Helppo apu kuivasilmäisyyteen

Olen ollut piilolinssien käyttäjä niin kauan kuin oikeastaan muistan. Taisin olla viisitoista kun sain ensimmäiset linssit silmiini ja oi sitä autuutta! Nuorelle tytölle silmälasit kun olivat suorastaan häpeä ja inhosin niitä käyttää. Siitä se sitten lähti, tieni piilolinssien käyttäjänä – ja muuten kovin aktiivisena sellaisena. Meni jossain kohtaa pidempiä aikojakin että unohdin ne välipäivät ja käytin piilolinssejä aivan liikaa, jopa seitsemänä päivänä viikossa. Kun silmät kestivät, ajattelin että eihän tässä hätää ole – ja niinhän ne siis kestivätkin, kunnes tuli se päivä jolloin tilanne muuttui ja aloin kärsimään jatkuvista kuivasilmäisyyden oireista. Kutina, roskan tunne silmässä linsseillä tai ilman, vetisyys sekä valonarkuus olivat arkipäivää, jonka myötä minulla diagnosoitiinkin kuivasilmäisyys ja samaan aikaan piilolinssien käyttöä tuli vähentää reilusti.

Tearsagain TearsagainTearsagain

Vaikka diagnoosista on jo vuosia aikaa, silti edelleen kärsin säännöllisesti kuivasilmäisyyden oireista. Enää aikoihin en ole pystynyt käyttämään yhtä huolettomasti piilolinssejä kuin nuorempana tai työskentelemään tietokoneella tuntikausia ilman silmien kuivumista. Myös lentokoneilma on todella paha silmilleni ja matkustaessa suosinkin aina silmälaseja piilolinssien sijaan. Toisinaan ihan jo tuulinen päivä tai liian kirkas auringonvalokin saavat silmäni vuotamaan. Vaikka kuivasilmäisyyttä ei todennäköisesti pysty koskaan mitenkään parantamaan, niin olemassa on onneksi ongelmaa lievittäviä tuotteita, kuten silmiin suihkutettavia silmäsuihkeita. Noiden avulla oireita on mahdollista lievittää ja jopa ennaltaehkäistä. Itse teen paljon sitä, että suihkutan kosteuttavaa silmäsuihketta silmiini jo siinä kohtaa, kun aloitan pitkän tietokoneen äärellä työskentelyn, jolloin ennaltaehkäisen ikävän silmien kuivumisen tunteen ja voin työskennellä miellyttävästi pidempään.

Käytössäni on jo jonkin aikaa ollut Tearsagain-silmäsuihke, joka on erinomainen korvike perinteisille silmätipoille. Kyseinen tuote on helppo käyttää ja sitä voi suihkuttaa silmiin missä vaan ilman peiliä, eikä se sotke meikkiä tai saa silmiä vuotamaan, kuten ainakin omille silmilleni käy tippojen kanssa. Suihke sopii erinomaisesti myös piilolinssien käyttäjille ja auttaa pidentämään niiden käyttöaikaa sekä mukavuutta. Tearsagain suihkutetaan suljetuille silmäluomille noin 10 cm etäisyydeltä, jonka jälkeen suihkeen hoitavat aineosat päätyvät silmäluomen reunaan ja sitä kautta sekoittuvat silmän oman voitelevan ja kosteutta ylläpitävän nesteen kanssa. Kun räpyttelet silmiä, leviää kosteus silmän pintaan yhdessä silmän omien liposomien kanssa. Kosteuden tunne ei tule silmään välittömästi, vaan se vaatii muutaman minuutin vaikutusajan. Itse olen kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että lopputulos ja kosteuden tunne säilyy silmissä huomattavasti pidempään kuin niiden perinteisten silmätippojen kanssa. Tearsagainia ei myöskään tarvitse suihkuttaa silmiin jatkuvasti, vaan 3-4 kertaa päivässä riittää pitämään kuivemmatkin silmät mukavan kosteutettuina.

TearsagainTearsagainTearsagainTearsagain

Tearsagain-silmäsuihke perheestä löytyy kaksi tuotetta, niin sinisellä korkilla varusteltu alkuperäinen Tearsagain liposomisilmäsuihke kuiville silmille kuin sitten myös herkille kuiville silmille suunnattu Tearsagain Sensitive. Oma suosikkini on nimenomaan Sensitive, koska silmäni ovat tosiaan vielä melkoisen herkätkin kuivumisen lisäksi. Kyseinen suihke toimii oikeastaan samalla tapaa kuin alkuperäinenkin Tearsagain, eli tasapainottaa silmien pinnan lipidikerrosta mutta samalla suihkeen sisältämä dekspantenoli hoivaa silmäluomien herkkää ihoa. Sensitive on myöskin täysin säilöntäaineeton, jonka vuoksi se sopii erinomaisesti erityisen herkille silmille. Jokainen herkät silmät omaava varmasti tietää, että ärsytyksen ei tarvitse olla kovin suurta, kun silmä jo oireilee. Itselläni jopa silmätippojen silmiin tiputtaminen on aiheuttanut punoitusta ja toisinaan jopa arkuutta, jonka vuoksi suihkemainen silmien kosteuttaja onkin itselleni suorastaan pelastus!

Kuivasilmäisyys on yleisestikin siitä erikoinen ongelma, että sitä ei välttämättä tunnista ennen kuin se diagnosoidaan. Siksi mielestäni aiheesta olisi syytä enemmän puhua, ettei liian moni turhaan kärvistelisi silmiä vaivaavien ongelmien kanssa. Aina kun kyse ei tosiaan ole siitä, että silmät oirehtivat konkreettisesti kuivumalla, vaan niitä oireita voi olla jopa silmien vuotaminen, väsyminen sekä valonarkuus. Oireita ei välttämättä heti yhdistä kuivasilmäisyyteen mutta useimmiten kyse on juuri tuosta vaivasta. Syitä kuivasilmäisyydelle voi olla taas todella monia. Kuten jo alussa mainitsin, tyypillisiä oireiden aiheuttajia ovat mm. kuiva ilma, päätetyöskentely sekä piilolinssien käyttö. Myös hormonaaliset muutokset sekä ikääntyminen lisäävät riskiä altistua kuivasilmäisyydelle.

TearsagainTearsagainTearsagainTearsagain

Itse olen oppinut elämään kuivien silmieni kanssa, sillä oirehdinta on hyvin kausiluonteista. Välillä tuntuu, että silmät kuivuvat todella paljon kun taas sitten on ajanjaksoja, ettei ole juuri mitään oireita. Kuiva talviaika on itselleni kuitenkin se hankalin ja veikkaan, että sitä se on monelle muullekin. Tällä hetkellä, kun pakkasta on oikeastaan jatkuvasti, ovat silmät aikamoisella koetuksella. Onneksi olemassa on kuitenkin loistavia tuotteita, joista löytyy apu! Kuivista silmistä ei ole pakko kärsiä vaan niitäkin voit hoitaa hellävaraisesti. Silmät kannattaa myös muistaa suojata näillä aurinkoisilla keleillä aurinkolasein vaikka se kuinka hassulta tässä kohtaa vuotta tuntuisikin.

Jos jokin jäi mietityttämään Tearsagain-silmäsuihkeiden suhteen, niin täältä löydät vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin.

Oikein aurinkoista keskiviikkoa!

Kommentit (6)
  1. Millaisia linssejä käytät? Itselle on jäänyt kertakäyttöiset suosikiksi. Ovat varmasti aina puhtaat.

    Kuinka monena päivänä viikossa ja miten kauan pidät linssejä? Jotenkin arkailen käyttää piilareita usein ja pitkiä aikoja, vaikka silmät eivät olekaan ärtyneet. Pitäisi vaan käyttää enemmän, kun helpottavat elämää niin paljon. 🙂

    1. Käytän tosiaan sekä kuukausi, että kertakäyttöisiäkin linssejä vähän vaihdellen. Välillä jopa 4-5 pvänä viikossa ja toisinaan taas ihan pari kertaa viikkoon. Aika paljon menojen mukaan siis… Näin talvella käytän jopa enemmän koska silmälasit ovat kylmässä niin rasittavat!

      Kannattaa kyllä käyttää jos ongelmia ei ole kunhan muistaa ne välipäivät! Eihän linssien käyttö muuten ollenkaan vaarallista ole. 🙂

  2. Piilolinsseistä on mainittava se, että itsellä auttoi todella paljon kuivasilmäisyyteen se, että vaihdoin kuukausilinssit kertakäyttölinsseihin. Ei tule pidettyä piilareita päivittäin, mutta aina liikkuessa/muutamana päivänä viikossa.

    1. Minulta löytyy niin kuukausilinssejä kuin ihan kertakäyttöisiäkin. Hassua muuten, että olen tehnyt täysin päinvastaisen havainnon! Itselläni siis kertakäyttöiset linssit kuivattavat enemmän kuin kuukausilinssit. 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *