Hormonaalinen hiustenlähtö ja sen hoito

Olen siinä mielessä onnekas, että minua on siunattu hyvillä hiusgeeneillä. Hiuslaatuni on siis luontaisesti sitä tavallista suomalaista paksumpi ja hiusteni rakenne litteän sijaan kuohkea. Vaikka paikoitellen kärsinkin hiusten kuivumisesta ja joudun niitä kunnolla kosteuttamaan – kasvavat hiukseni silti hyvää vauhtia ja pysyvät kunnossa muutamilla yksinkertaisilla jipoilla. Toisaalta samaan hengenvetoon haluan kertoa, että aina näin ei todellakaan ole ollut. Vaikka hiusteni laatu on luontaisesti paksuhko, oli minullakin ajanjakso että tukkaa lähti tukoittain ja hormonaaliset syyt aikaan saivat hiusten ohenemisen lähestulkoon puolella.

 

Tuosta ajanjaksosta tuli vasta kuluneeksi neljä vuotta ja jos nyt katselen noita kuvia taaksepäin, huomaan hyvin selkeästi eron nykyisten ja silloisten hiusteni välillä. Tuo hurja hiuskato sai alkunsa e-pillereiden vaihtamisesta minipillereihin, jonka seurauksena hiuksia alkoi putoamaan järkyttäviä määriä. Muistan kuinka kauhulla seurasin hiusteni ohenemista voimatta tehdä asialle yhtään mitään. Etenkin ohimot tuntuivat kaljuuntuvan ja minun oli pakko värjätä hiuksia mahdollisimman harvoin minimoidakseni  kaiken kulutuksen. Lopulta saatuani gynekologini vakuuttuneeksi siitä, että minipillerit eivät nyt vaan toimi minulle, saattoi tuo hiusten eheytymisprosessi alkaa. Niin hassulta kuin se kuulostaakin niin muutaman kuukauden sisään kun vaihdoin entiset pillerit takaisin, muuttui tilanne parempaan suuntaan ja hiustenlähtö lakkasi. Toisaalta jokainen varmasti tietää, ettei kuollut hius uudistu ja muutu yhtäkkiä paksummaksi, vaan se muutos tapahtuu siellä uudessa kasvavassa hiuksessa. Siispä meni kieltämättä aikaa kunnes sain vanhat kauniit hiukseni takaisin ja saatoin kutsua niitä jälleen hyväkuntoisiksi.

Tuo kokemus hiustenlähdöstä on jättänyt minuun ikuiset traumat ja olen siksi hiusteni suhteen edelleen tarkka. Haluan hoitaa niitä mahdollisimman hyvin ja pitää hiusteni kunnosta huolta niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Hiuslisäravinteet ovat minulle aivan ehdottoman tärkeä osa hiusten kunnossa pitoa – samalla tapaa kuin monipuolinen ruokavalio ja laadukkaat hiustenhoitotuotteetkin. On kuitenkin faktaa, että joskus elämä heilauttaa esimerkiksi juuri hormonitasapainoamme vaikka stressin, vaikean elämäntilanteen tai ehkäisymuutosten kautta. Samalla tapaa heikko ravinto saattaa laukaista hiustenlähdön tai vaikka pidempään jatkunut puutostila kehossa. Joissain tapauksissa hiustenlähdön taustalla saattaa olla sairauskin, jonka vuoksi pidempään jatkuneeseen rajuun hiustenlähtöön tulisi suhtautua aina vakavasti.

Kuten mainittu, pyrin nykyään pitämään hiuksistani erityisen hyvää huolta enkä missään nimessä halua itse aiheuttaa minkäänlaisia riskejä hiustenlähdölle. Siksipä syönkin monipuolisen ravinnon lisäksi jatkuvasti hiuksille suunnattua lisäravinnetta Hair Volumea, jota olen käyttänyt nyt useamman kuukauden ajan. Toki tässä vuosien varrella käytössä on ollut muitakin lisäravinteita mutta se ero jonka olen nyt näiden kuukausien aikana tehnyt hiusteni kunnossa, on aiempaa merkittävämpi. Vaikka en olekaan kärsinyt mistään vaikeista hiusongelmista hetkiin, ovat hiukseni kasvaneet erityisen nopeaa vauhtia ja tuntuu että tyvikasvua saa olla jatkuvasti värjäämässä.

Hair Volumen tehohan perustuu kasviuuteyhdistelmään joka sisältää omenauutetta, sinkkiä, aminohappoja, peltokortetta, hirssiä, kuparia ja biotiinia. Omenauute tehostaa hiusten luontaista kasvua, biotiini ja sinkki ylläpitävät hiusten hyvinvointia ja kupari puolestaan tukee hiusten omaa värisävyä. Sen lisäksi, että  tuote sopii säännölliseen käyttöön ja hiusten hyvinvoinnin jatkuvaan vaalimiseen, toimivat kapselit myös väliaikaiseen hiustenlähtöön sekä menopaussin jälkeisiin hiusmuutoksiin. Myös iho ja kynnet saattavat hyötyä lisäravinteesta, joten siitä ehdottomasti plussaa! Itse pidän näitä kapseleita ehdottomasti markkinoiden yhtenä tehokkaimmista jo ihan omien kokemuksien sekä pienen tutkimuksenkin perusteella. Tuote nimittäin sisältää biotiinia ja sinkkiä huomattavasti reilumman määrän kuin moni kilpailijansa.

Sen lisäksi, että suosin Hair Volumea sekä huolehdin monipuolisesta ruokavaliosta, listasin teille muutamia arkisia vinkkejä siihen, kuinka saada pitkät, paksut ja elinvoimaiset hiukset hormonaalisen hiuskadon jälkeenkin. Mitä se hiusten kunnon parantaminen vaatii ja kuinka minä vaikutan hiusteni hyvinvointiin positiivisella tavalla?

Lämpösuojan käyttö – Käytän aina lämpösuojaa jos käsittelen hiuksiani föönillä tai raudoilla. Tässä asiassa en missään nimessä lipsu, sillä kuumuushan on yksi hiusten pahimmista vihollisista.

Latvojen säännöllinen leikkaus ja huoltaminen – Kun latvoja leikkaa säännöllisesti näyttää tukka paksummalta ja elinvoimaisemmalta! Leikkaus kolmen kuukauden välein taitaa olla sellainen yleinen pidemmän tukan suositus, joten tuota aikaväliä pyrin itsekin noudattamaan.

Syväpuhdistavan shampoon käyttö – Hiuksiin kertyy jatkuvasti muotoiluaineiden jäämiä mm. kuivashampoosta, tekstuurisuihkeesta, hiuslakasta ja lämpösuojasuihkeista, jonka vuoksi hiusten säännöllinen syväpuhdistus on hyvin tärkeää! Minä teen syväpuhdistuksen kahden viikon välein jotta hius ei muutu veltoksi ja elottomaksi.

Päivittäisen pesun välttäminen – Uskon siihen, että päivittäinen hiusten peseminen kuivattaa niin päänahkaa kuin hiuslatvaakin. Tässäkään ei kuitenkaan tarvitse mennä toiseen äärilaitaan, mikä sekin saattaa tehdä omalla tavallaan hallaa hiukselle.

Älä harjaa märkää hiusta – Raju harjaus vasta pestyyn hiukseen on yksi takuuvarma keino, jolla saat katkottua hiuksiasi! Siispä kaikkea märkään hiukseen kohdistuvaa rasitusta kannattaa välttää. Jos suihkun jälkeen hius vaatii kampaamista se kannattaa tehdä hellästi harvapiikkisellä suurella kammalla. Muuten idyllisintä on jos hius saa kuivua itsestään ja föönauksenkin suorittaa vasta puolikuivaan tukkaan.

Hiusten vaalentamisen välttäminen – Kaikki vaalentaminen kuivattaa, joten ainakin omalle hiukselleni vaalennus on omalla tavallaan vihollinen. Jos hius on muutenkin huonossa kunnossa, suosittelen pysymään lähellä omaa värisävyä ja värjäämään hiusta hellävaraisemmilla kevytväreillä.

Hyvistä rasvoista huolehtiminen – Yksi mielettömän tärkeä seikka hiusten kunnon ylläpidossa on hyvistä rasvoista huolehtiminen! Muistathan siis syödä säännöllisesti kalaa, pähkinöitä, öljyjä ja avokadoja.

Joskus pitkien ja tuuheiden hiusten kasvattaminen hiustenlähdön jälkeen saattaa tuntua toivottomalta mutta tahdon rohkaista siihen, ettei se missään nimessä ole mahdotonta! Vaikka nyt tilanne tuntuisikin haastavalta, kannattaa ehdottomasti olla kärsivällinen ja mikä tärkeintä tosiaan huolehtia siitä, että hiukset saavat kaiken tarvitsemansa. Valitettavasti aina edes monipuolinen ravinto ei riitä, vaan tarvitaan ravinnon tueksi lisäravinnetta joka tehostaa hiusten kasvua ja hyvinvointia.

Minulla on tähän loppuun ilo jakaa teille alekoodi, jolla saatte 20 % alennuksen käyttämästäni Hair Volume hiuslisäravinteesta! Alekoodi on OMW18 ja se on voimassa 31.5. saakka! Hair Volumen verkkokauppaan pääset TÄSTÄ.

Jos heräsi kysymyksiä liittyen hormonaaliseen hiustenlähtöön tai vaikka käyttämääni hiuslisäravinteeseen, kysykää ihmeessä?

 

Kuvat: Iines / edit: minä

Kommentit (4)
  1. Voisitko suositella hyvää hiusharjaa? 🙂

    1. Omistan useammankin hiusharjan. Tykkään siis sellaisesta luonnonharjas harjasta mutta sen lisäksi harjasta, jossa on myös muoviset piikit joiden joukossa on niitä luonnonharjaspiikkejä. Saitkohan mitään selvää? 😀

      Myös ihan tuollainen muovinen harja mikä minulla on kuvassa on makuuni. 🙂 Eli ei ole oikeastaan mitään tiettyä merkkiä erityisemmin, mutta tuo kuvan harja on tosiaan Hair Volumelta saatu ja sitten sellainen, jossa on sekä luonnonharjasta että muovipiikkejä löytyy ainakin Remingtonilta. 🙂 Hyviä luonnonharjasharjoja myydään ainakin Stockmannilla.

  2. Yksi yleinen syy hormonaaliseen hiusten lähtöön on myös lapsen saaminen. Tästä ollaan montaa mieltä mikä sen laukaisee, mutta 4kk synnytyksen jälkeen mulla alkoi lähtemään hiusta aivan järkyttävästi. Nyt 4 kuukauden hiustenlähdön jälkeen alkaa tilanne tasaantumaan, mutta tukka onkin ohentunut varmasti puolella. Lähtötilannehan oli se, että mulla oli paksut hiukset, mutta eipä ole enää. Tokihan ne takaisin kasvaa, mutta siihen menee kauan. Ja jos meille vielä joskus lähitulevaisuudesss toinen lapsi suodaan nii pelottaa että sams juttu edessä. Eli huonolla tuurilla mun hiukset palautuu takaisin entiseen vasta vuuuosien päästä. Alan tosiaan ymmärtää niitä äiti-ihmisiä jotka leikkaa hiuksensa lyhyiksi 😀

    1. Näin olen kuullut vaikka ei olekaan omakohtaista kokemusta… Todella kurjaa mutta jos yhtään lohduttaa, itsekin tosiaan kävin aika rankan ”kaljuuntumisvaiheen” aikanaan läpi. Kärsivällisyyttä nyt vaan ja kannattaa tosiaan laittaa hiuslisäravinteet kuntoon! Ja ylipäänsä ruokavalio tietenkin jolloin pystyy maksimoimaan sen, että uusi kasvava hius olisi laadultaan hyvää.

      Mutta ymmärrän kyllä ettei ole helppoa odotella, sillä ovathan hiukset ainakin meille naisille hyvin tärkeä osa ulkonäköä. Tosin ei se lyhytkään huono ratkaisu missään nimessä ole ja tällä hetkellä vieläpä hyvin trendikäskin! 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *