On my way
On my way

Kärsinkö ulkonäköpaineista?

Olen 31-vuotias, eli toisin sanoen parikymppisen silmissä todennäköisesti vanha, kun taas nelikymppisten silmissä nuori. Pidän itseäni edelleen suhteellisen nuorena vaikka kyllä tiedostan, ettei tästä ole enää biologisesti parikymppiseksi paluuta. Aika tulee tekemään tehtäväänsä, enkä minä enää nuorru. Ensimmäisen kerran havahduin ikääntymisen konkreettisiin merkkeihin, eli ”ryppyihin” 25-vuotiaana, kun sain otsaani viirun, joka on siinä luonnollisesti edelleenkin. Muistan, miten kyseinen ryppy oli jossain kohtaa itselleni suorastaan ongelma, vaikka nyt hyvä kun edes huomaan sitä. Toisaalta vanhoja kuvia katsoessani havaitsen, miten ihoni on nykyään jopa paremmassa kunnossa kuin se oli tuolloin 25-vuotiaana – kiitos luonnonkosmetiikan ja laadukkaiden hoitotuotteiden! Muistan valitettavasti myös sen, miten epävarma olin ulkonäköön liittyvistä asioista nimenomaan juuri 25-vuotiaana. Vertailin itseäni paljon muihin ja koin epävarmuutta. Näin jälkikäteen kun mietin asiaa, en oikeastaan edes ymmärrä miksi näin? Jos minulla olisi tuolloin ollut nykyinen itsevarmuuteni, tuskin olisin tehnyt ulkonäköni eteen asioita, joita silloin tein. Tänä päivänä ulkonäön merkitys ei nimittäin ole enää sama kuin se oli aikaisemmin.

Olen nykyään kameran edessä viikoittain ja omat kuvat sosiaalisessa mediassa ovat osa työtäni. Joudunkin katsomaan pärstääni todella paljon kuvien kautta ja ulkonäkö on siinä mielessä osa brändiäni. Onneksi en kuitenkaan ole mikään malli, eli voin näyttää kuvissa itseltäni eikä minun tarvitse pyrkiä olemaan jotain tiettyä kokoa tai mikään trendsetter. Myönnän olevani aika tarkka kuvista, joita julkaisen etenkin Instagramissa, enkä mielelläni laita sinne epäonnistuneita otoksia. Eli lähinnä ilmeen ja kokonaisuuden tulee natsata jotta se päätyy julki. Toki omia kuvia tarkastellessa sitä myös huomaa asioita, joita ei välttämättä muuten huomaisi. Kuvathan eivät anna armoa, eli kuvien kautta näkee kyllä ne pienimmätkin virheet jos niitä osaa tuijottaa. Enkä siis väitä ettenkö itse koskaan näkisi itsessäni virheitä tai katsoisi kauhulla jotain epäonnistuneita otoksia. Joku päässäni on kuitenkin tässä vuosien varrella muuttunut, sillä en vaan enää ole niin kriittinen ulkonäköäni kohtaan. Ehkä se on nimenomaan asenne, joka on muuttunut rennommaksi? Huomaan että myös se miten katson itseäni vaikuttaa siihen, miten koen itseni. Kun hyväksyn ulkonäköni enkä jatkuvasti tarkastele sitä sillä silmällä, mikä on pielessä, on minulle aivan sama mitä muut ulkonäöstäni ajattelevat. Tärkeintä on että kelpaan itselleni ja muiden suhteen ajattelen, että jos ei miellytä niin sitten ei miellytä. Minua onkin nykyään todella vaikea loukata ulkonäkööni kohdistuvilla kommenteilla, eli jos haluat osua ihon alle, kannattaa heittää jotain muuta.

Vaikka koenkin oloni nykyään ulkonäköni suhteen itsevarmaksi enkä vertaile itseäni muihin, kyllä välillä on aamuja että kauhistun miten paljon huonosti nukuttu yö näkyy kasvoilta tai edellisen illan sokeri syventää juonteita. Oma ”ongelma-alueeni” on otsa, jossa näkyy herkästi väsymys, ilmastonmuutokset ja stressi sekä tällä hetkellä jälleen leuka, jossa on parin vuoden tauon jälkeen lievää POD-ihottumaa. Vaikka juuri nyt olenkin sinut kevyiden juonteideni kanssa ja tiedostan että minulla on ikäisekseni hyvä iho, kyllä seuraavat vuodet varmasti tulevat aiheuttamaan tällä saralla prosessointia. Onneksi ikääntyminen ei kuitenkaan tapahdu yhdessä yössä, eli tässä on aikaa sulatella uusien ryppyjen ilmestymistä. Olen paljon miettinyt myös sitä, millä tavalla seura, eli ystäväpiiri vaikuttaa siihen, miten ulkonäköpaineisiin ja ikääntymiseen suhtautuu? Mikäli ystäväpiirissä jokainen piikittää botoxia tai ravaa jatkuvasti erilaisissa hoidoissa, vaikuttaa se varmasti myös omaan suhtautumiseen. Minun ystäväpiiri on vähemmän pinnallinen, eli puhutaan yleensäkin todella vähän ulkonäköön liittyvistä asioista. Toki välillä jaetaan kauneusvinkkejä tai itse jaan informaatiota, jota työni kautta saan, mutta ylipäänsä sellainen ulkonäön parantelun ilmapiiri ei ole läsnä olevana. Se mitä olemme sen sijaan pyrkineet tässä viime vuosina parantelemaan, on oma henkinen hyvä olo ja nimenomaan syvemmät aspektit. Yksi tähän liittyvä seikka, johon olen myös havahtunut, on että jos joku uusi ihminen tulee juttelemaan minulle ja alkaa puhumaan ulkonäöstäni, häiriinnyn siitä todella paljon. En pidä ulkonäöstä puhumisesta enkä halua että minut koetaan ulkonäköni perusteella sellaiseksi, jonka oletetaan nauttivan siitä puhumisesta. Pakenenkin noista tilanteista aina aika sulavasti tai vaihdan puheenaihetta. Yleensäkään ulkonäön perusteella ei pitäisi tehdä johtopäätöksiä sen suhteen, mitkä asiat henkilöä kiinnostavat.

Mitä sitten tulee paineisiin koskien ulkonäköä, koen niitä tällä hetkellä hyvin vähän. En kiinnitä pikkuseikkoihin huomiota, enkä esimerkiksi tämänkään postauksen meikittömissä kuvissa näe kaikkea sitä, minkä osa varmasti näkee ja itse asiassa en edes välitä nähdä. Jos minulle kerrotaan, että oletko huomannut sinulla olevan tämän tai tuon juonteen, alan varmasti ne myös tiedostamaan. Joskus on helpompaa elää tietämättömyydessä ja tarkastella omaakin ulkonäköä ruusuisemmin kuin ehkä todellisuus on. Tulevaisuutta ajatellen pyrin kovasti siihen, että tämä sama fiilis säilyisi ja pystyisin prosessoimaan ne näkyvät ikääntymisen merkit henkisellä tasolla ja hyväksymään juonteet osaksi minua. Moni varmasti ajattelee että tässä kohtaa on helppo noin ajatella, kun iho on vielä hyvässä kunnossa, mutta itse uskon että elintavoilla sekä ihonhoidolla on suuri merkitys tulevaisuutta ajatellen! En tokikaan tiedä mikä on fiilikseni sitten 35-vuotiaana, mutta toistaiseksi en ainakaan haluaisi turvautua esimerkiksi botoxiin ja sen avulla nuorekkuuden ylläpitoon. Kehon kunnon puolesta en sen sijaan ole yhtään huolissani tai koe paineita, sillä koen kehoni vahvemmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Vaikka palautuminen on toki hitaampaa, kyllä koen olevani hyvässä kunnossa enkä ole huomannut mitään fyysistä heikentymistä, mitä tulee treenaamiseen tai siihen millaisiin suorituksiin kykenen. Toisaalta – ehkä niitä ei tässä kohtaa vielä normaalistikaan ole, eli voidaan palata asiaan sitten kymmenen vuoden päästä.

Paljon puhutaan nimenomaan bloggaajien ja somemaailman ulkonäköpaineista, mutta itse koen olevani ehkä jollain tavalla ulkopuolella kaikesta tuosta. En luonnollisestikaan viitsi kilpailla parikymppisten kanssa tai tee ulkonäön vertailua ylipäänsä keneenkään. Jos jostain koen välillä paineita, niin enemmänkin tuottamani sisällön laadusta enkä siitä, miltä itse näytän. Koen tämän hyväksi, sillä voin fokusoitua aidosti tärkeisiin asioihin, eikä energiaa mene hukkaan aivan turhiin juttuihin. Ulkonäkö on kuitenkin katoavaista eikä sen varaan kannata rakentaa elämässä mitään. Toki voin myöntää että nätistä ulkonäöstä voi olla hyötyä joissain asioissa, jonka vuoksi sellainen perus huoliteltu ulkomuoto kannattaa säilyttää, mutta noin muuten en kyllä lähtisi arvottamaan ulkonäköä mitenkään kovin korkealle arvoasteikolla. Olen myös huomannut että asiat joihin keskittyy, lisääntyvät. Eli jos mietin jatkuvasti virhekohtia, ne saattavat kasvaa päässäni älyttömän suuriksi ja sen myötä minun on pakko tehdä asialle jotain. Mitä vähemmän annan sijaa ulkonäölle ja sen ajattelulle, sitä vähemmän näen asioita sen suhteen – eli toisin sanoen kiinnitän huomiota pikkuseikkoihin tai virhekohtiin. Aina ulkonäöstään voi löytää jotain mikä ei miellytä, mutta lähtökohtaisesti kannattaa keskittyä positiiviseen negatiivisen sijaan.

Kärsittekö te ulkonäköpaineista? Jos niin millaisista ja minkä ikäisiä olette?

Kommentit (8)

  1. töppönen

    Ikäjuttu on kyllä jännä, parikymppisenä kolmekymppinen oli minusta toooodella vanha, oikeastaan jo 25- vuotias, ja nyt kun olen 36 niin tunnen (valitettavasti) olevani samanikäinen kuin ne parikymppiset, enkä aina muista että olenkin tarpeeksi vanha ollakseni heidän äitinsä. Mutta ulkonäköpaineita- ja ongelmia on paljon enemmän kuin silloin, koska nuorena on yleensä paremmannäköinen,eikä siis stressin aiheita kuten niitä juonteita edes ole. Niin ja kolmekymppisenä taas nelikymppiset tuntui toooodella vanhalta, nyt olen että no 31 ja 36 on käytännössä sama asia, mutta 36 ja 41 ei taas ole : D

    1. On my way

      Niinpä, veikkaan että nimenomaan lähempänä neljääkymmentä kun alkaa olemaan enemmän juonteita, tulee ne ulkonäköpaineet ikään kuin takaisin, joita koki ehkä nuorempana. Toki tässäkin on henkilökohtaisia eroavaisuuksia, toiset eivät kriiseile koskaan ulkonäöstään ja toisilla on aina joku kriisi meneillään.

      Itse koen että 40-vuotias on kyllä suhteellisen vanha ja tuo ikä tuntuu itselleni kaukaiselta vaikka täytän ensi kesänä 32-vuotta. Ehkä seuraavana ”etappina” pidän 35-vuoden ikää, jolloin sitten varmaan taas tulee pysähdyttyä ja mietittyä, että hetkonen, mitäs tässä haluaa tehdä vielä ennen neljääkymmentä. Ja naisena toki eteen tulee lapsikysymys ja sen myötä taas vakavia valintoja. Noh, vielä en jaksa murehtia! Ja niinhän se menee että elämää ei voi elää kuin hetkessä. 🙂

      Ihanaa joulun odotusta!

    2. Elina

      Moikka! Luulen että ikääntymistä ei oikesti oikein ajattele ennenkun se alkaa tapahtua omalla kohdalla. Ne ensimmäiset juonteet ja rypyt saattavat olla joillekkin (myös minulle) pieni shokki. Omat juonteet on vain hyväksyttävä, ja vertailu nuorempiin on turhaa, lähinnä yleensä ihailen parikymppisten sileitä ihoja ja ehkä vähän harmittelen sitä kuinka sitä ei osannut silloin tarpeeksi arvostaa ja ruoski itseään ihan turhaan. 🙂 Hoidan ihoani nykyisin erityisen hyvin, ja taistelen aikaa vastaan minkä pystyn, lähinnä koitan säilyttää raikkauden, kosteuden ja virkeyden ihossani. Jaan vinkkejä itselläni toimiviin keinoihin myös blogissani: https://elinao.org
      Oikein rauhallista joulunaikaa, käyn säännöllisesti kurkkimassa täällä uusia vinkkejä. 🙂

      1. On my way

        Niinpä, näinhän se menee. 🙂 Ei auta kuin hyväksyä ja hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla, sekä pitää elintavoistakin huolta. Todella paljon ihossa näkyy se mitä suusta alas laittaa. Ja kuten tosiaan mainittu, käynkin lukemassa sun parhaat ihonhoitovinkit, koska sulla on upea iho! Olin jotenkin vallan unohtanut blogisi, mutta nyt lisään sen uudestaan kyllä kirjanmerkkeihin. 🙂

        Ihanaa joulun odotusta! 🙂

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *