On my way
On my way

Hiusvinkki syksyyn: suihkutettava hiusväri!

Olen ollut tummahiuksinen jo vuosikaudet. Viimeisen kymmenen vuoden sisään se radikaalein asia joka hiuksilleni on tehty, on niiden raidoitus ja ruskean värin taittaminen eri sävyihin. Okei, myös musta tukka minulla oli esimerkiksi viime keväänä hetken aikaa mutta sekin sitten haalistui pikkuhiljaa pois. Minulla on vahvasti tummahiuksisen identiteetti enkä kovin helpolla lähtisi hiuksiani vaalentamaan. Tästä huolimatta välillä kaipaan pientä vaihtelua ja siitä syystä onkin ollut näitä hetken mielijohteesta hiusten värjäystä mustaksi tai raidoittamisia. Viime aikoina olen ollut oikein tyytyväinen helppoon tasaisen tummaan värisävyyn, enkä ole sitä oikeastaan kuin tyvestä värjäillyt ja colormaskeilla sävytellyt. Nyt syksyn tullen olen kuitenkin kaipaillut jälleen jotain pehmeyttä muuten niin tummaan pohjaan ja siihenpä löytyikin aivan yllättäen ratkaisu eräässä taannoisessa lanseeraustilaisuudessa. Nimittäin KMS lanseerasi aivan vasta markkinoille uudet *STYLECOLOR pois pestävät värisprayt, joiden avulla omaa hiusväriään on mahdollisuus muuttaa hetkellisesti – yhden pesuvälin ajaksi!

Tavallisesti nämä tällaiset hiuksiin suihkutettavat sävytteet ovat mitä toimivampia vaaleaan tukkaan, sillä värimaailma on useimmiten pinkistä violettiin. En olekaan ollut tämän kaltaisista tuotteista oikein koskaan kovin innoissani, sillä tiedän etteivät ne näy tummassa pohjassa. Siksipä olikin positiivinen yllätys, kun KMS STYLECOLOR -lanseerauksessa näin miten konkreettisesti tummaakin tukkaa oli mahdollisuus vaalentaa! Joukossa on nyt kerrankin sellainen värisävy, joka ei ole harmaa ja täten tee hiuksistani sinisiä, vaan se on juuri oikean värinen muuttaakseen hiukseni kevyesti vaaleammiksi! Tämä värisävy on Rusty Copper ja se tekee tukastani todella kauniin sävyisen. Kokeilimme tuotetta hiuksiini kevyesti jo blogitilaisuudessa, jonka jälkeen uskaltauduin sitä sitten kylpyhuoneessani testailemaan.

Halusin tosiaan vaalentaa latvaa luonnollisesti ja pehmentää tummaa yleisilmettä. Suihkutin STYLECOLOR -suihkeen huolettomasti puhtaaseen, melkeinpä kuivaan hiukseen osio kerrallaan, jonka jälkeen kuivasin tukan kevyesti föönilla ja harjasin läpi. Tiesin suunnilleen mitä odottaa mutta rehellisyyden nimissä, olin vielä positiivisemmin yllättynyt! Suihke upposi hiuksiini todella tasaisesti ja luonnollisesti, eikä jättänyt epäluonnollisia laikkuja vaikka ihan amatöörina väriä suihkuttelin. Hius ei jäänyt myöskään yhtään tahmaiseksi, vaan siihen tuli kivasti kaipaamaani rakennetta sekä tuntumaa. Näin toisena päivänä pesusta hiukset ovat edelleen todella raikkaat ja ilmavat. Hiuksenihan ovat luonnostaan karheat ja kuivat, joten suihke teki hiuksiini oikeastaan saman efektin kuin vaalentaminen tekee – muutti hiukset entistä huokeammiksi ja paksumman näköisiksi. Tämä ei todellakaan haittaa, sillä rakastan kuohkeaa tukkaa ollen se suola- ja tekstuurisuihkeiden suurkuluttaja! Voisin kuvitella, että myös ohuen ja lasimaisen suomalaisen hiuslaadun omaavat voisivat saada tällä tuotteella mukavasti rakennetta hiuksiinsa?

STYLECOLOR on helppo käyttää ja mikä parasta, värispray tosiaan lähtee pesussa pois. Tuote mahdollistaa erilaisten värisävyjen testailun ja no, vaaleahiuksisille sarja antaa kyllä todella paljon mahdollisuuksia! Itse pidän tuon Rusty Copperin lisäksi sarjan tummimmasta sävystä, eli Frosted Brownista, joka taas istuu täydellisesti tyviväriini ja sen avulla on muuten helppo pidentää värjäysväliä. Olenkin nyt jo jonkin aikaa tehnyt niin, että suihkun jälkeen suihkutan värisprayta hiusjuureen ja föönaan, jonka jälkeen harjaan sen läpi. Värisävy peittää täydellisesti kevyen juurikasvun suttaamatta kasvoja tai tyynyliinaa! Tässä muuten yksi plussapuoli josta pakko antaa KMS:lle krediittiä, nimittäin tuote ei todellakaan sotke. Olen kokeillut kilpailijan vastaavia tyvikasvuun tarkoitettuja tuotteita ja ne kyllä poikkeuksetta suttaavat ihan kunnolla – milloin on ollut otsa mustana ja milloin suihke levinnyt tyynyliinoihin…

Loppuun muuten vielä mainittava, että vaikka STYLECOLOR on suihkussa sampoopesussa pois lähtevä, se on vedenkestävä eli ei valu hiuksista sateen yllättäessä. Sarjasta löytyy yhdeksän erilaista värisävyä ja suositushinta on 30 €/pullo. Tuotteita myyvät ainoastaan valtuutetut KMS -kampaamot, eli esimerkiksi Helsingin Kampissa sijaitseva Cityhair.

Onko joku kenties ehtinyt jo tätä kyseistä tuotetta testailemaan? Olisi kiva kuulla muidenkin mielipiteitä, oletteko yhtä ihastuneita?

*Tuote sponsoroitu 

Kommentit (2)

  1. Kirsi

    Tämä on kyllä kaukana luonnonkosmetiikasta… 🙁

    • On my way

      Öööö…? En ole missään kohtaa tekstiäni väittänyt, että tuote olisi luonnonkosmetiikkaa. 🙂 Jos puhun luonnollisesta lopputuloksesta tarkoitan sillä sitä, miltä väri näyttää hiuksissa. Jos siis siihen nyt viittasit. KMS -sarjan hiustuotteet eivät ole luonnonkosmetiikkaa enkä ole niin koskaan väittänyt.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *