Epäonnistunut

Tajusin tänään töiden jälkeen jotain. Tänäänhän on 29.7, eli päivä jolloin olisimme viettäneet entisen mieheni kanssa 4-vuotis vuosipäivää. Vaikka elämässäni on kaikki hyvin, ollaan todella hyvissä väleissä ja vietetään edelleen aikaa yhdessä, iski minuun valtava epäonnistumisen tunne. Siis ihan käsittämätön sellainen ja koin, että olen aivan hurjan epäonnistunut yksilö. Eronnut, sinkku, hylkiö, surkimus ja epäonnistuja.

Nyt tuosta tunneryöpystä selvinneenä jäin miettimään ylipäänsä tätä epäonnistumisen fiilistä. Mistä se kumpuaa ja miksi? Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki tunteet tulee kohdata -aina. Vaikka tunne olisi nimenomaan negatiivinen, ei sitä saa missään nimessä työntää pois vaan käsitellä. Purkaa, tuntea ja kokea. Tokikaan negatiiviset tuntemukset eivät ole koskaan miellyttäviä mutta ne ovat osa elämää. Ne ovat osa meitä ja mielestäni yhtä tärkeitä kuin muutkin tunteet.

Aina tunteista ei kuitenkaan tarvitse puhua muiden kanssa. Olen opetellut aika paljon itsetutkiskelua ja omassa itsessäni asioiden läpi käymistä. Tottakai toisinaan ulkopuolinen apu ja ystäville purkaminen on tarpeen, mutta meissä itsessämme on myös paljon viisautta ja voimaa. Nyt onkin jo ihan hyvä olla, kunhan sain tuntea nuo tunteet. Annoin itselleni luvan siihen ja koin ne. Kasasin itseni ja kävin asiaa läpi. Tiedän etten ole epäonnistunut ja eroaminen on normaalia. Se ei ole merkki siitä, että olet huonompi kuin toinen. Se ei itseasiassa ole merkki yhtään mistään, vaan on ihan vaan luonnollinen osa elämää.

En ole tosiaan hetkeen taistellut epäonnistumisen kanssa. Viimeisen puolen vuoden aikana elämässäni monikin asia on lutviutunut hienosti ja eteeni on tullut enemmän hyvää kuin huonoa. Eipä ole oikeastaan tarvinnut tuntea surua tai pahaa oloa, koska elämä on antanut parastaan. Myös eron olen siis käsitellyt, ymmärtänyt ja oikeasti tuntenut läpi. Tottakai asioita on helpottanut se, että toinen on edelleen elämässä ja tukemassa. Itseasiassa tästä vuosipäivästäkin ja omista fiiliksistäni pystyin avoimesti sanomaan sille toiselle osapuolelle.

Tästä kaikesta huolimatta ehkä suurin voimaantuminen on tapahtunut minussa itsessäni. Olen oppinut käsittelemään itseäni ja omia tunteitani. Aina siihen ei tosiaan tarvita muita ihmisiä taputtamaan olkapäälle, vaan voit todella käydä asioita myös itsessäsi läpi. Joku semmonen viisauden siemen on minussa kasvanut ja olenkin ollut varmempi kaikesta kuin aikoihin. Varmempi myös tunteistani ja tästä kaikesta. Ei haittaa vaikka välillä kokeekin epäonnistuneensa. Kaikki tunteet ovat osa elämää ja niitä on lupa tuntea.

Positiivisen aamupäiväisen postauksen jälkeen fiilikset vaihtuivat vähän toiseen suuntaan. 😀 Enpäs olisi aamulla postausta kirjoittaessani uskonut, mutta tällaista se elämä on. Koskaan et voi tietää… Tunteet, elämä, ajatukset… Ne kulkevat omia polkujaan.

Tuntuuko teistä muuten välillä, että olette epäonnistuneet? Mikä on viime aikaisin asia, jonka suhteen olette tällaista kamppailua käyneet?