kasvovesi. Jos olen viikonkin ilman kasvovettä alkaa ihoni pintaan syntymään pientä röpelöä. Etenkin otsa on tuollainen herkkä alue ja siksi kasvovesi on ihonhoidossani aivan ehdottoman tärkeä! En mielelläni lähde mihinkään reissuille ilman kasvovettä, sillä jo parin päivänkin ilman oleminen näkyy heti ihossani.

Tuote, jota haluaisit kokeilla?

Ehdottomasti Kylien huulituotteet. En ole vielä toistaiseksi kuitenkaan saanut aikaiseksi tilata niitä testiin, sillä tilaaminen kuulostaa niin vaivalloiselta. Paljon noiden ympärillä on sitä hypeä, mutta toisaalta esimerkiksi NYXin Lingeriet ja Anastasian huulivärit ajavat melkein saman asian… Vaikkakaan enhän voi tietää onko laatu aidosti niin paljon parempi, kuin edellä mainitsemissani? Joku päivä on ehkä pakko tilata mielenkiinnosta testiin.

Jos teillä tuli mieleen vielä jotain kysymyksiä kauneudenhoitooni liittyen, niin tämän postauksen kommenttiboksissa olisi oiva mahdollisuus kysellä! Tai jos on ylipäänsä toiveita kauneuteen liittyvien postausten suhteen – mitä haluaisitte kuulla tai mistä aiheesta lukea, niin kertokaahan?

Tähän loppuun haluaisin vielä muistutella alekoodista koskien Daniel Wellingtonin kelloja. Koodilla Judezzi saa tosiaan edelleen tämän kuun loppuun (30.4.2017) saakka -15 % alennuksen koko DW:n valikoimasta. Tilauksille on myös ilmainen toimitus ympäri maailman. Valikoimista löytyy mm. tuo tämän postauksen kuvissanikin näkyvä ihana Classic Petite, johon olen niin kovasti tykästynyt. Kello on tyylikkään upea ja sopii niin arkeen, kuin juhlaankin.

Kauneudenhoidon merkeissä toivottelen oikein kaunista ja aurinkoista päivää jokaiselle! 

Kommentit (4)
  1. Edelliseen kommenttiin viitaten, mikä niissä tulevissa rypyissä pelottaa ja jännittää? 🙂 Ihan mielenkiinnosta kysyn, koska itsellänikin on jo ryppyjä eikä nuo niinkään haittaa 🙂

    Kiva kun teet välillä näitä haastepostauksia, näitä on kiva lukea. Mitä silmänympärysvoidetta muuten käytät?

    1. Jaa-a. 🙂 En vaan erityisemmin haluaisi, että ulkomuoto alkaa rapistumaan tai iho roikkumaan. 😀

      Käytän Lieracin silmänympärysvoidetta. 🙂

  2. Jännittääkö tai pelottaako sua muuten iän myötä tulevat rypyt ym? Mitä ajattelet niistä ja käytätkö anti age tuotteita? 🙂

    1. Kyllä jännittää ja pelottaa. 🙂 Ja siis onhan mulla jo ryppyjä, joita ei ollut vaikka kymmenen vuotta sitten. En oikeastaan usko anti-age tuotteisiin varsinaisesti, vaan ennemmin ihon huolelliseen hoitoon. Voiteiden tulee olla tarpeeksi kosteuttavia ja ihonhoidon ylipäänsä huolellista.

      En kuitenkaan käyttäisi kasvojeni ihoon enää mitä tahansa voiteita, vaan laatu tulee olla kohdillaan! Pidän eniten siis Lieracista, Cliniquesta, sekä Vichysta. Noihin kolmeen olen päätynyt oikeastaan kokeilujen kautta ja todennut ne ehdottomasti itselleni parhaaksi! Dermalogica on sarja jota en ole vielä testannut mutta siihenkin siirtymistä miettinyt. Kuulemma todella moni tuota sarjaa käyttävä ei enää huoli mitään muuta ja haluaisin tietää mistä se johtuu. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *