On my way
On my way

Joskus pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle

Juttelimme toissa päivänä rakkaan ystäväni kanssa ihmissuhteista ja elämästä – siitä kuinka muutaman päivän etäisyys oman elämänsä asioihin saattaa vaikuttaa siihen, miten kokonaiskuvan näkee. Kun elää arkea ja juhlaa siinä tietyssä kuplassa, usein mieli sokaistuu ja moni sellainenkin asia, joka ei ole omia arvojaan vastaava, saattaa muuttua pikkuhiljaa normaaliksi. Itse olen havahtunut kyseiseen tunteeseen lukuisia kertoja elämässäni ja usein tuo tunne on tullut vahvana etenkin siinä kohtaa, kun olen ottanut etäisyyttä elämääni tai kenties kohdannut jonkun uuden ihmisen, joka on ikään kuin avannut silmäni uudestaan. Vaikka koenkin etten ole näissä asioissa millään tavalla naiivi tai tyhmä ja tiedän täysin oman arvomaailmani, tästä huolimatta minäkin välillä havahdun tilanteesta, jossa minun ei koskaan kuuluisi olla. En tiedä oletteko te koskaan kokeneet vastaavaa mutta se on aika jännä tunne – herättelevä ja jopa pysäyttävä.

Olen ihmisenä sellainen, että imen toisten tunnetiloja herkästi itseeni. Ärsytys tarttuu ja puolestaan tällaiset elämän suuret oivallukset toisen kohdalla saavat minutkin pysähtymään. Toissa päiväisen puhelumme jälkeen jäinkin miettimään tämän hetkistä elämääni – sitä missä olen nyt ja missä haluan olla. Tuo toisen tuntema tunne on itselleni niin tuttu, että saatoin minäkin punnita jälleen omaakin tilannettani aivan uudella tavalla. Vaikka koen että teen juuri nyt oikeita asioita ja lähelläni on ne ystävät, joita olen koko elämäni etsinyt, silti edelleen välillä havahdun siihen tietoisuuteen että valitettavan moni ympärilläni edustaa täysin päinvastaisia arvoja joita itse edustan. Tiedättekö – vietät aikaa porukassa, jossa on ainoastaan muutama ihminen (ne läheisimmät ystäväsi), joiden tiedät olevan tosi tilanteen tullen puolellasi. Toki nuo muut ihmiset ovat minulle pelkästään tuttavia olematta mitään sen enempää mutta silti. Toisinaan kadehdinkin kaveriporukoita jotka koostuvat niin miehistä kuin naisistakin mutta niissä vallitsee sellainen aito välittämisen ilmapiiri – lähimmäisen rakkaus, joka kantaa vaikeankin paikan tullen.

Omia arvojaan on välillä hyvä punnita. Kauempaa niitä on helpompi katsoa ja etenkin jos kohtaa sellaista pyyteetöntä rakkauden ja välittämisen ilmapiiriä. Tuollaista kohdatessaan sitä näkee vielä selkeämmin sen, mitä elämäänsä haluaa tai ei halua. Kun mietin omaa elämääni, tiedän jo vähemmästäkin, että olen aina janonnut muiltakin ihmisiltä rakkautta ja pehmeitä arvoja mutta olen vaan ajautunut niin usein etsimään niitä vääristä paikoista. Olen ajatellut ihmisistä hyvää ja saanutkin tilalle pahaa mieltä. Olen ajautunut ihmissuhteisiin, joiden kautta olen halunnut tulla rakastetuksi mutta lopputuleman onkin ollut särkynyt sydän. Olen viettänyt aikaa väärissä porukoissa ainoastaan tunteakseni kuuluvani johonkin – itse asiassa sellainen yhteenkuuluvuuden tunne on se, jota elämääni olen seurakunnasta lähdettyäni niin usein kaivannut! Pahinta kaikessa on ollut vuosien mittaan ymmärtää se, ettei maailma ihan oikeasti ole niin hyvä kuin haluaisin sen olevan. Kaikilla ihmisillä ei ole pyyteettömät tarkoitusperät vaan kovin moni on itsekäs ja omaa etuaan tavoitteleva.

Viikonloppuna oli erikoista kun tapasin erään ystäväni kaverin ensimmäistä kertaa ja hän omalla tavallaan muistutti minua jostain tärkeästä. Nimittäin keskustellessamme ihmissuhteista ja miehistä, oivalsin jälleen sen että oma maailmankatsomukseni on välillä vaarassa lipua suuntaan, johon en haluaisi sen lipuvan. Tällä tarkoitan siis tietynlaista kyynisyyttä ja pessimistisyyttä, sitä etten oikein meinaa luottaa ihmisiin tai heidän hyvyyteensä. Pettäminen on niin yleistä, samoin selkään puukotus, valehtelu ja takinkääntö. Mietin jälleen sitä kuinka elämänkokemukset meitä muovaavat ja miten ympärillämme olevat ihmiset meihin vaikuttavat. On niin iso merkitys missä porukoissa aikaansa viettää, sillä jokaisella ihmisellä on meihin vaikutuksensa. Toiset saavat meidät puhkeamaan kukkaan, kun taas toiset imevät kaiken energian ja tekevät meistä voimattomia. Miksi ihmeessä siis viettää aikaa ihmisten seurassa, jotka saavat esiin huonot puolesi kun voit olla seurassa, jossa vaikutus on päinvastainen?

Joskus pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle, on niin paikkansa pitävä sanonta. Vaikka en itse käynyt missään kaukana vaan ainoastaan ystäväni, silti hän jakoi minulle jotain sellaista, joka vaikutti ihmeellisesti minuunkin. Samoin tuo keskustelu täysin tuntemattoman ihmisen kanssa, joka yhtäkkiä rohkeneekin olla erittäin suora asioissa, joissa kovin moni ei rohkene olla. Aika paljon juttuja muutaman päivän sisään mutta herättipä kyllä jälleen itseänikin! Vaikka tässä viime kuukausina on ollut useampikin merkki siitä, että nyt olisi aika pysähtyä niin, enpä ole siltikään pysähtynyt. Uskon näissä asioissa jonkinlaiseen johdatukseen ja siihen että tietyt ihmiset tulevat tiellemme juuri oikealla hetkellä ja asioita tapahtuu silloin kun kuuluukin tapahtua.

En tiedä saitteko yhtään selkoa sinkoilevista ajatuksistani mutta jos pari pääpointtia, niin vaalikaa omaa arvomaailmaanne ja viettäkää aikaanne ihmisten seurassa, jotka tekevät teistä parempia versioita itsestänne!

Kommentit (4)

  1. jenni

    Kivoja, erilaisia kuvia! Tulee ihan sellanen freesi kesäneito fiilis 🙂

    • On my way

      Kiitos! Ihan ekstempore napattiin siskon kanssa toissapäivänä kun oltiin kuvailemassa erääseen toiseen juttuun materiaalia. 🙂 Meikitön kesäneito todellakin heheh. Aivan ihanaa aluetta noin muutenkin tuo Arabianranta, liian harvoin tulee sillä suunnalla käytyä. 🙂

  2. Emmi

    Oletko lukenut Paulo Coelhon Alkemistin? Vähän samaa ajatusta siinä, siis että nähdäkseen lähelle täytyy käydä kaukana 😊

    • On my way

      Olen itse asiassa mutta en muistanut koko kirjaa aiheesta kirjoittaessani. 🙂 Mutta totta, siinä oli tosiaan samainen ajatus! Sen voisikin joskus lukea taas uudestaan, hyvä kirja!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *