Helppo taatelibrownie

Oli ihan pakko tulla vielä tänään jakamaan teille resepti, jonka valmistin tuossa päivemmällä. Ihan alun alkujaan oli tarkoitus tehdä suklaabrownie mutta päädyinkin hyödyntämään kaapista löytyneet taatelit reseptiin, jonka seurauksena tästä tulikin tavallisen brownien sijaan taatelibrownie. Ja siis ihan oikeasti – en kestä miten hyvää! Harvoin kaavin tyhjää taikinakulhoa mutta tällä kertaa todella tein sen ja olisin itse asiassa voinut syödä vaikka pelkkää brownietaikinaa, sillä niin hyvältä se maistui. Siispä jos herkkuhimo jyllää ja haluat valita tänään hieman terveellisemmin, kokeile tätä reseptiä – lupaan ettet pety!

Jos kaapistasi ei löydy ihan jokaista aineosaa, voit korvata niitä toisilla tai jättää osan poiskin. Esimerkiksi vaniljajauheen voi korvata vaikka hieman suuremmalla määrällä hunajaa, suklaaheran korvata raakakaakaolla ja kookosmannan kookosöljyllä. Resepti on sinällään aika yksinkertainen vaikka lista raaka-aineista saattaakin kuulostaa paljolta.

Taatelibrownie (GL, M)

  • 3 dl taateleita
  • 1 tl hunajaa
  • 1 kananmuna
  • 2/3 tl leivinjauhetta
  • 1 tl kanelia
  • 1/4 tl *Foodin Bourbon vaniljauutejauhetta
  • 1/2 dl Fastin 100 % Natural suklaaheraa
  • 1/2 dl raakakaakaojauhetta
  • Ripaus laadukasta suolaa
  • 2 tl *Foodin kookosmannaa
  • 1 dl mantelijauhoja
  • 0,2 dl makeuttamatonta luomu kaurajuomaa (tai muuta nestettä)

Kaadetaan taatelit blenderiin ja lisätään joukkoon kananmuna, jotta taikina kulkee helpommin. Blendataan niin, että taatelit pilkkoutuvat mutta täysin mössöä niistä ei tarvitse kuitenkaan tehdä – joukkoon saa siis jäädä sattumia. Kaadetaan taateliseos muovikulhoon ja lisätään hunaja, leivinjauhe, kaneli, vaniljajauhe, suola, suklaahera ja raakakaakao. Sekoitellaan huolella ja lisätään vielä kookosmanna (ei tarvitse sulattaa ihan juoksevaksi), kaurajuoma sekä mantelijauhot. Taikina saa olla aika tahmaista ja jämerää, joten sitä ei kannata säikähtää! Lopuksi sekoitellaan vielä huolella ja levitetään leivinpaperin päälle. Taikinasta tulee noin 15 cm x 20 cm kokoinen neliö, kun brownien jättää kuvissa näkyvään paksuuteen. Jos siis haluat suuremman annoksen useammalle ihmiselle, tuplaa määrät! Paistetaan uunin keskitasossa 175 asteessa noin vartin verran. Kannattaa kymmenen minuutin jälkeen kurkata uuniin ja tarkistaa rakenne. Lopputulos saisi olla aika pehmeä, eli älä missään nimessä pidä uunissa liian kauaa!

Ennen nautiskelua annetaan jäähtyä hetki. Tämä brownie on mielettömän hyvää ihan sellaisenaankin mutta toki lisukkeeksi sopii vaikka pallo vaniljajäätelöäkin.

Oikein rentouttavaa lauantai-iltaa ja tulkaahan kertomaan jos kokeilitte, että mille maistui? 🙂

*Foodinin tuotteet sponsoroitu

Kommentit (5)
  1. Voiko taatela korvata kun löytyy vaan 1.5 dl taatelia. ..?

    1. Laita vaikka rusinoita tai esimerkiksi kuivattuja aprikooseja joukkoon. Myös muut kuivatut hedelmät voivat toimia! 🙂

  2. Nää sun terveelliset reseptit on ihan huippuja! Just perjantaina tein sitä terveellistä mutakakkua ja oli huippua ?minkälaista tuo kookosmanna on? voiko sitä korvata millään?

    1. eikun lukihan tuolla että voi korvata kookosöljyllä! menee testiin tämäkin ?

      1. Mukava kuulla, että pidät! 🙂 Se mutakakku on kyllä hyvää, nam – pitäisikin tehdä taas lähiaikoina.

        Ja joo siis kookosöljyllä voit korvata! Kookosmanna on siis jauhettu kookoksen lihasta eikä sitä ole kuumennettu valmistettaessa jolloin siinä on kaikki ravintoaineet tallessa. Kyseinen tuote on itsellenikin aika uusi juttu ja ensimmäinen purkki vasta menossa. Olen kuitenkin vaikuttunut ja tuo toimii nimenomaan leivontaan erinomaisesti! 🙂 Sitähän voi siis syödä sellaisenaankin halutessaan.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *