Epäsuosittuja mielipiteitä x 9

Jos joskus päädyn naimisiin, en ikinä koskaan halua niitä tyypillisiä polttareita. Eli ei mitään tylsiä ohjelmanumeroita suppailusta kaupungilla pyörimiseen polttariporukan kesken mätsäävissä asuissa, vaan haluan kunnon BILEET. Olen se, joka haluaa olla polttareissaan pari päivää humalassa aamusta iltaan ja mieluiten vielä vaikka ulkomailla – Tallinnakin käy! Haluan hyvät bileet, eli strippareita, musiikkia ja bailausta. Ei mitään leikkejä, nolaamisia tai noin muutenkaan itseeni älyttömästi keskittyvää ohjelmaa. Mielestäni polttarit voivat olla ystäväporukan hyvät bileet olematta mitenkään hääteemaiset.

En välitä erityisemmin seurata muotia. En siis lue naistenlehtiä tai seuraa muotiblogeja uusien trendien kiilto silmissä. Itseäni ei yhtään kiinnosta mikä on ensi talvena in tai out – minulle on itse asiassa aivan se ja sama. En ole noin muutenkaan kiinnostunut muodin kertakäyttöisestä kulttuurista ja ala oikeastaan nykyään jopa ällöttää itseäni. Tämä ei tokikaan tarkoita sitä että minulle olisi aivan sama mihin pukeudun vaan kyllä, pidän vaatteista mutta en muodista. Luonnehtisinkin omaa tyyliäni suhteellisen rennoksi ja suosikki asuni ovat Levikset, tiukka vartalonmyötäinen toppi ja tennarit. Myös haalarit ovat vaatteita, joihin voisin pukeutua vaikka joka päivä!

Se ettei tee lapsia tähän maailmaan, on ekologinen teko. Kyllä, näin mielestäni. En kuitenkaan sano ettenkö itse koskaan lapsia tulisi tekemään (jos niitä nyt edes saisin) mutta ajattelen niin, ettei vapaaehtoinen lapsettomuus ole ollenkaan huono asia. Maailmassa on liikaa väestöä, luonnonvarat ehtyvät ja ilmastonmuutos kiihtyy kiihtymistään. Moni sanoo että vapaaehtoinen lapsettomuus kertoo ihmisen itsekkyydestä mutta mielestäni se ei kuitenkaan ole noin, vaan tuo voi olla myös hyvin epäitsekäs teko maapallon tulevaisuutta ajatellen. Loppuun haluan korostaa, etten ole omaa päätöstäni tehnyt mutta harkitsen kyllä vakavasti siinä kohtaa jos ja kun asia tulee ajankohtaiseksi.

Hiukset ovat asia, johon käytän hyvin vähän resursseja. Eli käyn kampaajalla ehkä kerran tai kaksi vuodessa enkä noin muutenkaan ole tarkka kuin oikeastaan siitä, että käytän hiuslisäravinteita. Voin värjätä hiukseni ties millä hiusväreillä enkä pelkää edes katkenneita vauvahiuksia, joita tuli Portugalissa muuten hurjasti lisää… Olen hiusteni suhteen sellainen luonnonlapsi, eli en turhia stressaile tai ylipäänsä käytä niiden miettimiseen tai edes laittamiseen yhtään energiaa. Asiaa auttaa varmasti se että hiuksia on paljon ja tukkani on lievästi luonnontaipuisa.

En innostu nyhtökaurasta tai härkiksestä. Vaikka pääasiassa kasvisruokavaliota noudatankin, en ole oikein missään kohtaa innostunut trendaavasta nyhtökaurasta tai härkiksestä. Joku noissa nimittäin tökkii ja pahasti, enkä yksinkertaisesti ole saanut niitä osaksi ruokavaliotani. En ole käyttänyt kumpaakaan enää kuukausiin – varmaan viimeksi joskus keväällä? Sama homma on ollut tofunkin kanssa, välillä se maistuu oikein valmistettuna mutta sitten taas alkaa ällöttämään. En oikein osaa sanoa mikä noissa ”lihan korvikkeissa” on mutta en kykene niitä säännöllisesti käyttämään.

Flow -hype ei ole koskaan tarttunut minuun. Tulevana viikonloppuna on varmaan koko Suomen suosituimmat ja ”hypetetyimmät” festarit eli Flow. Itse olen ollut tuolla kerran tekemässä jotain promoa ja vaikka upeaahan siellä kaikin puolin oli, niin silti ei niin upeaa että viitsisin pulittaa festarilipusta satoja euroja. Onhan paikalla tyylikästä kansaa, boheemia meininkiä ja hyvää musiikkia joo mutta silti. Se hype Flown ympärillä ei vaan ole tarttunut minuun edelleenkään enkä tänäkään vuonna ole menossa.

Facebookin päivittäminen on vanhanaikaista. Mielestäni oman Facebook -sivun päivittäminen on hieman old school. Tai no, miten sen kauniisti muotoilisi, entistä elämää… Itseäni välillä oikein huvittaa miten edelleen osa ihmisistä raportoi siellä lähestulkoon kaiken lapsen kakkavaipoista päivän muihin tapahtumiin. Itse käytän Facebookia enää ainoastaan yhteydenpitoon, tapahtumakutsujen lähettämiseen ja vaatteiden myyntiin (kierrätysryhmät). Tietenkin blogini Facebook -sivua päivitän mutta se nyt taas on hieman eri asia. Oma profiilini ei päivity kuin oikeastaan kerran vuodessa ehkä uudella profiilikuvalla ja sitten toki kuvilla, joihin minut on merkitty.

Nykyään erotaan aivan liian herkästi. En tarkoita tällä sitä että paskassa suhteessa tulisi jatkaa loputtomiin mutta noin yleisesti ottaen ihmiset eivät jaksa taistella parisuhteen puolesta. On helpompaa heittää hanskat tiskiin ja kurkistaa aidan toiselle puolen kuin että alkaisi setvimään ongelmia vaikka pariterapiassa. Elämme kertakäyttökulttuurin ajassa, jossa luovuttaminen on helpompaa kuin taisteleminen. Sitä ajatellaan, että ehkä tuleekin joku sopivampi mutta tuleeko sitten kuitenkaan? Itse toivon että seuraava suhteeni on sellainen, jonka puolesta haluan taistellakin vaikeuksienkin tullen – tai että siinä on olemassa olevana ne tietyt pilarit, joiden vuoksi on taisteluntahtoa.

En oikein innostu kristalleista tai kivistä. Vaikka nuo ovat tällä hetkellä kovin pinnalla niin Suomessa kuin maailmallakin, en ole henkilökohtaisesti niistä mitenkään kiinnostunut. Vierailin kyllä minäkin kerran mielenkiinnosta Kivikaupassa Helsingissä ja kivi, jonka sain, oli kuin minun silloiseen elämäntilanteeseeni tarkoitettu mutta en siitä huolimatta innostunut aiheesta sen enempää. Astrologia kyllä kiinnostaa tietyissä määrin ja ehkä ennustajallakin voisin mielenkiinnosta käydä mutta muuten tuo kaikki on itselleni hieman liikaa. Minun on ehkä hieman hankalaa uskoa johonkin materian luomaan totuuteen vaan ajattelen enemmänkin energiat meitä ympäröivänä irrallisena asiana, joka ei ole mitenkään sidoksissa materiaan kuten niihin kiviin tai kristalleihin. Symbolisesti ehkä joo minunkin kiveni muistuttaa itseäni tärkeästä asiasta mutta ei muuta – loppupeleissä se on minulle ainoastaan kivi.

Oliko joukossa mielipiteitä joihin samaistutte tai joista ajattelette täysin päinvastaisella tavalla?

Ihanaa alkanutta viikkoa!

 

Kuvat: Mikaela / edit: minä

Kommentit (10)
  1. Toi polttarihomma on kyllä ihan totta. Joskus vuosia sitten seurasin Lontoolaisessa pubissa paikallisen tyttöporukan hen night-touhuja. Se oli täynnä naurua, iloa, skumppaa ja hauskaa revittelyä. Joka ikinen siitä porukasta selvästi viihtyi ja nautti elämästä! Käsittääkseni polttari-ideahan on juhlia ns. viimeistä iltaa ennen avioliiton solmimista. Tuo Lontoon kokemukseni jälkeen en ole samankaltaista vapautunutta yhdessäoloa kokenut edes ystävieni polttareissa, vaikka nekin toki hauskoja ovat olleet. En ymmärrä, miksi niistä pitää suunnitella aina niin hiton erikoiset, usein jokaiselle osallistujalle melko arvokkaat ja ryppyotsaisen aikataulutetut kaikenmaailman riippuliitoineen ja kortsumyynteineen 😀 No thanks!

    Kivaa loppuviikkoa 🙂

  2. Syntyvyyshän on laskussa Suomessa eli minä puolestaan näkisin että tännehän me juuri tarvitaan lapsia. Toki joo syntyvyyden laskua voidaan ehkä korjata maahanmuuttajilla mutta siinä taas tulee toisenlaisia ongelmia (esim. miten saada maahanmuuttajat työllistymään…) vaikka eihän sitä toki ole taetta myöskään sillä että nämä syntyvät jäävät Suomeen. Vaikea asia joka tapauksessa, eikä se sillä korjaannu että lapsettomuus tai lapsellisuus on itsekästä vaan kumpikin ovat täysin jokaisen oma asia ja kukin tehköön kuten parhaaksi näkee 🙂

    1. Itse ajattelen asiaa ehkä hieman laajemmasta näkökulmasta, eli maailman tilannetta – kulutusta, saastuttamista, luonnonvarojen ehtymistä ja sitä ilmanmuutostakin. En ole koskaan ajatellut että Suomessa olisi ”liian väljää” vaikka syntyvyyden laskusta olen kuullut puhuttavan. Maailmahan täyttyy jatkuvasti lapsista ja vaikka Suomessa olisi nyt hieman hitaampi väestönkasvu, niin tuskin se oikeasti ongelmaksi asti tulee nousemaan. 🙂 Meitä kuluttajia on nimittäin tällä planeetalla aikasta monta!

      Mutta hankala asia ja todellakin jokaisen oma päätös. Tämä nyt vaan oli oma mielipiteeni, että mielestäni vapaaehtoinen lapsettomuus on ekologinen teko. Ja ekologisella päätöksellä tarkoitan nimenomaan ekologisia arvoja.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *