On my way
On my way

Helppo ja terveellinen suklaavanukas

Oikein ihanaa perjantaita! Se olisi jälleen viikonloppu edessä, mikä tietää monelle lepoa tai juhlaa mutta oletusarvoisesti ennen kaikkea hyvää ruokaa ja nautintoja. Tavat nauttia viikonlopusta ovat niin moninaiset ja vaikka itse pidän myös juhlasta, maistuu minulle rennot ja rauhallisetkin viikonloput. Syksyn tullen näitä on varmasti kesää enemmän ja tuleekin jälleen panostettua myös ruoanlaittoon sekä leivontaan aivan eri tavoin kuin kesällä. Siispä rohkenenkin lupailla, että syksy tuo tullessaan muutamia herkullisia reseptejä ja ylipäänsä hyvinvointi edellä kulkevia postauksia. Tänään lähdetään liikenteeseen helpolla ja herkullisella vanukkaalla, joka on muuten aivan loistava jälkiruoka tai välipala!

Tämän päiväinen vanukas on muutaman terveellisen aineosan yhdistelmä ja erittäin helppo valmistaa. Jos kaapistasi puuttuu osa aineksista, tulee vanukkaasta onnistunut pelkällä banaanilla, raakakaakaolla sekä avokadollakin. Suosittelen kuitenkin lisäämään joukkoon pientä ekstraa, sillä maku on ainakin omasta mielestäni näin parempi! Makeuden aikaan sain hedelmillä ja vaniljajauheella, joka on muuten aivan tajuttoman kätevä kaikessa leivonnassa. Jos jotain sinne kodin leivontakaappiin kannattaa hankkia, niin tuo kyseinen Foodinin Bourbon -vaniljajauhe…

HELPPO JA TERVEELLINEN SUKLAAVANUKAS (GL, M)

  • 1 pehmeä avokado
  • 1/2 dl raakakaakaota
  • 1 tl vaniljajauhetta
  • 1 dl Alpron kookoksen makuista soijajogurttia
  • 1/2 päärynä
  • 1/2 banaani
  • 1 tl limetinmehua

Kuoritaan pehmeä avokado ja kaadetaan blenderiin. Lisätään joukkoon raakakaakao (laita vähemmän jos olet kaakaolle herkkä), limetinmehu, vaniljajauhe, soijajogurtti sekä päärynän ja banaanin puolikkaat. Blendataan tasaiseksi vanukkaaksi ja laitetaan hetkeksi kylmään (n. 15 minuuttia). Koristellaan vanukas kookoshiutaleilla ja muutamalla banaanin siivulla. Annoksesta tulee yhdelle, eli tarvittaessa tuplaa määrä!

Sitten viikonlopun viettoon! Nyt onkin luvattu suhteellisen lämpöisiä ilmoja, joten muistakaahan nautiskella kenties syksyn viimeisistä lämmöistä.

PS. Instagram tilini puolella on meneillään vatsan hyvinvointiin liittyvä arvonta, joten jos yhtään kiinnostaa niin käykäähän ottamassa osaa! Instagramiini pääsette tästä.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *